Yksi jatkosodan erikoisimpia ilmiöitä olivat puhdetyöt. Pitkittyneen asemasodan aikana sotilaat valmistivat miljoonia esineitä puusta, metallista, tuohesta, kivestä, nahasta, lasista ja kaikesta muusta materiaalista, mitä vain käsiinsä saivat. Näistä sotilaat valmistivat muun muassa erilaisia rasioita, ruokailuvälineitä, leikkikaluja, veistoksia, tuhkakuppeja, huonekaluja ja veneitäkin. Suuritöistä oli myös korsukulttuuri, jossa etulinjan majoituskorsuista tehtiin mahdollisimman koristeellisia ja mukavia asua.

Esineitä valmistettiin erilaisista materiaaleista erilaisin välinein ja keinoin. Näille sivuille on koottu hankkeen aikana kerättyjä tietoja esineistä, niiden valmistajista, historiasta ja valmistustavoista. Tavallisesti puhdetyöhön on kirjoitettu sana "MUISTO", vuosiluku sekä valmistuspaikka kuten "Itä-Karjala", "Syväri", tai "Valkeasaari".





Esineisiin saatettiin kirjata myös vastaanottaja, tekijä sekä mahdollisesti tekijän yksikkö.







Puhdetöitä on tehty paljon mutta niitä on tutkittu myöhemmin hyvin vähän. Tästä syystä Nautelankosken museolle kerättiin osana veteraanihanketta digitaalisina lahjoituksina puhdetöitä: esineet kuvattiin, niistä kirjattiin talteen syntyyn, käyttöön ja muuhun esineen elämänkaareen liittyviä tietoja. Digitoinnin ja "lahjakirjan" tekemisen jälkeen esine palautettiin omistajalleen. Myös Liedon Sotaveteraanien esinekokoelma digitoitiin osana hanketta.

Liedon alueella säilyneiden puhdetöiden määrää on vaikea arvioida. Monella voi olla tietämättäänkin ullakolla, takan reunalla tai lipastossa isän tai isoisän rintamalla tekemä muistoesine. Hyvin paljon on säilynyt muun muassa puukkoja tuppineen, lapsille lähetettyjä esineitä ja käsipeilejä. Eräällä veteraanilla oli ollut laatikossa vielä keskeneräisiksi jääneitä käsipeilejä, mutta ne ovat valitettavasti kadonneet.

Ensimmäinen maininta lietolaisten sotamuistoista on toukokuulta 1942, jolloin innostuttiin valmistamaan piiskatykin eli panssarintorjuntatykin kranaatin hylsyistä kukkamaljakkoja. Esineisiin on tavallisesti merkitty valmistuspaikka, ajankohta sekä tehty erilaisia lippu- ja kasvikoristeita. Erikoisena piirteenä niissä voi esiintyä luvut "1941–1942", sillä kesällä 1942 alkaneen saksalaisten suurhyökkäyksen toivottiin päättävän sodan kyseisenä vuonna.

Karhumäkeen asemasotavaiheessa sijoitetun Viestipataljoona 33:n puhdetöiden tekemistä voi seurata hyvin pataljoonan valistusupseerin ilmoituksista. Esineiden teko on ollut kausiluontoista, ja puhdetöiden valmistaminen saattoi alkaa kunnolla esimerkiksi Saravaarassa vasta syyskuussa 1943, kun tiloihin saatiin riittävä valaistus. Aluksi oli tyydyttävä valmistamaan pärekoreja, sillä työkaluja muuhun työskentelyyn ei ollut tarjolla. Vuoden loppua kohden valmistetut puhdetyöt monipuolistuivat: lähestyvä joulu innosti tekemään lastensuksia ja muita sopivia joululahjoja.

Lietoon esineet ovat tulleet pääosin junakuljetuksin rahtina. Kuljettaminen oli sotilaille erittäin halpaa. Jotkin esineet kulkeutuivat Lietoon sotilaiden mukana näiden lähtiessä lomalle.

Liedossa säilyneiden ja valmistetuiksi tiedettyjen puhdetöiden välillä vallitsee luonnollisesti eriäväisyyksiä: kaikkein eniten tehtiin arkipäiväisiä käyttöesineitä, mutta ne on yleensä heitetty pois tai poltettu rikkoutumisen jälkeen. Vähän kuluvat esineet kuten koristeelliset veistokset, puukontupet ja tuohirasiat ovat säilyneet, mutta kengät, pärekorit ja sukset ovat suurimmaksi osaksi ajan saatossa tuhoutuneet.

Pärekoritalkoot

Laajamittaisinta puhdetöiden valmistamista lietolaisten keskuudessa oli helmikuusta 1943 alkaen pärekoreja valmistettaessa. 1. Divisioonan huoltokeskuksen Napin lietolaiset viestimiehet ryhtyivät valmistamaan pärekoreja talkootöinä. Puuhat alkoivat VP 33:n 1. Komppanian I joukkueessa helmikuussa. Miehet hakivat metsästä mäntypuita ja ryhtyivät kiskomaan niistä päreitä.

Napin rakennuksen alakerrasta saatiin käyttöön kaksi huonetta lääkintätoimiston muutettua tiloista. Samalla kun puhelinlinjoja vikapartioitiin, etsittiin sopivia mäntypuita käytettäväksi koritalkoisiin. Työvaiheita jaettiin niin, että jotkut vetivät puusta päreitä ja toiset painoivat valmiista materiaalista koreja kasaan. Oiva Ryökäs teki korien teosta päivittäisiä merkintöjä päiväkirjaansa:

20.2.1943 Joku päivä sitten kävin Koivuniemen ja Lehdon kanssa hakemassa pärekoripuuta ensi kertaa ja tänään tein ensimmäisen perunakorini. Tietoa ja taitoa vaatii niin päreiden kuin korin tekokin mutta jonkunlainen hökötys tuli tästä ensimmäisestänikin ja aikaa se vei 4 tuntia

24.2. Lääk. Toimisto muutti talomme toisessa päässä hiljattain yläkertaan, jolloin alakertaan jäi 2 huonetta tyhjäksi. Lehto pyysi ja sai luvan tänään komendantilta päästä niihin kahteen huoneeseen tekemään pärekoreja. Iltapäivällä kävimme suksilla tuolla Nyrkin mäessä hakemassa pärepuita mutta emme löytäneet, ei yhtään kunnollista.

25.2. Kypärän linja oli vialla. Tilasimme auton ja lähdimme 5 miehessä reissulla tarkoituksena hakea ja tuoda pärepuita sieltä kaukaa autolla tullessa. Haimmekin niitä koko iltapäivän ja kaavimme eräästä suosta 4 puuta joista jo tulee koreja pitkälti jos onnistaa hyvin. Jollain tavalla mielenkiintoista hommaa tuo pärepuiden hakeminen, puu ei saisi olla kieru, oksanen, kuiva, rapanen eli hyväkasvunen eikä vallan pieni.

26.2. Teimme päreitä ja koreja verstaassamme ja iltaan mennessä oli valmistunut 7 peruna-koria neljällä miehellä. Olen Salmen kanssa porukassa, hän vetää päreitä ja minä rutistan niistä valmiita koreja. Kolme tein tänään yhtenä päivänä.

Lietolaiset Nappi-keskuksessa Karhumäellä tekemässä pärekoreja helmi–maaliskuussa 1943. Takana seisomassa Oiva Ryökäs. Hänen edessään istumassa puukko kädessä Väinö Koivuniemi. Keskellä Erkki Salmi jonka vasemmalla puolella Paavo Lehto. Kuva: Nautelankosken museo.

27.2. Jatkoimme päre-korien tekoa kovalla tohinalla. Sujui hyvin ja illalla minulla jo 7 perunakoria. Mukavaa, hyödyllistä ajanvietettä.

2.3. ”Jatkoimme korientekoa edelleen, päivät kuluvat siinä pian.”

4.3. ”…Jatkoimme pärekorintekoa.”

5.3. Tänään tein ensimmäisen silppukorin. Kyllä sekin syntyvän tuntuu vaikka hommaa on enemmän kuin perunakorista. Salmi on vetänyt edelleen päreitä ja minä olen rutistellut koppia kasaan jo pitkälle toista-kymmentä.

6.3. Koivuniemi, Lehto ja Salmi olivat hakemassa pärepuuta taas.

8.3. Otimme lujasti kiinni heti maanantaiaamusta ja klo 22 mennessä oli neljällä miehellä valmistunut kolme silppua ja kaksi perunakoria. Melkein himoksi tuntuu tuo korien teko kehittymään kun ei tahdo osata illalla lopettaa eikä päivisin keretä ruokailuun.

15.3. Pärekorien teko on ollut jonkun päivän keskeytyksissä taas puun puutteen takia. Lähdimme tänään vikapartioreissulle Leuan linjalle tarkoituksena tuoda pärepuita autossamme… Ajoimme aina Käppäselkään asti, mutta pärepuita emme löytäneet, emme ollenkaan vaikka jo pari honkaa kaavimmekin. Asekoivuja oli mukanamme kun klo 15.30 palasimme kämpille, V. A. rupeaa tekemään niistä kirvesvarsia ja sahanpuita.

Oiva Ryökäs (oikealla) ja vasemmalla tunnistamaton viestimies, mahdollisesti Kauko Salmi (Erkki Salmen serkku). Kuva: Nautelankosken museo

16.3. Kävivät Eskimon linjalla ja toivat sieltä valta-peräistä pärepuuta. Minun korisatsini ennen lomaa on kyllä jo valmis. 3 silppu- 2 peruna- ja 1 vino pyykkikori jonka ostin Haapaselta.

18.3. Pojat jatkavat korien tekoa. Eilen iltapäivällä tein Salmelle pari perunakoria. Tunti ja 3 varttia sellaisen kokoonlikistämisessä vaan menee aikaa minulla.

19.3. Tein pyykkikoriini kahvat...

20.3. Salmi ja minä veimme korisatsimme jo asemalle jossa saimme ne panna suoraan vaunuun. Lähtivät siis Suomea ja kotiamme kohti. Minulla oli 13, Salmella 22 koria. Rahti oli halpa, minulta vain 22:50.

Päiväkirjassa on merkintä myös puhdetöiden ostamisesta muilta ammattimiehiltä:

25.3. ”Viime pyhänä ostin eräältä tuohitöiden kauppiaalta tuohivirsut ja tuohikassin jotka nyt vein kotiin. Äidille vein myös täkäläisen puukkonikkarin tekemän sievän leipäpuukon.”

Pärekoreja tehtiin myöhemmin Liedosta tulleelle kotiseutulähetystölle muistoksi vierailusta. Pärekoreja tehtiin yksikössä vuoteen 1944 asti. Eräs raportti vuodelta 1943 arvioi, että kesäkuuhun tultaessa koreja olisi valmistettu yksikössä 4 000 kappaletta. 

Pärekorien valmistuksessa on monia vaiheita ja seikkoja, jotka kertovat yksikön. Lietolaisilla oli käytössä hyvät työtilat, ja yrityksen ja erehdyksen kautta valmistustahti kiihtyi ja tehostui. 

Työt jaettiin vaiheisiin, jolloin materiaalin noutaminen, sen käsittely ja itse valmistus olivat eri osissa. Lietolaiset pääsivät viestimiehinä liikkumaan laajemmalla alueella ja paremmilla kuljetusvälineillä kuin tavalliset rivimiehet. Samalla kun vikapartiot etsivät johtimista vikaa, he tarkkailivat lähiseutua pärepuiksi sopivien mäntyjen varalta. Mikäli sopivaa mäntyä ei kuitenkaan löytynyt, tuotiin samalla vaivalla muuta puhdetyöraaka-aineeksi kelpaavaa materiaalia muille harrastelijoille. Valmistusvaiheessa päädyttiin nopeasti siihen, että ryhmässä miehet eivät tehneet yksittäin jokaista vaihetta erikseen, vaan yksi repi valmiita päreitä ja toinen painoi niistä kasaan koreja.

Töiden jatkuessa materiaali ja työtapa tulivat tutuiksi, jolloin Oiva Ryökäs pystyi valmistamaan perunakorin neljän tunnin sijaan tunnissa ja 45 minuutissa. Työn tuloskin oli parempi, kun ensimmäinen neljä tuntia aikaa vienyt kori oli "tekele". Eri tekijät hallitsivat eri mallit: Oiva osasi tehdä perunakoreja, mutta pyykkikorin hän osti toiselta pärekorien tekijältä Haapaselta. Kahvat Oiva tosin teki koriin itse, eli oli mahdollista hankkia puolivalmis esine ja tehdä se itse loppuun.

Työvaiheiden lisäksi työtilat oli organisoitu hyvin. Niissä oli riittävästi tilaa verstastoimintaan ja lisäksi käytössä oli sähkövalot. Kuvista ilmenee, ettei pärekorien tekeminen edellyttänyt puukkoa ja käsiä kummempia työvälineitä. Myös esineiden kuljettaminen kotiin oli helppoa ja halpaa. Pärekorit tosin olivat kulutusesineitä, ja kaikki korit lienevät päätyneet loppuunkuluneina polttopuiksi. Liedossa säilyneiden esineiden, puukontuppien, rasioiden, peilien ja muiden yleisyys voi siis johtaa harhaan siihen nähden, mitä rintamalla todellisuudessa valmistettiin eniten.

Mikä kuitenkin pärekoreissa tärkeintä, työ vei mennessään. Se tarjosi niin mukaansatempaavaa puuhaa, että miehiltä oli jäädä ruokailukin väliin. Yleensä työ pysähtyi vasta raaka-aineiden loppuessa. Eli Ryökkään sanoin "Mukavaa, hyödyllistä ajanvietettä".

Pärekorien valmistuksesta kertoviin kohtiin asemasotavuonna 1943 pääsee seuraavista linkeistä:

Asemasota 11.2.–24.2.1943

Asemasota 25.2.–10.3.1943

Asemasota 11.3.–24.3.1943

Perinne jatkuu

Monille rintamalla opittu puhdetyöharrastus jatkui sodan jälkeen. Esineitä on valmistettu ja valmistetaan edelleen omaksi iloksi ja hyödyksi sekä erilaisiin myyjäisiin ja hyväntekeväisyystapahtumiin. Luonnollisesti harrastuksessa käytetään parempia työkaluja, kuten sähköporia ja hiomakoneita, mutta perustyökalut ovat edelleen puukko, höylä ja erilaiset taltat.

Kokenut tekijä Soini Sainio demonstroi puukauhan valmistusta. Valmiiseen kauhaan kuuluu myös puuketju. 
Kuva: Nautelankosken museo

Erilaisia puhdetyönäyttelyitä on järjestetty yksiköiden perinnekiltojen ja muiden vastaavien tahojen toimesta. Sotamuseolla on suuri kokoelma marsalkka Mannerheimille tehtyjä esineitä, ja yksityishenkilöillä on suuriakin kokoelmia. Jatkosodan puhdetöistä järjestetään edelleen museonäyttelyitä ja niistä on ainakin mainintoja jatkosodan asemasotavaihetta koskevassa kirjallisuudessa. Myös SA-kuvista löytää runsaasti valokuva-aineistoa puhdetöiden teosta, tekijöistä ja tuloksista.

Paluu sivun ylälaitaan>>