Rauha 1944

Presidentti Risto Ryti oli eronnut ja tilalle presidentiksi tuli 5.8. Mannerheim. Rytin eroaminen vapautti Suomen Ribbentrop-sopimuksesta, olihan hän antanut siihen itsensä ja hallituksensa henkilökohtaisen sitoutumisen. Mannerheim mitätöikin sopimuksen 23.8. Uusi hallitus nimitettiin 8.8. ja Ilomantsin taisteluiden torjuntavoiton jälkeen neuvottelut Neuvostoliiton kanssa saatettiin aloittaa.

Tali-Ihantalan taisteluiden hiljennyttyä asemasodaksi JR 53 Aaro Pajarin 3. Divisioonasta oli vaihtanut JR 35:n lepoon. Rykmentin viimeinen taistelu jatkosodassa käytiin 27.8. vihollisen yrittäessä häiritä hyökkäyksellään 7./JR 35:ttä. Vihollinen torjuttiin, ja vain yksi vihollinen pääsi pikakivääripesäkkeen taakse. Rykmentti siirtyi Kilpeenjoen–Rättijärven linjalle linnoitustöihin. Tavanomaisen linnoitus- ja huoltotyön ohella rykmentti osallistui lähiseudun maatiloilla sadonkorjuuseen.

Elokuun alussa todettiin 6. Divisioonan alueella – jolle JR 35 oli edelleen alistettu – suuri määrä hedelmä- ja marjatarhoja, joissa sato alkoi olla kypsä. Alueella olevia yksilöitä kehotettiin ilmoittamaan alueellaan olevien tarhojen määrä ja arvioitu sato. Kerättävät hedelmät ja marjat tulisivat sotasairaalan käyttöön, ja ylijäämä jaettaisiin ETP:N kautta etulinjan joukoille. Satoon ei saanut kajota ilman divisioonan esikunnan määräystä.

Rykmentti sai vielä syyskuussa alistuksia eri divisioonien reserviksi, kunnes 26.9. rykmentti aloitti siirtymisen kohti Joensuuta ja Kaltimoa. Perille päästiin 29.9. I Pataljoona majoittui Majoinvaaran ja Rasinvaaran maastoon,. II/JR 35 Sarmingin kylään ja III/JR 35 Tuupovaaraan. Rykmentin vanhimpia ikäluokkia alettiin kotiuttaa. Rykmentti kokoontui viimeiseen paraatiinsa 8.10.1944. Kenraalimajuri Fagernäs tarkasti joukot eversti Laaksosen kanssa. Jumalanpalvelusta ja everstin puhetta seurasi ohimarssi.

Rykmenttien valistusupseereille annettiin vielä yksi oppituntiaineisto. Se piti sisällään itsekurin merkityksen korostamisen, siirtymiskauden raskaan luonteen selittämistä ja siinä selviteltiin taloudellisia ongelmia kuten toimeentuloa ja siirtoväen asemaa. Vielä korostettiin yksimielisyyden voimaa sekä toivottiin luottamusta valtion ylimpään johtoon. Viimeinen osuus luennosta oli otsikoitu "Ennenkin on selviydytty - selviämme nytkin."



Viestipataljoona 33 vietti viimeiset jatkosodan päivät Tolvajärvellä maan alla seuraten radiouutisia ja kuunnellen venäläisten tykkien jylinää. Kaikki puhelinkeskukset Tolvajärvellä oli siirretty korsuihin harhautuvien kranaattien ja ilmapommitusten varalta. Elokuun alussa korsuja alettiin kaivaa asunnoiksikin, sillä venäläisten tykistö ampui Tolvajärven kylää. Kuuden miehen piti eräässäkin asunnoista ahtautua 2,5 x 2,5 x 1,4 metrin kokoiseen korsuun. Saunan lähelle oli Tolvajärvellä iskenyt 16.8. kranaatti Tauno Tuomen ja Väinö Sondellin saunoessa.

Jotain tunnelman muutoksesta kertoo, että kahden viestipataljoonalaisen häitä vietettiin elokuussa. Aimo Aho meni naimisiin Mäkkylässä 6.8. ja muutama päivä myöhemmin vihkilomalle lähti viestimies Linnamäki. Aho palasi lomaltaan 14.8. ja hänen kunniakseen juotiin hääkorvikkeet Teräksessä. Tarjolla oli myös seitsemää lajia leipää. Sulhaset saivat häälahjaksi sata markkaa jokaiselta mieheltä.

Miehiä pääsi myös työlomille elokuun puolivälin jälkeen. Lomaprosentti oli 5% ja loman pituus viikon verran kotona. Liedosta saaduissa kirjeissä kerrottiin Tuure Kulmalan ja Mauno Sipilän hautajaisista. Viestipataljoonaakin pidemmälle sotatiellä edenneitä Jalkaväkirykmentti 14 miehiä tavattiin 27.8. He olivat sotineet sotansa kaukana pohjoisessa Petsamossa, Kiestingissä, Uhtualla ja lopulta Ilomantsin suunnan taisteluissa. Rykmentti kuului alunperin 1. Divisioonaan, mutta se oli sijoitettu Ahvenanmaalle jatkosodan alussa. Täältä rykmentti siirtyi kauas pohjoiseen saksalaisten avuksi. Myös yksi lietolainen kaatui täällä. Tauno Peltola palasi Tolvajärvelle 30.8. moottoripyöräkurssilta Lahdesta saksalaisen sivuvaunullisen moottoripyörän kanssa.

Elokuun mielialailmoituksen mukaan mieliala oli keskuskomppaniassa odottava, ja rauhasta keskusteltiin usein. Monet kuuntelivat radiosta venäläisten propagandalähetyksiä saadakseen uutisia tapahtumien kulusta. Lomille pääsy ja tilanteen rauhoittuminen olivat parantaneet mielialaa suuresti.

Eduskunta järjesti 2.9. kaksi suljettua istuntoa. Illalla miehet valvoivat myöhään kuunnellakseen pääministeri Antti Hackzellin puheen kello 23. Viidentoista minuutin puheessa pääministeri totesi Saksan olevan häviämässä sodan, ja koska Suomen sotilaallinen asema kesällä oli huonontunut, tehtiin Neuvostoliitolle rauhantiedusteluja. Maanantai-aamuna kello 4 soivat puhelimet Tolvajärvellä. Sanoma kuului: "Kello 7 tänä aamuna lopetetaan vihollisuudet". Puhelinasema Teräs 6 eli itse kenraalimajuri Fagernäs käski ilmoittamaan asian eteenpäin.

Aika kului mutta vielä aamupäivällä vihollisen tykistö ampui keskityksiään, jopa ankarammin kuin ennen vihollisuuksien lopettamista. Iltapäivällä venäläiset alkoivat liikkua Tolvajärven tien suunnassa, mutta suomalaiset eivät käskyn mukaisesti  ampuneet. Suomalaisten viittilöinnin seurauksena kymmenien miesten osasto palasi omalle puolelleen. Venäläisiä upseereja saapui pyytämään suomalaisia neuvotteluihin. Iltapäivällä kello 15–16 sovittiin, ettei enää ammuta. Päätökset päälle poltettiin tupakat. Pohjoisessa Neuvostoliiton joukot tosin lopettivat tulituksen vasta 5.9., vasta vuorokauden suomalaisten jälkeen.

Rauhanvaltuuskunta lähti neuvottelemaan Moskovaan 7.9. ja sen neuvottelema välirauhansopimus astui voimaan 19.9. Jatkosota oli päättynyt.



Tehdyssä rauhassa Suomi menetti laajoja alueita, nyt Moskovan rauhassa 1940 menetettyjen alueiden lisäksi pohjoisessa Petsamon. Suomi sitoutui maksamaan raskaat sotakorvaukset, karkoittamaan saksalaiset Suomesta sekä vuokraamaan Porkkalan Neuvostoliitolle sotilastukikohdaksi.

Lisäksi sotarikolliset piti tuomita ja fasistiset järjestöt lakkauttaa. Viimeinen tarkoitti muun muassa Suojeluskuntien ja Lotta Svärdin toiminnan loppumista.