Tuohi oli puun jälkeen suosituin puhdetyömateriaali. Sitä sai kaikkialta missä vain kasvoi koivuja ja tarvittaessa tuohta sai revittyä sopivista lämmityshaloista. Tuohi piti työstää tuoreena. Jos se pääsi kuivumaan, pehmitettiin sitä liottamalla lämpimässä vedessä. Tuohitöitä ruvettiin myös tekemään suhteellisen varhaisessa vaiheessa, sillä Knut Pipping mainitsee komppaniansa tehneen siitä puhdetöitä jo syksyllä 1941.

Tuohesta valmistettiin etenkin erilaisia rasioita, tai puuesineiden pinnat koristeltiin sillä. Tuohirasia valmistettiin leikkaamalla sopiva laitatuohi, joka taivutettiin ympyräksi ja jonka päät liitettiin toisiinsa hammasliitoksilla. Sitten leikattiin hieman leveämpiä tuohinauhoja, jotka kiinnitettiin taas sisältä liitoksella kunnes rasia oli halutun kokoinen. Lopuksi alle painettiin puusta leikattu pohja. Liimaa rasia ei vaatinut lainkaan, sillä tuohi kuivui tiukasti yhteen. Tuohen reuna koristeltiin tavallisesti liitostyön jälkeen, mutta osa suosi koristeen leikkaamista ennen nauhojen sitomista yhteen.

Kolme esimerkkiä jatkosodan ajan yhdestä yleisemmästä puhdetyöstä, tuohirasiasta.
Oikeanpuolimmaiseen kirjattu edessä kiertävään tuohihihnaan saajan nimikirjaimet. Kuvat: Nautelankosken museo

Tuohella päällystetty peilinkehys. Kuvat: Nautelankosken museo

Erilaiset virsut olivat yleinen tuliainen kotiin vietäviksi. Vaikka ohjeita oli olemassa, yleensä vasta kolmas yritys tuotti hyvän tuloksen. Keskikokoiseen virsupariin meni tuohta noin 15 metriä.

Kolme paria tuohivirsuja. Kuvat: Nautelankosken museo

Mikäli materiaaleja vain oli, tuohesta tehtiin myös kenkiä ja sandaaleja. Pohja kiinnitettiin puunauloilla. Monet Liedon ja Turun alueen sandaalit ja kengät ovat JR 35:ssä palvelleen pöytyäläisen luutnantin Oskari Värrin tekemiä. Turun museokeskuksen kokoelmiin kuuluu kokemäkeläisen tekijän tekemä sandaali.

Lietolaisia tuohikenkiä ja -sandaali. Kuvat: Nautelankosken museo

Tuohesta valmistettiin myös erilaisia puukontuppeja. Tuppien muodot tosin muuntelivat vain vähän, joten eri rintamaosilla tehdyt tupet muistuttavat helposti toisiaan. Tavallisesti esinettä koristeltiin vuorottelemalla punontavaiheessa tummaa ja vaaleaa tuohta.

Tuohinen puukontuppi. Kuva: Nautelankosken museo

Tuohinen tuohipampuloilla koristeltu puukontuppi. Kuva: Nautelankosken museo

Tuohta pystyi käsittelemään näppärästi jo puukolla, mutta kaunis ja säännöllinen koristelu vaati yleensä erityisiä pihtejä. Jos niitä ei ollut saatavilla, tehtiin työkaluja tavallisesti itse. Kaunista puolipyöreää pintaa sai tuoheen aikaiseksi leikkelemällä sitä toisesta reunasta teroitetulla kiväärinhylsyllä.

Teroitetulla kiväärinhylsyllä tehtyä suomumaista kuviota. Kuvassa tuohella päällystetyn alkon pullon koristepintaa.
Kuva: Nautelankosken museo

Tuoheen kirjoitettiin sota-aikana mahdollisesti tuhansia kirjeitä kotiin vaimolle, perheelle, äidille tai muulle lähisukulaiselle tai tutulle. Jalkaväkirykmentti 35:n esikuntakomppaniassa ja vuodesta 1942 1. Divisioonan kaukopartioissa palvellut Einar Nurmi kertoo lähettäneensä äidilleen tuohesta tehdyn kirjeen. Kirjeeseen tuli koristeeksi 4. luokan vapaudenristi, marsalkka Mannerheimhan oli myöntänyt kaikille Suomen äideille äitienpäivänä 1942 tämän kunniamerkin.

Olkityöt

Olkityöt olivat lähinnä sotavankien puhdetöitä, mutta niitä harrastettiin myös suomalaisten keskuudessa. Nautelankosken museon hankkeen aikana tutkimat olkikoristeiset esineet ovat kuitenkin ilmeisesti kaikki sotavankien tekemiä: pahkan ohella suomalaisten sotilaiden tekemät olkityöt puuttuvat toistaiseksi Liedosta dokumentoidusta aineistosta.