Uutiset

2013

Onks tääl tämmöstäki ollu? - Liedon kulttuuriympäristön dokumentointihanke

Talousrakennuksia lietolaisessa kulttuurimaisemassa

Nautelankosken museo aloitti kesäkuussa 2013 puolitoista vuotta kestävän Leader-rahoitteisen Liedon kulttuuriympäristön dokumentointihankkeen ”Onks tääl tämmöstäki ollu?”. Hanke päivittää ja täydentää Liedon vanhan rakennuskannan inventointiin perustuvaa tietokantaa. Hanke on osa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007-2013 ja sitä rahoittavat Varsinais-Suomen ELY-keskus ja Varsin Hyvä ry. Hankkeen omarahoitusosuudesta vastaa Nautelankoski-säätiö. Käytännön dokumentointi- ja tutkimustyötä tekemään on Nautelankosken museoon palkattu hanketyöntekijä Helga Lähdemäki.

Liedossa on tehty vanhoihin asuinrakennuksiin keskittynyttä rakennuskannan inventointia kunnan, Lounais-Suomen ympäristökeskuksen ja maakuntamuseon yhteistyönä jo 1980-luvun alusta. Nautelankosken museo on osallistunut dokumentointityöhön perustamisestaan lähtien. Aikaisempien inventointien pohjalta on vuonna 2010 julkaistu lietolaisia asuinrakennuksia ja maisemia esittelevä teos ”Liedon kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta”.

Vuosien 2013 ja 2014 aikana suoritettava dokumentointi täydentää jo olemassa olevaa tietokantaa erityisesti katoamassa olevien talousrakennusten osalta. Aikaisemman inventoinnin keskityttyä pääasiassa asuinrakennuksiin ovat pihapiirien navetat, vajat ja ulkohuoneet usein jääneet kokonaan dokumentoimatta. Vanhan rakennuskannan lisäksi hanke ottaa tarpeen mukaan huomioon myös 1950-lukua nuorempia tuhoutumisvaarassa olevia rakennuksia sekä jatkuvasti muuttuvia keskustan liikehuoneistoja. Hankkeen aikana tallennetaan myös rakennuskulttuuriin ja kulttuurimaisemiin liittyviä valokuvia ja asiakirjoja sekä kulttuurimaisemaa ja rakennuksia koskevaa muistitietoa.


Dokumentointiaineiston hyödyntäminen

Lietolaista kulttuurimaisemaa

Onks tääl tämmöstäki ollu? –hankkeen aikana kerättävä aineisto yhdistetään jo olemassa oleviin inventointitietoihin sekä karttoihin. Valmis aineisto julkaistaan internetin kaikille avoimessa Lounaispaikan karttapalvelussa. Tietokantaan talletettujen tietojen pohjalta tehdään näyttely, jonka avulla lietolaisen kulttuurimaiseman kohtaamat muutokset tulevat paremmin tutuiksi.

Hankkeen yhteistyökumppaneita ovat Turun museokeskus, Liedon kunta, Liedon-Tarvasjoen kansalaisopisto, Aurajokisäätiö sekä Turun yliopiston arkeologian oppiaine.


Lisätietoja dokumentointihankkeesta:
Leena Viskari, museonjohtaja
puh. (02) 489 2412
sp. leena.viskari(at)nautelankoski.net

Helga Lähdemäki, dokumentointihankkeen tutkija
puh. 045 1573 680
sp. helga.lahdemaki(at)nautelankoski.net

Hankkeen rahoituslogot








2012

Leipä Pohjolassa - Bröd i Norden

Lapsen piirrustus käsikivillä jauhamisesta

Nautelankosken museo osallistui vuosina 2010 - 2011 yhteispohjoismaiseen Norsam, Bröd i Norden, Leipä Pohjolassa -projektiin. Museon yhteistyökumppanina projektissa oli lietolaisen Tammentuvan päiväkodin esikoulu, jonka oppilaat tutustuivat myllyyn ja myllärin tupaan syksyllä 2010. Museovierailun jälkeen lapset piirsivät leipäaiheisia kuvia ja kertoivat kokemuksiaan leivästä. Piirrokset ja tarinat talletettiin Nautelankosken museon arkistoon. Museon vastuualueena yhteistyöprojektissa oli dokumentoida mitä nykypäivän kuusivuotiaat lapset ajattelevat leivästä, mitä leipä heille merkitsee ja millainen osa leivällä on heidän elämässään. Kertyneestä aineistosta tehtiin video "Eskareiden leipä", joka piirroksin ja haastattelumateriaalein kertoo eskarilaisten leipään liittyvistä kokemuksista.

Kulttuurihistorialliset museot kuudessa eri maassa keskittyivät tekemään omasta leipäkulttuuristaan tutkimusta, jonka yksi tarkoitus oli kokeilla uudenlaisia digitaalisia menetelmiä tiedon tallennukseen ja välitykseen. Hankkeeseen osallistui museoita Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Islannista ja Virosta. Suomesta projektissa oli Nautelankosken museon lisäksi mukana muun muassa Turun museokeskus, Suomen Maatalousmuseo Sarka, Museokeskus Vapriikki, Työväenmuseo Werstas ja Suomen kansallismuseo.

Projektin myötä valmistuneet digitaaliset leipätarinat on koottu norjalaisen Maihaugenin museoiden internet-sivuille.


Eskareiden leipä, Nautelankosken museon digitaalinen tarina

Maihaugen, Bröd i Norden -hankkeen digitaaliset tarinat



Puita haetaan talvella lumikengät jalassa

Nautelankosken museo mukana valtakunnallisessa verkkonäyttelyssä

Nautelankosken museo osallistui vuosi sitten Suomalainen talvipäivä -hankkeeseen, jossa 11 museota eri puolilla Suomea dokumentoi 2.2.2011 erilaisten perheiden talvista arkipäivää. Dokumentoinnissa kertyneestä aineistosta on avattu hankkeeseen osallistuneiden museoiden yhteinen verkkonäyttely.

Talvipäivä-hankkeeseen osallistuivat Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo, Keski-Suomen museo, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo, Lahden historiallinen museo, Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo, Nautelankosken museo, Pohjois-Pohjanmaan museo, Satakunnan museo, Suomen kansallismuseo, Tampereen museot ja Turun museokeskus.

Suomalainen talvipäivä -dokumentointi on ensimmäinen yhteistyöprojekti, joka on syntynyt vuonna 2009 käynnistyneessä TAKO-yhteistyössä eli kulttuurihistoriallisten museoiden tallennus- ja kokoelmayhteistyön kehittämishankkeessa. Hankkeessa on mukana yli 60 suomalaista museota ja sen tarkoituksena on kokoelmanhallinnan kehittäminen selventämällä museoiden välistä työnjakoa ennen kaikkea ohjaamalla museoiden tulevaa tallennustoimintaa.

Suomalainen talvipäivä -verkkonäyttely

Aineistosta koottu verkkonäyttely kuvaa esimerkkien avulla millaista on suomalaisten elämä keskellä talvea. "Suomalainen talvipäivä" tarjoaa monta näkökulmaa arkiseen keskiviikkoon aamulypsystä iltasatuun sekä työntekoon, kouluun ja harrastuksiin.

Suomalainen talvipäivä



2011

Kirjan kansikuva

Myllärin Kerttu on Nautelankosken museon uusin julkaisu

Nautelankoski-säätiön uusin julkaisu on lapsille suunnattu Myllärin Kerttu -kirja.
Myllärin Kerttu on kuvitteellinen kertomus Nautelan kartanon myllärin tyttären elämästä Liedossa. Kirjassa yhdistyvät muistitieto ja kirjoittajan luomat tarinat, joiden avulla muodostuu kuva 1930-luvun alun elämästä koulutytön silmin.

Myllärin Kerttu -kirja on tehty lapsia ajatellen, mutta se sopii kaikille Liedon lähimenneisyydestä kiinnostuneille. Kirja toimii hyvin myös muistelun apuna ja keskustelun virittäjänä 1900-luvun alkupuolella lapsuuttaan eläneiden parissa. Myllärin Kerttu -kirjaa jaetaan Liedon koulujen lisäksi Liedon kirjastoon sekä Liedon vanhainkotiin ja Liedossa oleviin hoivakoteihin.


Kirjan hinta on 10 euroa
Tiedustelut:
puh. (02) 489 2400
museo(at)nautelankoski.net








2011

Ristinpelto

Kerro muistosi Ristinpellosta

Ristinpelto on Liedon Sauvolassa (Sauvala) sijaitseva ristiretkiaikainen kalmistoalue, jonne on Lounais-Suomen varhaisimman kristillistymisen aikana haudattu yli 150 vainajaa. Kalmistoa on tutkittu arkeologisin kaivauksin useita kertoja ja niissä on löydetty alueelta palaneen rakennuksen jäänteitä sekä mahdollisesti kellotapulin paikka. Perimätarun mukaan Ristinpellolla on aina oltava pystytettynä risti, joka estää "kerupääpoikia" nousemasta haudoistaan häiritsemään eläviä.

Lietolaisten muistot menneisyydestä ovat ainutlaatuinen osa varsinaissuomalaista kulttuuriperinnettä ja niiden tallettaminen tuleville sukupolville on merkittävä osa paikallista museotyötä. Monipuolisen ja kattavan muistitietoaineiston kokoamiseksi jokainen vastaus on tärkeä.

Onko Sinulla muistoja tai mielipiteitä liittyen Liedon Ristinpeltoon?

Kerro kokemuksistasi vapaamuotoisella kirjoituksella. Voit lähestyä aihetta esimerkiksi kertomalla alueella järjestetyistä tapahtumista, joihin olet osallistunut. Voit pohtia ristin merkitystä itsellesi ja sitä, kuinka se vaikuttaa kalmistoalueen luonteeseen. Oletko käynyt alueella hiljentymässä tai retkeilemässä, miksi/mikset? Kerrothan myös kuinka usein olet käynyt Ristinpellolla, käytkö alueella esim. kerran vuodessa tai useammin/harvemmin. Voit lisäksi pohtia alueen tulevaisuutta ja kertoa mielipiteesi ristin säilyttämisestä ja uusimisesta.

Taustatietona kerro vähintään ikäsi, sukupuolesi ja suhteesi Lietoon ja Ristinpeltoon (esim. syntyperäinen lietolainen / muuttanut paikkakunnalle). Halutessasi voit kertoa suhteestasi Lietoon enemmänkin. Vastauksia käytetään tutkimustarkoituksissa (viittaukset ja sitaatit tutkimuksissa, näyttelyissä, julkaisuissa) ja ne arkistoidaan Nautelankosken museoon, josta ne ovat tutkijoiden käytössä arkiston käyttösääntöjen mukaisesti.

Kirjoitukset pyydetään palauttamaan joko sähköpostitse osoitteeseen
museo@nautelankoski.net,
Nautelankosken museon sähköisellä palautelomakkeella tai postitse osoitteeseen:
Nautelankosken museo, Nautelankoskentie 40, 21360 Lieto As. (kuoreen merkintä "Ristinpelto").


Ristinpelto taustalta














2010

Pietarin avain Nautelankosken museon johtajalle

Pietarin avain

Kotiseutuyhdistys Lieto-Seura luovutti Liedon Päivänä 22.8.2010 Pietarin avaimen Nautelankosken museon johtajalle Leena Viskarille. Pietarin avain myönnettään perinteisesti kunnan nimikkopäivän pääjuhlassa kulttuuri- ja kotiseututyössä ansioituneelle lietolaiselle.

Pietarin avain jaettiin tänä vuonna 28. kerran. Avaimen luovuttanut Tenho Siljamäki kertoi Leena Viskarin valinnan perustuvan hänen monipuoliseen työhönsä Liedon paikallismuseossa. Viskarin johtama Nautelankosken museo tarjoaa kulttuuria kaikenikäisille.

Lauri Nautela sai Pietarin avaimen vuonna 1996 ja Nautelankoski-säätiön entinen puheenjohtaja Pertti Peltola vuonna 2006.

Pietarin avain

Ote Leena Viskarin kiitospuheesta:

"Kun Tenho Siljamäki lähestyi minua tässä asiassa tuossa kevään korvalla niin minun piti oikein ruveta miettimään mitä tämä kotiseutu minulle merkitsee, mitä se on.

Törmäsin sitten kesälukemistossani ruotsalaisen runoilijan ja kirjailijan Pär Lagerkvistin tekstiin:

Kerran kuulut niihin jotka elivät kauan sitten.
Maa muistaa sinut niin kuin se muistaa ruohon
ja metsät, maatuvat lehdet.
Niin kuin multa muistaa
ja niin kuin vuori muistaa tuulet.

Lagerkvist on tässä runossaan tavoittanut jotakin aivan oleellista. Menneiden - ja nykyisten - sukupolvien työ, tämä uurastus, näkyy meille ympäristössä, tottakai. Mutta myös kaikki ilot ja surut ja rakkaus ovat meille läsnä tässä fyysisessä maisemassa kuten myös meidän jokaisen omassa mentaalimaisemassamme. Ja se on sitten ehkä se kotiseutu."



2010

UUSI JULKAISU ILMESTYNYT

Kirjan kansikuva

LIEDON KULTTUURIMAISEMA JA VANHA RAKENNUSKANTA -teos nyt kaikkien saatavilla.

"Kulttuuriympäristöön tallentunut ihmisen toiminnan historia ja rakennetun ympäristön ajallinen kerroksellisuus auttavat meitä ymmärtämään yhteiskunnan muutosilmiöitä: kulttuuriympäristö kertoo, miten meitä edeltäneet sukupolvet elivät, tekivät työtä ja rakensivat."

Julkaisun tarkoitus on tehdä tutuksi Liedon monimuotoista kulttuuriympäristöä ja tuoda tieto helposti saavutettavaksi. Kaikki - historia ja nykyisyys - lomittuu tarinaksi ympäristössä olevien eri-ikäisten elementtien kautta.

Perustan tälle vankalle tietopaketille muodostaa Liedossa vuosina 1984 - 1995 tehty rakennuskannan inventointi, joka kattaa noin 620 kiinteistöä ja 61 kylää. Julkaisussa ovat mukana kaikki kylät ja lähes kaikki ennen vuotta 1940 rakennetut rakennukset.

Kirjan hinta on 25 euroa
Se on saatavilla Nautelankosken museon lisäksi
Liedon Q-Kirjakaupasta ja Turun Linnan Fataburista

Tiedustelut museosta:
puh. (02) 489 2400
museo(at)nautelankoski.net



2009

Kirjan kansikuva

Esihistorian jäljillä Liedossa - uusi julkaisu Nautelankosken museolta

Nautelankoski-säätiö on julkaissut Liedon muinaisjäännöksiä ja arkeologista tutkimusta esittelevän kirjan Esihistorian jäljillä Liedossa.
Kirja on suunnattu viidesluokkalaisille historian opiskelun tueksi, mutta myös kaikille alueen muinaisuudesta tai menneisyyden tutkimisesta kiinnostuneille.

Esihistoriakirja jaetaan maksutta kaikille Liedon viidesluokkalaisille heidän opetukseensa liittyvän museokäynnin yhteydessä.

Helposti mukana kulkevaa kirjaa voi käyttää opiskelun lisäksi myös oppaana Liedon muinaisjäännöksiin tutustuttaessa.
Kirjassa esitellään yhdeksän eri esihistorian vaiheita edustavaa muinaisjäännöskohdetta sekä joka kohteelle selkeät ajo-ohjeet. Kohteiden joukossa on sekä paremmin tunnettuja että hieman tuntemattomampia esihistoriallisia löytöpaikkoja. Muinaisjäännösten valintaan on vaikuttanut myös niiden sijainti suhteessa Liedon alakouluihin. Näin tutustumisretkelle on mahdollista lähteä myös kävellen tai polkupyörällä.


Kirjan hinta on 10 euroa
Tiedustelut:
puh. (02) 489 2400
museo(at)nautelankoski.net






2007

Sotaveteraanit ilmaiseksi Nautelankosken museoon

Suomen museoliiton hallitus päätti kunnioittaa sotiemme veteraaneja ja juhlistaa 90-vuotiasta Suomea suosittelemalla
syyskuussa 2007 jäsenmuseoilleen, että nämä harkitsisivat vapaan sisäänpääsyoikeuden myöntämistä sotaveteraaneille.
Suositus perustuu JR1:n perinnekillan Suomen museoliitolle lähettämään vetoomukseen.

Nautelankoski-säätiön hallitus päätti kokouksessaan 23.10.2007 suosituksen mukaisesti myöntää sota- ja rintamaveteraaneille
ja lotille sekä sotainvalideille henkilökohtaisen ilmaisen sisäänpääsyn Nautelankosken museoon.
Ryhmiltä peritään opastusmaksu.
Päätös tuli voimaan marraskuusta 2007 alkaen.

Lisätietoja:
Nautelankosken museo
museonjohtaja Leena Viskari
puh. (02) 489 2411, 050 593 1692



2006

Liedon 675-juhlavuoden ryijy

Nautelankosken museolla solmittiin Liedon juhlavuoden ryijy kaikkien halukkaiden voimin vuoden 2006 aikana.
Ryijyn ensimmäisen nukan solmi 13.1.2006 maaherra Rauno Saari ja Liedon Sotaveteraanit ja Sotainvalidit solmivat
viimeiset nukat 6.11.2006.

Lue lisää ryijystä.


© Nautelankoski-säätiö, päivitetty 18.12. 2013