Talvisota

Ennen Suomen joutumista toiseen maailmansotaan Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat Ribbentrobin sopimuksella Puolan, Suomen ja Baltianmaat keskenään. Tässä jaossa Suomi ja Baltian maat kuuluivat Neuvostoliitolle. Maiden edustajia kutsuttiin Moskovaan neuvottelemaan sotilastukikohtien ja maa-alueiden luovuttamisesta. Suomi kieltäytyi luovuttamasta osia Karjalan kannaksesta ja Neuvostoliitolle vaadittuja ulkosaariaan, mutta oli suostuvainen muihin maa-alueiden vaihtoihin. Neuvotteluissa ei kuitenkaan saatu Neuvostoliittoa tyydyttävää tulosta. Saadakseen syyn sodanjulistukselle Neuvostoliitto lavasti niin tykistöiskun, niin kutsutut "Mainilan laukaukset" Mainilan kylään, joista se syytti suomalaisia.

105 päivää kestäneessä talvisodassa (30.11.1939–13.3.1940) suomalaiset onnistuivat pysäyttämään Neuvostoliiton hyökkäyksen, mutta Suomi menetti Moskovan rauhassa suuria maa-alueita. Talvisodassa kaatui tai katosi noin 25 900 suomalaista. Lietolaisia kaatui talvisodassa, pääosin jalkaväkirykmenttien 13, 14 ja 62:n riveistä 33 miestä. Suurin osa kaatui Karjalan kannaksella.

Joulukuussa 1939 suomalaiset onnistuivat pysäyttämään Neuvostoliiton etenemisen Karjalan kannaksella. Lapissa vihollisen eteneminen pysähtyi Pelkosenniemen ja Joutsijärven taisteluihin. Laatokan Karjalassa ja Pohjois-Suomessa etenevät venäläisdivisioonat puolestaan "motitettiin" eli niiden eteneminen pysäytettiin ja vihollisosastot saarrettiin ja monin paikoin tuhottiin. Muun muassa kuuluisissa taisteluissa Tolvajärvellä, Raatteentiellä, Suomussalmella, Ägläjärvellä ja Kollaanjoella vihollinen lyötiin täysin. Moteista saatiin valtava sotasaalis, ja voitot rohkaisivat suomalaisia taistelussaan.

Linjojen murtuminen helmikuussa Karjalan kannaksella, Lähteen lohkolla, pakotti suomalaiset vetäytymään tällä rintamalla. Venäläiset onnistuivat etenemään Viipurin kaupungin liepeille asti ja yrittivät maihinnousuja Viipurinlahden yli suomalaisten selustaan. Uhkaavaksi kehittyneen tilanteen ratkaisi rauha 13.3.1940.

Lietolaiset palvelivat rintamalla Karjalan kannaksella Jalkaväkirykmenteissä 13, 14 sekä 62. Myös 1. Prikaatissa palveli useita kesken varusmiespalveluksensa Kannakselle lähetettyjä lietolaisia. Samoin 16 Viestikomppania koostui pääosin lietolaisista ja piikkiöläisistä.



Nautelankosken museon sotaveteraanihankkeen aikana haastateltiin pääasiassa vuoden 1941 jälkeen varusmiespalveluksen aloittaneita sotaveteraaneja. Suurin osa talvisodan veteraaneista on jo kuollut. Tästä syystä vain muutamia talvisotaan rintamalla osallistuneita saatiin haastateltua.

Hankeen merkittävin tulos oli Nautelankosken museon kokoelmissa olevien talvisotakuvien kuvauspaikan ja -ajankohdan selvittäminen. Suurin osa kuvista on otettu juuri ennen talvisotaa Muolaalla. Kuvat ovat siinä mielessä erittäin merkittäviä, että aluella linnoitustöiden vuoksi oli ankara kuvauskielto. Esimerkiksi SA-kuviin ei kuulu ainuttakaan kuvaa Muolaalta talvisodan ajalta. Kuvat otti Oiva Ryökäs, joka sai salakuljetettua kameran rintamalle. Ryökkään lisäksi hänen yksikössään ainoastaan Alpo Hernelahti ja Lauri Nautela tiesivät kamerasta.

Tällä sivulla käsitellään talvisotaa yleisesti, keskittyen pääasiassa sen vaiheisiin Karjalan kannaksella.



Syksyllä 1939 järjestettiin Neuvostoliiton Suomelle esittämien vaatimusten perusteella ylimääräiset harjoitukset, jotka käskettiin alkavaksi 7.10.1939. Näissä harjoituksissa perustettiin yhdeksän kenttäarmeijan divisioonaa ja muita yksiköitä. Yhteen talvisodan ajan suomalaiseen divisioonaan kuului 14 200 miestä, jotka jakautuivat kolmeen jalkaväkirykmenttiin ja yhteen kenttätykistörykmenttiin. Kenttäarmeijan divisioonista viisi keskitettiin Karjalan kannakselle. Näistä muodostettiin Kannaksen armeija.



Turusta lähetettiin jo ennen sodan syttymistä Porin rykmentistä pataljoona ja rykmentin kantahenkilöstöä Karjalan kannakselle. Näistä perustettiin 1. Prikaatin III pataljoona. Perustamispäivän jälkeisenä iltana 6.10.1939 joukot lähtivät rautateitse itään. Juna kulki Viipurin halki Perkjärvelle, missä juna purettiin. Lopulta pataljoona saapui Karjalan Kannakselle Muolaan pitäjään. Samaan aikaan Turussa alettiin kokoamaan JR 13:a ja 14:ää.



1. Prikaatin III pataljoona turkulaiset viestimiehet muistelivat lähtöä Turusta:






Sotaveteraani Einar Nurmi muistaa JR 14 komentajan eversti Väinö Polttilan sanoneen jo tässä vaiheessa, että Kannakselle kaivettavat asemat tulisivat tosikäyttöön. Nurmi palveli radistina 1. Divisioonan esikunnassa. Eversti Polttila haavoittui talvisodassa Lähteen lohkon taisteluissa 13.2.1940 ja kuoli kesäkuussa.

Muolaalla joukot aloittivat linnoitustyöt. Linnoitettavana oli viiden kilometrin levyinen alue Kirkkojärven ja Yskjärven välisellä kannaksella. Muolaan kirkossa jaettiin työvälineen 9.10.1939 ja ryhmät aloittivat hyökkäysvaunuesteiden rakentamisen. Osa asemista kaivettiin Muolaan kirkkomaalle. Syksyn linnoitustöiden jäljiltä oli ympäristössä kivi- ja piikkilankaesteitä, mutta juoksuhaudat, pesäkkeet ja korsut puuttuivat. Joukot majoittuivat aluksi telttoihin, mutta myöhemmin he pääsivät paikallisten taloihin asumaan. Monet Jalkaväkirykmentti 14 sekä 1. Prikaatin lietolaisista pääsivät Turulilan kylään Muolaalle.

Lietolaisiakin majoittanut Kirjavaisten talo Turulilan kylässä. 
Talon edessä vasemmalla Lydia Kirjavainen (o. s. Rautiainen) ja Helli Kirjavainen (myöh. Rämö). 
Kuva: Nautelankosken museo

Miehiä Muolaalla hirsitalon edustalla. Kuvassa muun muassa muolaalaiset Yrjö ja Mikael Rämö. Kuva: Nautelankosken museo

Alikersantti Oiva Ryökäs kirjoitti muistioonsa: ”Erikoisesti kiinnitti huomiotani Kannaksen väestön vieraanvaraisuus, ystävällisyys ja isänmaallisuus. Tunsimme olevamme kovia kokeneella kannaksella johon rajan läheisyys ja tietoisuus mitä sen takana on, vaikutti. Erikoisesti niissä taloissa, jotka majoittumisemme takia paremmin tunsimme, Kirjavaisen ja Mentulan, vallitsi voimakas kristillis-isänmaallinen henki.”

Neuvostoliitto jätti 26.11. nootin, jonka mukaan Suomen puolelta oli ammuttu Karjalan kannaksella tykeillä Mainilan kylään. Suomi torjui syytökset vastineessaan, ja 28.11. Neuvostoliitto irtisanoi hyökkäämättömyyssopimuksen.

Lietolaiset elättelivät jo lomatoiveita, mutta marraskuun lopulla he siirtyivät Kangaspellon kylään. Poliittinen tilanne kiristyi, ja 29.11. puhelinilmoituksessa kerrottiin: ”Ryssä katkaissut diplomaattiset suhteet, ilmavaara olemassa.”.

Talvisota Karjalan kannaksella

Venäläisten hyökkäyksen alettua Karjalan kannaksella sitä viivyttivät suomalaiset suojajoukot. Suomalaisten viittä divisioonaa vastaan hyökkäsi Neuvostoliiton 7. Armeija, johon kuului 9 divisioonaa, panssariarmeijakunta ja 3 panssarivaunuprikaatia. 7. Armeijan tethävänä oli ensisijaisesti lyödä Kannaksen suomalaisjoukot, vallata suomalaisten pääpuolustuslinja ja Viipurin tasan saavuttamisen jälkeen hyökätä Lahteen, Hyvinkäälle ja Helsinkiin.

Ensimmäisen kosketuksen pääpuolustuslinjaan, Mannerheimlinjaan neuvostoliittolaiset joukot saivat Taipaleella Suomen itsenäisyyspäivänä 6.12.1939. Suomalaiset onnistuivat torjumaan hyökkäykset. Puna-armeijan hyökkäys Itä-Kannaksella keskeytettiin 8.12. Samoin eteneminen saatiin pysäytettyä Summassa.

Talvisodan alku toi katkeamattoman evakkovirran halki Kangaspellon. Joulukuu alkoi 1. Prikaatin sotapäiväkirjan mukaan jatkuvilla ilmoituksilla ilmavaarasta sekä viestiyhteyksien purkamisilla ja rakentamisilla. Alueella oli myös kaasuhälytys eräässä vaiheessa. Kangaspellolta 1. Prikaatin joukot siirtyivät Muolaanjärven pohjoispäähän telttoihin 3.12. Etulinjaan siirryttiin 11.12.

Venäläisten hyökkäys (punaiset nuolet) joulukuussa 1939 ja suomalaisten puolustuslinja (siniset pisteet). 
Kartta: Nautelankosken museo

Suomalaisten II Armeijakunta yritti 23.12. lyödä Karhulan ja Muolaanjärven länsipuolella etenevän vihollisen. Suomalaisilla ei kuitenkaan ollut kokemusta näin suurista operaatioista, ja vain yksi pataljoona hyökkäsi aikataulun mukaisesti, joten hyökkäys epäonnistui ja tappiot olivat ankarat. Hyökkäyksessä pisimmälle pääsi etenemään JR 14. II armeijakunta menetti 1 300 miestä, ja hyökkäys nimettiin ”hölmön tölväykseksi”. Vastaiskussa kuoli neljä lietolaista, joista kaksi oli vänrikkejä. Hyökkäyksellä kuitenkin estettiin puna-armeijan kaavailema suurhyökkäys Summaan.

Alikersantti Oiva Ryökäs talvisodan aikana "siellä jossakin". Kuva lienee otettu Muolaajärven pohjoispuolella. Kuva: Nautelankosken museo

"Kapsäkki" eli kuuden tuuman kranaatti osui helmikuussa korsun portaiden eteen. Onneksi tämä ammus jäi suutariksi, muussa tapauksessa moni lietolainen olisi varmasti menehtynyt ja kaatunut. Kuva: Nautelankosken museo

Viestiosaston lietolaiset elivät suhteellisen turvassa korsuissaan, joissa oli monta hirsikertaa ja runsaasti maata päällä. Oiva Ryökäs otsikoi kirjeensä äidilleen "Kaakkois-rintamalla 3 metriä maanpinnan alla". Kamiina piti joulukuussa aatonaattona asumuksen liiankin lämpimänä, ja jostakin talosta oli saatu radiokin.

Taistelut Muolaalla lietolaisten kaivamissa asemissa

Lietolaistenkin kaivamissa asemissa Muolaan kirkolla  taisteli JR 4:n (ent. 3./JR 31) 3. komppania. Veteraani Aake Kaarnama on muistellut näitä vaiheita kirjoituksessaan Kansa Taisteli -lehdessä. Komppanian vasen siipi oli Muolaan Kirkkokärvellä ja sen rannasta kohoavan kirkon mäellä oli I joukkueen tukikohta, jonka päällikkö Kaarnama oli. Etelästä tuleva maantie kulki kirkon ohi aivan sen kiviaidan vieritse. Taisteluasemien edessä, noin 300 metrin päässä oli kivilohkareista tehty tankkiesteitä ja sen sisäpuolella pari riviä piikkilankaesteitä. Kirkkotarha kiviaidan sisäpuolella oli kaivettu täyteen ampumahautoja. Vain yksi konekivääripesäke oli saatu katettua. Asuinkorsuja oli vain yksi, joka sekin oli pienehkö.

Ensimmäiset viholliset olivat Muolaan puolustuslinjoilla Suomen itsenäisyyspäivänä. Suomalaisten tykistö kuitenkin karkotti nämä pienet osastot. Joulukuun 8. hyökkäyksiä yritettiin suuremmin voimin ja kahdeksan panssarivaunun tukemina. Yksi tankeista juuttui tankkiesteisiin ja vihollisen jalkaväelle tuotettiin pahoja tappioita. Muutaman päivän hiljaisuuden jälkeen vihollinen räjäytti aukon esteisiin. Aamulla ankaran tykistökeskityksen saattelemana 15 tankkia lähestyi estettä. Etummaiset vaunut ajoivat jonossa läpi esteistä ja alkoivat levittäytyä hyökkäykseen. Suomalaisten tykistö ei Kaarnaman ampumien valoammusmerkkien jälkeen ampunut. Tankit etenivät ja aloittivat talojen, asemien ja kirkon tulittamisen. Jalkaväki ei seurannut vaunuja.

Vihollisen vaunuja yritettiin aluksi tuhota polttopulloilla, mutta ne eivät syttyneet. Tankintuhoajiksi valituista toinen kaatui ja toinen haavoittui yrityksissä. Yksi suomalaisten kirkkoaidalla olevien asemien eteen pysähtynyt vaunu saatiin kuitenkin tuhottua kasapanoksin. Illan hämärtyessä toiset vaunut lähestyivät jälleen kirkkomäen tukikohtaa, tällä kertaa lähestyen maantien toisella puolella olevan taloryhmän luokse kaivettuja asemia. Vaunujen kyydissä oli jalkaväkeä, jota Kaarnaman joukkue tulitti omista asemistaan. Vaunut jättivät miehet mäelle ja palasivat hakemaan lisää muiden vaunujen suojatessa. Suomalaisten puolelle saapuu vahvistukseksi kevyen osaston joukkue. Yöhön tultaessa hyökkäys hiipui, ja panssarivaunujen mäelle tuomat viholliset hiipivät tiehensä. Vihollinen menetti hyökkäyksessä kahdeksan vaunua, pääasiassa  tankkiesteissä syntyneiden vikojen vuoksi. Yksi tankeista jumiutui juuri sopivasti panssarivaunuihin syntyneen esteen kohdalle, ja pioneerien räjähteillä se saatiin heitettyä täydellisesti keskelle syntynyttä aukkoa tukkeeksi.

Kirkon sisälle saatiin taistelun jälkeen panssarintorjuntatykki, mistä se pystyi hallitsemaan tietä tulellaan. Avuksi tullut kevyen osaston joukkue jäi mäelle tueksi. Miehistökorsun ahtaus korostui entisestään. 

Samana iltana kun komppanialle luvattiin vaihto taakse lepoon, vihollisen tykistö alkoi ampua kirkkomäkeä kiivaasti tykistöllään. Moni kranaatti osui kirkkoon, joka syttyi tuleen. Liekit löivät korkeille, ja tulen levitessä urkuihin ja torniin kuuma ilmavirta alkoi soittaa urkuja itsekseen. Palon sammuessa 3./JR 4 pääsi lepoon.

Muolaan kirkon rauniot 29.8.1941. Kuva: SA-kuva

Vihollinen ei vallannut Muolaan kirkkomäkeä talvisodan aikana. Suomalaisten oli jätettävä asemat vapaaehtoisesti helmikuussa 1940 tilanteen kehityttyä muilla lohkoilla kestämättömäksi.

Tykkitulen moukaroima Muolaan kirkkomäki 30.4.1942. Kuva: SA-kuva

Murtuminen uhkaa

Tammikuu kului asemia parannellessa, ja helmikuun puoliväliin asti sota Kannaksella oli lähinnä asemasotaa. Helmikuussa alkoi venäläisten suurhyökkäys, joka onnistui 12.2. murtamaan suomalaisen puolustuslinjan Mannerheim-linjan Lähteen lohkolla.

Pääpuolustuslinjalta suomalaiset vetäytyivät väliasemaan, missä taisteltiin kymmenen päivän ajan 18.2. alkaen. Väliasema kulki linjaa Lihaniemi–Näykkijärvi–Muolaanjärvi–Vuoksi–Kiviniemi–Kiimajärvi–Pyhäjärvi–Laatokka. Väliasemaan kuuluivat myös Koiviston edustan saaret, joista vetäydyttiin hiihtäen Viipurinlahden länsirannalle 21.2. raskaan kaluston tuhoamisen jälkeen. Monet Lietoon muuttaneet karjalaismiehet palvelivat talvisodassa näillä linnakkeilla, muun muassa Koivistolla ja Humaljoella.

SOTA LOPPUI
KELLO 11.00.

KAIKKI YHTEYDET PURETTIIN.

SÄÄ. KIRKAS
KAUNIS, IHANA
PÄIVÄ.

Unto Ryökkään kirje 17.3.1940 kertoo hyvin tunnelmista:

"No niin, sota on siis loppu ja rauha on maassa, mutta minkälainen rauha, ainakin nuo ryssän sanelemat pykälät ovat karvaita meidän suomalaisten niellä, siksi raskainhe ne ovat, mutta toivottavasti se sittenkin oli paras mahdollinen ratkaisu, kun kerran olimme jääneet tavallaan yksin suurta itää vastaan. Mutta loistavasti Suomen armeija joka tapauksessa on kunnostautunut, syy ei ainakaan ole sen, taisteluista kertyneet luvut kertovat itse puolestaan suomalaisten sankaritöistä.

Rauha tuli yllättäen kuin salama kirkkaalta taivaalta, rauhan edellisenä päivänä kuulimme, että rauhasta neuvotellaan. 13. pnä aamuna tuli vahvistamaton tieto, että rauha olisi solmittu ja astuisi voimaan samana päivänä kello 11.00. Tähän tuli vielä vahvistus, mutta silti emme siihen uskoneet. Tuli kiihtyi molemmin puolin mitä lähemmäksi klo tuli tuota määrättyä hetkeä. Seurasimme silmä kovana kellonviisarien hidasta kulkua, jännitys nousi mitä lähemmäksi tultiin tuota hetkeä ja lopulta kello tasan 11.00 loppui kuin loppuikin tuli molemmin puolin, oli niin oudon hiljaista, sieltä täältä vain kuului miesten iloisia naurunpurskahduksia. Rauha oli siis ainakin toistaiseksi alkanut."



Moskovan rauhassa Suomi menetti noin 10% pinta-alastaan: osia Kuusamosta, Suomenlahden suuret saaret, Laatokan Karjalan ja Karjalan kannaksen sekä samalla toiseksi suurimman kaupunkinsa, Viipurin. Lisäksi Hangon alue piti vuokrata Neuvostoliitolle 30 vuodeksi laivastotukikohdaksi.

Kaikkiaan 430 000 ihmistä joutui lähtemään evakkoon menetetyiltä alueilta. Muolaan kunnan 12 000 asukasta sijoitettiin Someron, Loimaan, Jokioisten, Forssan, Urjalan, Humppilan, Toijalan, Sääksmäen ja Valkeakosken kuntiin.


Talvisodan lietolaisten pro patria>>

Ylimääräiset harjoitukset

Linnoitustyö Muolaalla

Talvisota Karjalan kannaksella

Moskovan rauha 1940