6 000 vuotta lasin historiaa
vuoden 2015 loppuun

Nuutajärven fligraanilasikarahvi

Nautelankosken museon omiin kokoelmiin perustava näyttely kertoo lasin valmistuksen varhaisvaiheista sekä suomalaisen lasiteollisuuden historiasta 1700-luvulta 1900-luvun puoliväliin. Näyttelyn esineet ovat pääosin Lauri Nautelan keräämästä kokoelmasta. Lauri Nautela keskittyi lasin keräilyssään suomalaisten lasitehtaiden valmistamien käyttö- ja pakkauslasien keräämiseen kuten pulloihin, apteekkilasiin ja kotitalouslasiin. Suomalaista designlasia Lauri Nautela ei varsinaisesti harrastanut, vaan hän keskittyi aikaan ennen designin syntymää.

Lasinvalmistus keksittiin noin 6000 vuotta sitten nykyisen Lähi-Idän alueella, samoihin aikoihin, kun Kukkarkoskella elettiin kivikautisella asuinpaikalla. Lasinpuhallustaito keksittiin noin 100 eKr. Foinikiassa, nykyisen Syyrian alueella. Näyttelyssä esihistoriaa lasin valmistuksessa edustavat hienot Suomen kansallismuseosta lainassa olevat lasihelmet, jotka ovat löytyneet eri puolilla Lietoa tehdyissä arkeologisissa kaivauksissa. Helmet kertovat muinaisista asuinsijoista sekä lasin merkityksestä kauppatavarana ja ylellisenä koruna, joita laitettiin vainajan mukana hautaan.

Lasin valmistusta Suomessa

Gustaf Johan Jungin perustama Suomen ensimmäinen lasitehdas oli Uudenkaupungin lasiruukki, joka tuhoutui kaupungin palossa vuonna 1685. Kesti yli kuusikymmentä vuotta ennen kuin Suomeen perustettiin uusi lasitehdas, Åvikin lasitehdas Somerolle 1748. 1700-luvun loppuun mennessä tehtaita perustettiin vielä viisi, joukossa vieläkin toimiva Nuutajärven lasitehdas. Näyttelyssä on esillä muun muassa Åvikin tehtaan mahapullo 1800-luvun alusta sekä Nuutajärven viinakoira 1800-luvun lopulta. Nähtävillä on myös Åvikin lasitehtaan sinettejä sekä Nuutajärven tehtaan valmistamia talousastioita ja filigraanilasikarahvi.

Ikkunalasi oli Suomen ensimmäisten lasitehtaiden tärkein tuote. Ikkunalasin rinnalla puhallettiin erilaisia pulloja ja monenlaista talous- ja apteekkilasia. Vähitellen 1800-luvun kuluessa lasiesineet alkoivat myös kuulua suomalaisten kotitalouksien esineistöön. Tärkeimpiä tuotteita olivat pullojen ohella maitoastiat ja säilytystölkit sekä pakkauslasi. Suomessa puristelasin tuotannon aloitti ensimmäisenä Nuutajärvi vuonna 1851. Puristelasille kehittyi oma muotokieli, ja siitä valmistettiin hyvin koristeellisia esineitä. Köyhän kristalliksi nimetty puristelasi oli edullista, joten sitä voitiin hankkia lähes jokaiseen talouteen Suomessa.

Vanhan lasin kausi päättyi Iittalan ja Karhulan lasitehtaiden perustamisen aikoihin 1800-luvun lopulla. Ikkunalasia ryhdyttiin valmistamaan koneellisesti, ja pullojakin tehtiin puoliautomaattisesti.
Suomen lasitehtaissa alkoi teollisen suurtuotannon aikakausi. Sen rinnalle kehittyi yksilöllisen taidelasin tuotanto, joka huipentui Suomessa 1950-luvun kultakauteen.


Hrdinan maalaama lasikarahvi

Lietolaisuutta näyttelyssä edustavat kaksi emalimaaleilla maalattua astiaa; kannu, johon on maalattu kotka ja karahvi, jossa on Turun linnan kuva. Esineet on maalannut vuonna 1910 itävaltalainen Hrdina, jolla oli pieni lasinmaalausverstas Liedon Sikilässä.


Apteekkipulloja näyttelystä

© Nautelankoski-säätiö, päivitetty 23.7. 2014