Näillä
sivuilla käsitellään lyhyesti kotirintamaa ja tarkemmin lietolaisten
sekä varsinaissuomalaisten vaiheita talvi- ja jatkosodan aikana.
Tarkastelussa on Lieto
sota-aikana sekä evakkojen saapuminen Varsinais-Suomeen.
Lieto
sodassa -sivustolla pyritään kertomaan siviilien vaiheista ja Liedon
kokemista muutoksista sodan aikana. Hankkeen yhteydessä saatiin
runsaasti tietoja, mutta vain osa saadusta materiaalista on näillä
sivuilla yksityisyyden suojaamiseksi. Tutkimusta aiheesta tekevät
voivat sopia ajan Nautelankosken museon kanssa aineistoon päästäkseen
perehtymään aineistoon. Aineistoa on käytettävä arkistosääntöjen
määräämällä tavalla.
Hankkeen
aikana on perehdytty Karjalan kannakset pitäjistä Johanneksen,
Uudenkirkon, Kuolemajärven sekä Koiviston vaiheisiin. Näihin pitäjiin
keskittyminen johtuu siitä, että kolmesta ensimmäisestä pitäjästä tuli
runsaasti evakkoja Lietoon ja sen lähettyville. Koivistosta taas oli
käytössä aineistoa, jonka tarkempi tutkiminen toi tietoa saaren ja
kauppalan vaiheista.
Pidempi
esittelyteksti on omistettu lotille, sillä hankkeen aikana heistä on
oltu hyvin kiinnostuneita. Pohjana tälle esittelylle on Nautelankosken
museolla pidetty luento. Oikealla olevasta linkistä avautuu Lotta
Svärdiä koskevat sivu, josta löytyy perustietoa Lotta Svärdistä organisaationa
sekä joidenkin lietolaisten lottien kokemuksia sota-ajalta. Lottia
käsitellään Kotirintama-sivuilla, vaikka monet lietolaiset lotat
palvelivat sota-aikana toimenlottina ja kenttälottina rintamalla. Joidenkin lottien
kokemukset ja heihin liittyvät tiedot ovat osana muita
Sota - veteraanien muistista museo muistiin sivuja.
Paluu etusivulle>>