VAIETTU VUOSI 1918

1918 sotilaita

Suomessa käytiin sisällissota valkoisten ja punaisten välillä keväällä 1918. Tuosta ajasta tuli kuluneeksi 90 vuotta vuonna 2008. Nautelankosken museossa käsiteltiin silloin sisällissodan tapahtumia näyttelyn Vaiettu vuosi 1918 sekä siihen liittyneen kansalaisopiston luentosarjan keinoin.

Näyttelyssä ja luentosarjassa tarkasteltiin vuotta 1918 eri näkökulmista yhdistäen Liedon tapahtumat aikakauden yleisiin kehityslinjoihin. Näyttelyn pohjalta tehtiin verkkomuseoon sivusto, jossa pääsee tutustumaan kevään 1918 tapahtumiin.


Vaiettu vuosi 1918 Nautelankosken verkkomuseossa


1918-vuoteen liittyviä kuvia

Tarinakeruu

Vaiettu vuosi 1918 -näyttelyyn liittyen kerättiin tietoa lietolaisten kuulemista tai suvussa kulkeneista tarinoista ja muistoista. Tarinoita otetaan museoon vastaan edelleen.

Museo on kiinnostunut siitä, mitä vuoden 1918 tapahtumista on Liedossa kerrottu ja miten sitä muistellaan nyt. Tarinoiden ei tarvitse olla pitkiä. Mielenkiintoista olisi kuulla esimerkiksi taisteluihin lähtemisestä, piilopaikoista sekä menetyksistä ja pelastumisista. Tarinakeruu koskee niin valkoisiin kuin punaisiinkin liittyvää aineistoa. Yksittäisetkin tapahtumat ja muistot ovat tärkeitä.

Muisteluita ja tarinoita voi lähettää Nautelankosken museoon postitse, sähköpostilla tai museon internetsivuilla olevalla palautelomakkeella. Muisteluihin tulee liittää mukaan seuraavat tiedot:

- kirjoittajan nimi ja yhteystiedot
- syntymävuosi
- missä päin Lietoa muistelun asioista on kerrottu
- kuuluuko kirjoittaja itse lietolaiseen sukuun.

Yhteystiedot
Palautelomake



© Nautelankoski-säätiö, päivitetty 26.4. 2010