|
|
Seuraavat tarinat ovat satoa vuonna 1993 tehdystä
perinteenkeruukilpailusta. Onko sinulla tiedossasi myllyihin tai muuhun paikalliseen
perinteeseen liittyviä kertomuksia? Voit kertoa niistä meille palautesivujen
kautta tai ottamalla muuten meihin yhteyttä
Eero Lempiäinen
Kellon viisarit lähentelivät viittä. Oli aika herätä. Äidillä oli herätys ollut vielä aikaisempi. Korvike ja voileipien tekoaineet jo pöydällä. Samoin oli limpun leikatut siivut, reilusti voita välissä, voipaperiin käärittynä ja sanomalehden sisässä maitopullo, reppuun laitettavaksi.
Isä oli hoidellut, väliaikaisessa eläinsuojassa olleelle hevoselle aamuruuan normaalia aikaisemmin. Oli myllyynlähtöaamu, Uusikirkkolainen sanonta mielessä, "varrai myllyy myöhää kirkkoo ni pääsöö välleimpää pois", oli aamutoimet hoidettu. Pika- asutustilan rakentaminen oli kesken. Rehu- ja työkaluvarastona sekä viljan aittana oli muutaman sadan metrin päässä oleva makasiini.
Siellä oli illalla tehty myllykuorma valmiina. Isä talutti hevosta makasiinille. Kappalainen Kilpijoen pappilassa nukkui mutta Kylä-Uotilan keittiön ikkunasta näkyi jo valo. Nelipyöräkärryjen eteen valjastaminen kävi kyllä pimeässäkin mutta varmuuden vuoksi tuodun myrskylyhdyn valossa tulivat rinnustin, setolkkaremmit ja ohjakset luotettavasti kiinni. Ensimmäinen Liedossa yksin tehtävä myllymatka oli alkamassa.
Vedenpitävistä salpietarisäkeistä ommeltu "ressu", viljasäkkien peittona, antoi mukavasti periksi. Kärryjen tärinässä muotoutui luonnikas istumapaikka jyväsäkin päälle. Taivas oli syksyn synkässä pilvessä. Hevonen käveli kiirettä pitämättä kohti Hämeentietä. Pyörien rautavanteet ratisivat hiekkatiellä. Isän kantama myrskylyhdyn valo kaikkosi ja häipyi kokonaan kotipihan ulkovalon valokeilan saavutettuaan. Hämeentiellä ei ollut vastaantulijoita ja hevonen kulki omaa tahtiaan pimeällä tiellä, jalkojensa "yösilmiin" luottaen. Alamaassa kuorma painoi hevosen väkisin juoksuaskelille, kun vastamäessä oli tiiviisti länkiin nojaten kiskottava kuormaa, jalkoja taaksepäin venyttäen. Yksin kuormalla istuminen ja pyörien yksitoikkoinen ratina loi pitkästyttävän tunnelman jossa ajatukset siirtyivät muistojen puolelle, aikaisemmille myllyreissuille.
Pika-asutustilan sato kesällä -41 oli kuivuuden takia erittäin huono, mutta säkillinen vehniä kuitenkin riitti myllyreissuun talvella neljäkymmentäkaksi. Olin isän serkun kanssa menossa myllyyn. Aamupakkanen kitisi reen jalaksissa. Tähdet vilkkuivat tammikuisella taivaalla. Killalan myllyn notkossa leijaili vieno usva. Myllykin oli pimeänä eikä järsityssä puomissa ollut vielä muita hevosia kiinnitettynä. Olimme ensimmäiset myllymiehet, odottamassa myllärin työpäivän alkamista ja ovien avaamista.
Punnituksen jälkeen, tuuttiin kaadetut vehnät alkoivat pyörivien kivien välistä valua jauhoina alakertaan, torven päähän laitettuun säkkiin. Täyttynyt jauhosäkki kannettiin takaisin ylös ja tyhjennettiin sihtikoneen tuuttiin. Sihtikoneen läpi kuljettuaan jauhot tulivat uudestaan alakertaan, kahtena eri laatuna omiin laatikoihin joista ne sihvelillä kauhottiin säkkeihin. Leseiksi "muuttuneet" kuoret tulivat omasta tuutistaan suoraan säkkiin.
Jonkinlaista jauhatuslupaa tai kontrollia silloinkin tarvittiin mutta meillä ei sellaista edes ollut ja mylläri jauhoi vehnäsäkkimme, kun noita on noin vähänkin, pelkällä jauhatusmaksulla.
Muistojen joukosta taisi kaivettua esiin myös neljäkymmentäkolme Uudellakirkolla, sotatoimialueella yksin tehty myllyreissu. Myllystä palatessani, sotapoliisit eivät nostaneetkaan, tarkastuspaikkaansa maantiepuomia, niin kuin tavallisesti tekivät lähes kaikille siviilikulkijoille, vaan katselivat myllykuormaa ja vaativat jauhatuskortteja nähtäväksi.
Sydän läpätti yllätyksestä. Kortteja, joista jokaisesta oli leikattu kuponkeja, aikansa katseltuaan, toinen poliiseista nosti puomin ylös. Hevonenkin taisi hermostua ja pelkäsi vinosti pystyyn noussutta puomia sekä tienreunan vartiokoppia ja säntäsi käskemättä juoksuun, niin kuin olisi ymmärtänyt ettei tarkastuskohdassa pidä turhaa viivytellä, varsinkin, kun kuormassa oli jauhokiloja enemmät mitä mylläri oli korteista kuponkeja leikannut.
Hämeentiellä, varsinkin "krottien" pohjalla olleet "nimismiehenkiharat" tärisyttivät sen verran viljasäkin päälläkin istujaa että muistelot siirtyivät aamuiseen ajankohtaan. Puseron rintataskussa, napilla suljetun läpän alla oli kukkaro ja jauhatuskortit tallella. Lähes jokaisessa talossa näkyivät jo valot. Suoraan Hämeentieltä, Heikkilän kauppaan astuttavan oven yläpuolella palanut ulkovalo, loi hämärän valokiilan yli maantien ja heijasti ikkunoihin myllykuorman varjon.
Viimeisen mäen päälle pääseminen vaati hevoselta pitempää yhtäjaksoista länkiin nojaamista. Jyrkimmässä kohdassa, josta liikkeelle lähtö olisi ollut vaikeampaa, yritteli hevonen pysähdellä, mutta hoputtamalla päästiin yhtä kyytiä mäen loivempaan kohtaan. Kohtaan, jossa tien eteläpuoleisessa ojassa oli loivareunainen virtaava vesipaikka, lähde, hevosten ja muidenkin matkalaisten janon sammuttamiseksi.
Vierun mäessä, molemmin puolin tietä, oli myös synkkä metsä ja tien joen puolella aidattu metsälaidun, josta syyspimeän turvin oli hävinnyt kesän ajan lihonut sonnimullikka. Mielessä vilahti jopa pelko myllykuormankin rosvoamisesta "mustanpörssin" myyntimiehille. Loppumatka olikin myötämaata, mutta pieni pettymys tuli mieleen, kun pari hevosta seisoi jo myllyn sisäänkäyntisillan vieressä, kiviseinän renkaaseen kiinnitettynä. Myllyn pihatolpassa palannut ulkovalo valaisi pihaa joka oli tuttu eräältä Turkureissulta.
Kun Turusta lähteneisiin linja-autoihin, ei edes Sukselan autoon mahtunut, oli pakko ajaa raitiovaunulla Nummenmäelle ja hyvään tuuriin luottaen lähdettävä kävelemään Hämeentietä kohti Lietoa, jos sattumalta pääsisi, edes osan matkaa, jonkun, tosin harvakseen menevien, kuorma auton lavalle tai hevoskyytiin. Yliskulman osuuskaupan ajoja ajavalle kuorma-autoilijalle Reino Laineelle ei ollut mikään yllätys, että muutama lietolainen viittoili tiellä ja pyrki kyytiin.
Kiipesimme lavalla olleen kuorman päälle, kun Laine lupasi kyytiä; ainakin Vierun myllylle saakka, josta on tarkoitus lisätä kuorman korkeutta jauhosäkeillä, jos aiemmin tuodut osuuskaupan viljat ovat jauhetut. Myllyn pihalla, iltahämärässä, oli vielä muutama hevonen, mutta Osuuskaupan viljat olivat jauhetut ja kuorma kasvoi huomattavasti. Saimme luvan kiivetä takaisin kuorman päälle, kun lupasimme, lavan yli vedetyistä naruista kiinni pitelemällä, pysyvämme kyydissä.
Aamuhämärässä erottui, että nytkin oli myllyn piha kurainen ja sileärenkaisen auton pyörien alle oli jouduttu heittämään santaa, myllyn pihasta lähdettäessä. Hämeentiellä eivät autojen pyörät enää luistaneet eikä puoli seitsemältä lähtenyt Turku- Somero-Helsinki-linja-auton matkustajienkaan tarvinnut auttaa työntämällä Vierun mäen päälle pääsyssä, niin kuin täyteen pakkautuneiden iltapäivävuorojen matkustajat joutuivat usein tekemään. Auto jyrräsi mäen ylös pysähtymättä. Muutama puukaasun häkäseokseen tyytymättömän moottorin yskähdys vain kuului padon ylivirtaavan veden solinaa ja hevosten heinänrouskuttelua kuuntelevien ja mylläreiden työpäivän alkamista odottelevien myllymiesten korviin.
Seitsemän- puoli kahdeksan maissa, aamiaisen syötyään, kolme mylläriä kävelivät myllylle, Myllymiehien kanssa vaihdettiin huomenia ja säätilan havaintoja. Piippunsa rauhallisesti sytytellyt mylläri kaivoi myllyn oven yläreunan kivenkolosta ison avaimen jolla myllyn ovi aukeni. Oma säilytyspaikka oli myös myllyn vieressä, joen reunalla olevan höyrykattilahuoneen avaimella.
Alimman kerroksen ratashuoneen ja jauhotorvitilan sisäänmenosillan alla oleva ovi avautui sisäpuolen salvan poistolla. Oven avauduttua myllymiehet alkoivat käännellä kärryillä olleita säkkejä pystyyn ja sovitella niitä sopivasti selkäänsä. Vinosti nouseva sisäänmenosilta alkoi kopista ja säkit alkoivat siirtyä sisätilaan. Rapuissakin ylätasolle kantaminen kävi aikuisilta miehiltä vaivattoman näköisesti, mutta heiveröisellä "klopilla" kintut tutisivat ennen kuin säkki oli ylhäällä, vaikka säkeiksi oli täytettäessä valittu pienimmät eikä nekään olleet "suuta myöten" täynnä.
Samanaikaisesti yksi mylläreistä meni nostamaan turpiinikanavan patolevyä ja ratastilan akselit ja rattaat alkoivat pyöriä. Vauhdin kohotessa, isojen rattaiden lomittain menevät metallihampaat saivat aikaan tasaisen kolisevan äänen ja yön aikana, niille laskeutunut jauhopöly alkoi leijailla syntyneessä ilmavirrassa. Nousevan huminan myötä alkoi höyrypannun piipusta nousta savu, kun toinen mylläri teki valmisteluja ryynimankelista tulevien kauraryynien höyryttämiseksi.
Myllymiesten vielä kantaessa säkkejään vaa'an vierelle, tyhjensi kolmas mylläri illalla jauhamatta jääneitä jyväsäkkejä, kauraa ja ruista, omiin tuutteihin. Tuutin pohjalla ollutta säätökourua muuttamalla jyvät alkoivat valua "kiven silmään". Myllärin kiertäessä samanaikaisesti kiviparia lähemmäksi, pyörimisen ääni muuttui ja alakerran tuutin päähän, sulkijaluukun taakse alkoi kertyä jauhoja.
Tyhjennetyt säkit kainalossa mylläri meni alakertaan, laittoi säkit torvien päähän ja avasi sulkijan. Sulkijan taakse kerääntyneen jauhopaakun pudottua säkkiin, alkoi lämpimien jauhojen tasainen virta täyttää säkkiä. Tuore jauhopöly pöllähteli, säkin suun tuutin välistä, pienestäkin raosta, ennestäänkin pölyiseen alakertaan. Punnituksen jälkeen kukin myllymies siirsi viljansa, myllyyntulojärjestykseen tuuttien vierelle ja pullajauhoaineet puhdistuskoneen suppilon eteen.
Sähkön säästämiseksi, runsaan veden aikana, sähköllä käyvä kivipari ei ollut käytössä, vaikka "vesikivissä" säkin läpimeno kesti lähes puolta kauemmin. Hitaammin tuli myös jauhoja säkkiin, eikä myllymiesten, jotka itse huolehtivat tuuttiin kaadosta ja omien jauhojen säkinvaihdosta tarvinnut jatkuvasti olla "säkkivahtina". Jos varasäkkejä ei ollut, varsinkin kaurajauhojen mahtuminen viljasäkkeihin vaati survomista torven vierellä olleella käteen sopivaksi veistetyllä survimella. Myllymiesten huolehtiessa säkkiensä täyttymisestä, väheni sotainvalidimyllärin rapuissa kävely.
Sähköllä käyneen vehnävalssin käyntiin lähtiessä, padon yli ja turpiiniränniin virtaavan veden kohina sekoittui kuulumattomiin. Mylly toimi täydellä tehollaan. Ylimmän kerroksen valssituolitilasta vielä saattoi erottaa, padon alapuolisen veden pauhun kivipohjaisessa koskessa ja kerroksen lautaseinien ikkunaruutujen, hiljaisen rytmikkään helinän. Käyntihuminan yli kuului myös ruis- ja kaurasuppiloiden syöttöepäkeskojen tahdikas naputus.
Puolen päivän maissa tuli puhdistuskoneesta läpi menneiden vehnien kaatovuoro valssikoneen tuuttiin, josta jyvät hävisivät nopeasti lautatorvia rapistellen valssikoneen uumeniin. Kun perinteellisiä, valkokankaisia vehnäjauhosäkkejä ei meillä ollut, laittoi mylläri nurkassa olleesta kasasta paperisäkit torviriviin ja yhden tyhjennettyyn kangassäkin lesetorven alle. Säkkeihin alkoi hiljalleen valua eri luokan jauhoja, valkoisuuden ja karkeuden mukaan. Pyynnöstä ohjasi mylläri myös eri säkkeihin osan maanryyneistä, puuroaineeksi.
Myllymiehet tuntuivat olevan tuttuja ennestään ja kuluttivat aikaansa keskenään, jauhatusvuoroaan ja jauhosäkin vaihtoa odotellessaan. Kun ensi myllyreisulla, muita nuoremmalla, ei tuttuja ollut, oli aikaa kulutettava yksin, eikä "vanhat" myllymiehet paljonkaan poikaikäiseltä kyselleet. Itseltänikin puuttuivat puheenaiheet miehille, joiden keskustelut pyörivät sotavuosien kokemuksissa, kesän sadossa, tulevaisuuden näkymissä ja Lietoon perustetuissa pika-asutustiloissa.
Ilman kertomista selvisi, että tuomani viljat olivat karjalaiselta viljelmältä, sen kertoivat, nelipyöräiset kärryt, joiden eteen valjastetulle hevoselle lisäsin heiniä ja kannoin vettä juotavaksi Aurajoesta, höyrykattilahuoneessa olleella juottoämpärillä. Uteliaana myllyn toimintoja seuraavalle, myllärit, myönteisellä uteliaisuudellaan, tulivat nopeasti myllymiehiä tuttavallisemmiksi. Vehnäjauhomyllärin toteaminen; "Sää olet sit niit pappilan poikii", tuntui mukavalta ja hyväksymisenä myllymieheksi.
Myllyrakennusta huomattavasti myöhemmin rakennettu höyrykattilahuone oli sopiva ja käytetty paikka lämmittelyyn sekä eväiden syöntiin. Pannun kylkeä vasten laitetut korvikepullotkin pysyivät lämpimämpänä kuin kärryjen heinäsäkeissä. Korvikkeen lämmike ei kuitenkaan kaikille riittänyt. Vehnävalssin viereisen torven taakse ilmestynyt pullo oli kai tarkoitettu myllärin vilun poistamiseen, mutta yhteisenä lämmikkeenä se kuitenkin väheni jauhatusvuoroa odottavan myllymiehen auttaessa mylläriä, tuomansa pullon sisällön piilottamisessa.
Aikaansa kuluttavat myllymiehet kulkivat tuutilta tuutille, kokeilivat käsissään viljan laatua ja maistelivat kuorimakoneesta tulleita ohria sekä kauroja ja valmiita ryynejä. Varsinkin mankelikoneen läpi menneet ja höyrytetyt vaativat huolellisen työnkin. Lähes kaikki ryynikaurat kuivattiin myllyn kuivurissa ja taidolla tehty höyrytys teki ryyneistä säilyviä ja pidettyjä "Vierun kaurakryynei".
Kun sade ei olut uhkaamassa, kantoivat myllymiehet jauhosäkkinsä täyttymisjärjestyksessä kärryille, pois hakemattomien säkkien ahtaudesta ja vehnäjauhojen valmistumista odotellessa mylläri otti jauhatusmaksun ja leikkasi toivomuksestani varovaisesti jauhatuskorttien kuponkeja. "Varovainen" leikkaus oli mahdollista, kun viljat tulivat jauhettua odottaessa. Myllyyn jätetystä viljasta piti kuponkeja olla viljakiloja vastaava määrä näytettäväksi mahdolliselle kansanhuollon yllätystarkastajalle.
"Varrai myllyy myöhää kirkkoo ni pääsöö sukkelampaa pois" ei kovin hyvin toteutunut. Syksyinen päivä alkoi jo hämärtyä, kun hevonen alkoi rivakasti kiskoa myllykuormaa kohti kotia, mutta lapsena opittu loru: "Maantain män matti myllyy, tiistain tul pois, keskviikkoon leipä sejattii ja torstain paistettii" ei kuitenkaan toteutunut. Samana päivänä kerkisin kotiin ja leivänkin kerkisi vielä "sekkaamaa" samana päivänä, tuoreista ruisjauhoista, taikka kiisselinkin vielä kotimatkallakin istujaa lämmittäneistä kaurajauhoista.
Anni Kuusela
Tartuin minäkin kynään, koska Turun Tienoossa oli ilmoitus muistotietojen keräämisestä.
Lapsuudestani minulle on jäänyt mieleen isäni Kustaa Murron kanssa tehty "reisu". Olin ehkä noin 6-7 vuotias. "Ajopelinä" meillä oli käsikärryt. Matka ei ollut pitkä sillä kotini sijaitsi lähikylässä. Kuormassa oli korkeintaan säkki tai pari. Ylämäessä minun piti auttaa isää ja lykätä kärryjä, mutta alamäessä kiipesin kuorman päälle ja isällä oli kova pidättäminen kärryistä. Matkalla isä tutki vast`ikään korjattua siltaa, sillä hän oli Rähälän tielautakunnan puheenjohtaja. Myllyssä oli mukavaa ja jännittävää, vaikka en oikein muistakaan itse jauhatusta: sain kiipeillä myllyn portaissa, jauhot "pöllysivät" ja kosken kohina vaikutti jylhältä ja pelottavalta. Muistaakseni jauhatimme ns. sekajauhoja, koska äiti leipoi seuraavana päivänä sekaleipää
Muistiini on jäänyt myös kouluajan myllykäynti. Kävin Kaurinkosken kansakoulua, opettajani oli Saima Mäki. Teimme eräänä syyskuun päivänä polkupyöräretken nautelan myllylle: Ajoimme myllylle peräkanaa, myllyä esitti meille silloinen mylläri Anttilan Antti. Kävimme läpi kaikki kerrokset ja pistäydyimmepä vielä vieressä olevalle sahallekin. Syyspäivä kului mukavasti, kaikilla oli kovasti hauskaa niin kuin retkillä oli aina tapana olla.
Seuraavana päivänä opettaja antoi meille aineen kirjoitettavaksi myllystä ja sahalla käynnistä. Minäkin ahkeroin monta sivua. Korjattuaan aineet opettaja oli kuin myrskyn merkki:"Mitä se sellainen on, että on kirjoitettu se ja se paikka eikä mitään nimiä", sanoi hän. Hän jatkoi:" Ettekö te tiedä, että myllyssä on kivet ja suppilo, sihti, vesiluukut ja vesiturbiini ja sahalla on sirkkeli, raamit jne." Eräs Terttu sai kovasti nuhteita siitä, että hänellä oli vain yksi nimi aineessaan. Minun selkäpiitäni karmi, koska minulla ei ollut yhtään nimeä. Olin vain kirjoittanut, että menimme paikasta toiseen mainitsematta yhtään myllyyn liittyvää erisnimeä! Onneksi opettaja ei huomannut ainettani siinä pauhun tohinassa.
Minulla on vielä myöhempiäkin muistoja myllystä. Elettiin vuotta -46 ja rupesin minäkin, Nummisuutarin Eskon sanoin, "Jumala varjelkoon, hiukan hulluttelemaan" ja häitäni valmistamaan. Ajatuksena oli kutsua muutama sata vierasta Manttaalille. Vehnäjauhot olivat tuolloin vielä ostoluvan varassa ja niihin oli mahdotonta saada isoa ostolupaa. Sukulaisia ja ystäviä kun on, saimme säkillisen vehnää Kuuselan Viljolta ja toisen säkillisen Alakirrin Matilta - eikä muuta kun jauhattamaan vain. Jauhatuslupaa eli niin sanottua myllykorttia oli mahdoton saada, mutta myllärinä ollut Ojarannan Viljo suostui jauhamaan vehnät työpäivän jälkeen illalla, koska kansanhuollon tarkastaja Narkia kävi usein päiväsaikaan tarkistuskäynnillä myllyssä.
Aina kun kuljen myllyn ohi on minulla sympatiaa myllyä kohtaan, onhan se liittynyt läheisesti moniin elämäni vaiheisiin. On aivan kuin hengittäisin eri ilmaa sen lähellä kulkiessani, sillä mylly sijaitsee minulle erittäin rakkaalla kotikulmallani.
Toivo Veijula
Nautelan mylly rakennettiin Kukkarkosken rannalle silloin kun paljon jauhoja tarvittiin. Siitä kehittyi sanoisinko paikkakunnan tärkein teollisuuslaitos.
Myllyn yhteyteen laitettiin myöhemmin oikein raamisahahöylä muine koneineen. Myös pärehöylä sai voimansa siitä samasta valta-akselista, mitä vesivoima pyöritti. Tätä laajaa metsäalan toimintaa, mihin kuului tukkipuiden osto, sahaus sekä erilaisten tuotteiden jälleenmyynti, johti tarmokkaasti alan täydellisen koulutuksen saanut virolaissyntyinen E. Kask.
Selitän nyt muistini pajalta tapahtumia ja henkilöitä, jotka liittyvät sen ajan kuvaan sekä olosuhteisiin. Kohdaltani hämärtää mylläri Antti Anttilan ajanjakso, voin sentään kertoa erään tapauksen, minkä setäni Franssi kertoi minulle.
Vilja kaadettiin keskimyllyssä oleviin suppiloihin, missä myllynkivet pyörivät. Tästä jauhot sitten menivät torvea myöten alakertaan ja siellä torven alapäässä oli säkki. Torven voi luukun avulla sulkea siksi ajaksi, että sai säkin vaihdettua. No niin, Franssi sitten poikasena myllyreissulla ollesaan käytti jauhosäkit hyvin täyteen. Alhaalla oli sellaiset pukit, minkä päälle säkit voi nostaa. Pukkien päältä oli säkit parempi ottaa selkään ja kantaa ylös jyrkkiä rappuja rekeen tai rattaille.
No, Franssi erehtyi siinä kun pyysi mylly-Anttia nostamaan niitä suuria jauhosäkkejä kanssaan pukille. Antti sanoi, että kyllä sitä käskee poikasten säkkejä nostella, olisi mies reisuun pantu. Franssi siitä suutahti, heitti säkit pukille ja siitä vähän rivakasti kantoi ne kärryille.
Silloin alkuaikoina myllyn tulli maksettiin säkkiluvun mukaan, ei viljakilojen. Lähes joka talossa oli sitä varten tehdyt rohtimiset myllysäkit, lähes kaksi hehtoa vetoisuudeltaan. Säkkeihin oli maalattu talon nimi.
Kun myllärinä oli Kunnas, huumorimies, kuten kaikki tuntemani myllärit, sattui seuraava tapaus. Kuinka ollakaan jauhoja hakiessaan ei Kurkelan isännällä ollutkaan rohtimisia säkkejä, vaan oli keksinyt neuloa kaksi rouhesäkkiä yhteen. Kunnas ei aluksi tätä ollut huomaavinaan. Vasta sitten kun myllyn tullimaksun aika tuli, mylläri otti yhdestä jauhosäkistä kahdenkertaisen maksun. Vähän siinä viskuteltiin, mutta kun niitä hymähtelijöitä siihen alkoi kokoontua oli viisainta irrottaa humma käsipuusta ja lähteä kotimatkalle.
Tämä muuten oli, sanoisinko, voimaperäisintä jauhatusaikaa, kaksikymmenlukua jatkuen kolmekymmenluvun puolelle. Monta hyvin pätevää mylläriä ehti olla mukana, kuten Ojala, Ojaranta, Suvitie ja raamisahan tälläri Palmu, sittemmin kun saha ei enää käynyt.
Vilkasta oli toiminta, kun monen pitäjän alueellta tuli viljakuormia. Väliin kävi niin hassusti, että säkinsuu aukeni matkalla. Ukko manaamaan, että huonosti eukko on laittanut suun kiinni, kun minä olen sen joutunut jo kolmasti uudelleen sitomaan.
Sihtimyllyosasto tuli myös käytäntöön sopivaan aikaan. Sillä saatiin vehnästä jauhettua hyvät pullajauhot, mannaryynit ynnä muut jauhot.
Tässä monivaiheisessa myllytoiminnassa muodostui sota-ajasta jälkivaiheineen hyvin mielenkiintoinen aikakausi. Joskus oli hankaluuksia, kun myllärin lomat eivät aina sopineet ja sitten olikin tavallista vilkkaampaa kun ammattimylläreistä Viljo tai Vilho pääsi lomalle.
Sitten tulikin käytäntöön jauhatuskupongit. En ole oikein tietoinen niistä perusteista ja määristä, mitä kullekin talolle myönnettiin. Aina kupongit kuitenkin tahtoivat kesken loppua. Tätä kuponkivalvontaa hoiti tärkeimmän ajan, aikaisemmin tilanhoitajana toiminut erittäin arvostettu persoona Kustaa Mikkola. Hyvin tunnollisesti Kustaa tämänkin tärkeän tehtävän hoiti. Omalta osaltani voin tätä asiaa vähän selventää.
Heti kun menin myllyyn, mitä viljaa kulloinkin mukanani jauhettavaksi, Mikkola melkein joka kerta sanoi:" No, mahtaako sulla taaskaan olla riittävästi kuponkeita." Äänensävy sentään paljasti sen, että oli mahdollisuus selvitä. Olihan Mikkola isäni kanssa hyvä ystävä. Tämä oli muuten sitä aikaa, kun ei oikein oltu vielä selvillä vesillä.
Kerran siinä kahnan päällä, kun istuimme Mikkolan kanssa, olin minäkin sen verran tuttavallinen, että voin tehdä niinkin intiimin kysymyksen, että kuinka on mahdollista, ettei Mikkola ole joutunut avioliiton satamaan. Vähän hymähtäen Mikkola sanoi:" Kyllä se yhteen aikaan vähän vaikeuksia tuotti, kunnes siitä pääsi ohi. Kyllä se näin on kai hyvä."
Jauhatusvuoroa odotellessa jäi toisinaan hyvää aikaa. Keskimyllyn perällä oli vähän tilaa, missä voi harrastaa toimintaa, missä voima ei palvellut kuvia. Siellä oli lähes 200 kiloa painava alasin, jonka päihin oli pujotettu vahva nahkahihna. Siinä sitten voi kokeilla, jos oli ruista ranteessa.
Tässä vaiheessa minua kuten monia muitakin alkoi vaivata alemmuuskompleksi, kun mylläri, Ojarannan Viljo, sanoi, että Oskari Vuotila oli jo nostanut niin ja niin monta kertaa keskisormen varassa.
Toinen voimainkoetusmuoto oli noin satakiloisen rantamöykyn roikottaminen hihnan varassa kerroksesta toiseen. Voin omakohtaisesti todeta, että sen ajan Parma Oskari Vuotila asetti sellaiset normit, etteivät Varikset eivätkä Naakat siihen yltäneet saatika yrittäneet.
Vähitellen suuret myllykartellit, kuten Vehnä Oy. ynnä muut jauhoivat tämän Kukkarkosken idyllisen pikkumyllyn hyvin ansaittuun lepoon. Lopuksi voisi todeta, että ellei sitä myllyvaihetta olisi ollut, nykyinenkin olisi kyseenalaista.