Hyökkäys 1941
Itä-Karjalan
operaatioita varten perustettiin 29.6. Karjalan Armeija (Kar.A), jonka
komentajaksi ylipäällikkö sotamarsalkka Mannerheim määräsi
kenraaliluutnantti Erik Heinrichsin.
1.
Divisioona oli tässä vaiheessa määrätty Päämajan reserviksi, ja se
alistettiin pian Karjalan Armeijalle. Reservinä oleminen merkitsi sitä,
että divisioonan osia alistettiin jatkuvasti hyökkäyssuunnassa
eteneville joukoille suojaamaan sivustoja, täydentämään heikkoja kohtia
ja muihin alisteisiin tehtäviin.
Kesäkuun viimeisenä päivänä annetun suunnitelman mukaan
hyökkäyksen tavoitteena Itä-Karjalassa oli lyödä ja erottaa toisistaan
Laatokan koillis- ja luoteisrantojen vihollinen Jänisjärven kohdalla ja
edetä sen jälkeen Aunuksen kannaksella kohti Aunusta ja Lotinapeltoa.
Karjalan
Armeijan hyökkäyssuunnitelma 1941. Päävoimat etenivät ensin
Jänisjärvelle, sitten Salmi–Tulemajärvi tasalle ja siitä edelleen Laatokan
rantaa pitkin kaakkoon Aunuksen
ja Lotinapellon tasalle. Muilla suunnilla hyökkäys jatkui ensimmäisten
tavoitteiden saavuttamisen jälkeen pienemmillä joukoilla.
Kartta:
Nautelankosken museo
Joensuusta Enoon
Karjalan
Armeijan keskittämiskuljetukset Pohjois-Karjalaan ruuhkauttivat
rautatiet. Viestipataljoona 33:n ja JR 35:n junat joutuivat kuljetusten
aikana monesti odottelemaan pääsyä eteenpäin.
Melkein joka asemalla jouduttiin odottamaan vastaantulevaa junaa.
Viinijärvellä VP 33:n juna seisoi 3.7. illalla kolme tuntia. Matkalla
oli mahdollista pidemmillä tauoilla käydä uimassa radan lähettyvillä
olevissa järvissä.
VP
33:n kuljetusjuna Syrjän pysäkillä heinäkuussa 1941. Asemalla
seisottiin 2.–3.7. odottamassa raiteiden vapautumista .
Kuva: Nautelankosken museo
Heinäkuussa
Kiihtelysvaarassa kuvattu tiekyltti kertoo etäisyyksistä: Ilomantsiin
51,9 kilometriä, Joensuuhun 25,1 kilometriä ja Koverolle 22,1
kilometriä. Kuva: Nautelankosken museo
Viestipataljoona
33 saapui kokonaisuudessaan 3.–4.7. Joensuuhun. Täältä matka jatkui
Lieksan suuntaan. Liperin Osuuskaupan tyhjässä näyteikkunassa miesten
silmiin osui teksti: "Rukoile ja työtä tee". Polkupyörämarssilla 3.7.
sotamies
K. Rajamäki
kaatui pyörällään, ja hänet jouduttiin viemään sairaalaan Joensuuhun.
Saksalaisia
Itä-Karjalan suunnalla jatkosodan alussa. Kuva: Nautelankosken museo
Juna
purettiin asemalla aamulla kello 06.00 mistä matka jatkui polkupyörillä
Enon kirkon suuntaan. Kiihtelysvaarassa lietolaiset tapasivat
ensimmäistä kertaa saksalaisia. Näiden sotilaat, autot, moottoripyörät
ja aseistus herättivät luottamusta suomalaisissa sotilaissa. Samana
päivänä saapui ensimmäinen kenttäposti keskuskomppaniaan.
Aamulla
5.7. matka jatkui Tuupovaaraan ja Koveron kylään 12 kilometrin päähän.
Täällä perustettiin puhelinkeskuksia ja rakennettiin 1. Divisioonan
tarvitsemia puhelinyhteyksiä. Radio sijoitettiin kylässä Turpeisten
taloon. Viestimiesten sotatie alkoi aselajille tyypillisesti: pienet
ryhmät liikkuivat pitkillä etäisyyksillä perustamassa ja
vastaanottamassa puhelinkeskuksia sekä vetämässä yhteyksiä.
Samaan
aikaan kun Viestipataljoona aloitti yhteyksien rakentamisen Enon
pitäjässä ensimmäiset 11. Divisioonan joukot hyökkäsivät Korpiselässä.
Hyökkäys katkaisi Värtsilän ja Korpiselän välisen tien. Suomalaisten
suurhyökkäys oli alkanut
4.7. menestyksellisesti.
Jalkaväkirykmentti
35 oli myös Tuupovaarassa odottamassa liikkeellelähtöä. Täällä
rykmentti harjoitteli Lastujärven ja
Eimisjärven maastossa. Rykmentin valistusupseeri kapteeni
Niilo Honkala kuvasi
näitä valmisteluja ahkerasti. Jatkosodan alussa hän myi kuvista
otettuja kopioita miehilleen, ja tällöin moni lietolainen osti niitä.
JR 35:n esikuntakomppaniassa palvelleen alikersantti
Lauri Nautelan
ostamat kuvat vuoden 1941 vaiheista ovat Nautelankosken museon
sota-ajan valokuvien runkona. Myös tuohon aikaan radioryhmän johtajana
toimineella alikersantti
Einar
Nurmella oli omat kopionsa kuvasta, mutta hän kadotti ne
sodan jälkeen.
Pst-tykki
harjoituksissa Lastujärvellä. Tykin johtajana Olli Laaksonen.
Oikealla keittoa jaetaan soppakanuunasta samoilla seuduilla.
Kypäräpäinen mies joukkueen johtaja T.
Virolainen. Kuvat: Nautelankosken museo
Kevyt
ilmatorjuntatykki (252. ilmatorjuntakonekiväärikomppania)
majoitusalueella Lastujärvellä torjunta-asemassa.
Kuva: Nautelankosken museo
Pikakivääri
Lahti-Saloranta asemissa harjoituksissa Lastujärvellä. Kuvassa 9./JR
35:n miehiä. Kuva: Nautelankosken museo
Lastujärvellä
saatiin radiolla kuulla 11.7. Leningradin saarrostuksen alkaneen.
Kuvassa oikealta lukien adjutantti kapteeni Yrjö Järvinen,
lähettiupseeri luutnantti Olavi
Heikkinen, huoltopäällikkö kapteeni Erkki Leino, JR 35:n
komentaja everstiluutnantti Lauri
Ruotsalo, esikuntakomppanian päällikkö vänrikki Aake Sepponen,
rykmentin postimestari Arvo
Korsimo ja komentajan autonkuljettaja Toivo Nurmi. Kuva:
Nautelankosken museo
Karjalan
Armeija aloitti etenemisen Korpiselässä 9.7. Suuren tykistökeskityksen
pauhuun aamulla kello 09.00 sekoittui ukkonen, joka aiheutti
Viestipataljoonalle runsaasti vikapartiotehtäviä. Puhelinkeskuksia
vahingoittui ja tapsiakin suli paikka paikoin salaman iskettyä linjaan.
1. Divisioona oli edelleen reservissä odottamassa siirtoa eteenpäin.
Divisioonan marssi itään Moskovan rauhan rajan yli alkoi 11.7. VP 33
sai käskyn purkaa yhteyksiään. Koverossa viestimiehet näkivät
ohimarssivan JR 35:n riveissä monia tuttujaan. Keskuskomppanian ei
vielä tarvinnut rakentaa yhteyksiä eteenpäin, vaan se jäi pääosiltaan
Eimisjärvelle. Divisioonan esikunnan puhelinkeskus "Seiväs" siirtyi
rajan yli 13.7.
VP
33:n kenttähartaus Enossa. Kuva: Nautelankosken museo
Viestipataljoona
33 aloitti siirtymisen kohti Moskovan rauhan rajaa 14.7. Venäläiset oli
ajettu jo useiden kymmenien kilometrien päähän rajalta. Viisi
kilometriä ennen rajaa alkoi näkyä ensimmäisiä kranaattikuoppia tien
vieressä sekä erilaisia kenttävarustuksia. Alikersantti
Oiva Ryökäs
kirjasi muistiin ylittäneensä rajan 14.7. kello 20.16. Moskovan rauhan
rajaa merkkasi metsään hakattu suora aukeama, ja moni poimi muistoksi
palasen kaadettua rajapaalua.
Pataljoonan
keskuskomppania saapui Korpiselkään. Kylä oli vallattu
suhteellisen ehjänä, ja vain muutama rakennus
oli palanut. Kirkon torniin oli suomalaisten tykistö saanut täysosuman.
Kansakoulun katolle oli osunut kaksi kranaattia, mutta lottakanttiini
pystyi toiminaan rakennuksessa. Vaikka kylä saatiinkin vallattua
suhteellisen ehjänä, oli kaikkialla merkkejä taistelusta. Venäläisten
hylättyjä mantteleita ja muita vaatteita oli siellä täällä, samoin
kärryjä ja tykinlavetti. Puita oli pirstoutunut tykkitulessa ja
muutamia
kranaattikuoppia näkyi maastossa. Viestimiehet majoittuivat metsiin
telttoihin.
Moskovan
rauhan nraja ylitettiin Korpiselän kohdalla. Kartta: Nautelankosken
museo
Telttamajoitus
metsässä. Viestimiehen selässä kaapelinlaskemiseen tarkoitettu kelan
kantolaite. Jos kelalle haluttiin kelata takaisin johtoa, siirrettiin se
vatsan päälle ja siihen liitettiin irrotettava kampi, jolloin
vasemmalla kädellä ohjattiin kaapelia kelalle ja oikealla käännettiin
kampea.
Kuva: Nautelankosken museo
1.
Divisioonan esikunnan puhelinkeskus "Seiväs" kuusen juurella
Korpiselässä. Puhelunvälittäjä pitää lähellään kivääriä, sillä
selustassa harhaili vielä yksittäisiä vihollisia. Kuva: Nautelankosken
museo
Rintamalinja
oli edennyt niin pitkälle, että kahviin ei enää saatu haettua
lähikylistä maitoa. Suomalaisten eteneminen oli jo mennyt ohi Loimolan.
1. Divisioonan joukot suunnattiin 16.7. Käsnäselän kautta kohti
Vieljärveä ja esikunnan muuttaessa yhteydet entiseen keskukseen
purettiin ja pääosa keskuskomppaniaa oli jo lähtenyt eteenpäin.
Etenemistie kulki Tolvajärveltä etelään.
Kolatselkään
Herättyään
aamuvarhain 17.7. Korpiselän entistä Seiväs-keskusta miehittäneet
viestimiehet alkoivat siirtyä muiden perässä. Matkan varrella oli
hevostenruokintatauko ja kahvinkeittoa Kuikkajärven rannalla. Päivän
aikana miehet kulkivat 60 kilometriä saapuakseen Muuantojärven
rannalle, mistä muu osa keskuskomppaniaa oli juuri lähtenyt. Tiet
olivat erittäin huonossa kunnossa ja ruuhkaisia.
Keskuskomppanian
toimisto. Vasemmalla kirjuri Lauri
Järventaus, oikealla 1./VP 33:n komppanian vääpeli Sulo Kajanoja
(Paimiosta). Kajanoja sai 17.7. siirron pataljoonan esikunnan
rahastonhoitajaksi, jolloin uudeksi vääpeliksi määrättiin kersantti Ilmari Knaapi. Kuva:
Nautelankosken museo
Seuraavana
päivänä pitkä matka jatkui niin, että 17 kilometrin jälkeen saatiin
juotua kahvit Loimolassa. Asemalle oli jäänyt ehjinä suomalaisten
haltuun suuret tavaravaunut täynnä bensiiniä, sokeria ja muita
tarvikkeita. Tien varrella oli neljä tuhottua venäläistä
panssarivaunua. Kotajärvelle illalla 18.7. saapuneet viestimiehet
saivat taas todeta muun osan komppaniaa jo lähteneen. Päivän marssin
pituudeksi kertyi 55 kilometriä.
Komppania eteni erillisissä auto- ja hevoskolonnissa. Autokolonnat
olivat yleensä vänrikki
Halmevirran
ja hevoskolonnat vänrikki
Säterin
johtamia. Liikkeessä pyrittiin kesäaamulla olemaan mahdollisimman usein
aamu- ja iltaviileällä. Jaakko Säteri kulki aina välillä kolonnan
edellä tiedustellen sopivia syöttö- ja juottopaikkoja hevosille. Matkan
varrella jouduttiin myös palomiehiksi sammuttamaan vihollispartion
sytyttämää kulopaloa.
Näihin aikoihin lietolaiset
kokivat jatkosodan ensimmäiset tappiot ilmapommituksessa.
Jalkaväkirykmentti 35:n esikuntakomppania joutui Käsnäselässä 19.7.
pommituksen kohteeksi, jolloin
Niilo
Suominen kaatui.
Kolatselkä
Matkalla kohdattiin tuoreiden taistelunjälkien lisäksi talvisodan
aikaisia esteitä, juoksuhautoja ja muita vastaavia sodan merkkejä.
Vanhan Suomen raja ylittyi 20.7. Viestimiehet olivat saapuneet
Kolatselkään rajan lähettyvillä.
Tie Korpiselän, Tolvajärven ja Loimolan kautta Kolatselkään. Kartta:
Nautelankosken museo
Tie
rajaseudulle oli kurjassa kunnossa. Kolatselässä siviilien ja
asuinolojen kurjuus kauhistutti lietolaisia. Tämä oli ensimmäinen
kerta, kun he pääsivät tutustumaan itäkarjalaiseen kylään. Korkeintaan
Aunuksen retkikuntaan kaksi vuosikymmentä aiemmin osallistuneet
tiesivät odottaa näitä paikkoja ja näkyjä.
Kolatselässä talot olivat vieri
vieressä tien varrella. Talojen yläkerrassa asuivat ihmiset,
alakerrassa eläimet navetassa. Asukkaiden puhe oli vaikeasti
ymmärrettävää karjalan murretta. Suurin osa aikuisista miehistä oli
viety sotaan.
Kolatselän
rakennuksia. Kuva: Nautelankosken museo
Järven
rannalla sijaitsevassa kylässä oli mahdoton määrä hyttysiä. Lepäämisen
ne ainakin tekivät mahdottomaksi. Venäläisiä lentokoneitakin nähtiin
pitkästä aikaa, ja yksi onnistui osumaan Kolatselän lähellä
suomalaiseen ilmatorjuntatykkiin. Kylän lähettyvillä oli motissa kaksi
hyökkäysvaunua, joiden tykkien ammuntaa kuului silloin tällöin. Myös
selustassa liikkuvat venäläispartiot iskivät toisinaan kolonniin.
Kolatselkää
järven rannalla Kuva: Nautelankosken museo
Oiva
Ryökäs kävi pistäytymässä myös Tulemajärven kylässä. Täällä hän jutteli
vanhan karjalaisnaisen kanssa, joka kertoi, että hänellä oli kahdeksan
poikaa, mutta kaikki oli viety sotaan. Seitsemän edelliseen ja yksi
nykyiseen. Kukaan ei ollut palannut.
15-vuotiaan
kolatselkäläisen tytön nimikirjoitus Oiva Ryökkään muistivihossa. Tyttö
antoi Oivalle myös 1 ruplan rahan numero 329519. Kuva: Nautelankosken
museo
Viestimiehet lähtivät
jatkamaan matkaa 21.7. kello 18 kuorma-autoilla 20 kilometrin päähän.
Viestipataljoonalaisten ollessa Kolatselässä suomalaisten hyökkäys
pysähtyi venäläisten lujaan vastarintaan. 1. Divisioona oli alistettu
16.7. alkaen Karjalan Armeijalta VI Armeijakunnalle.
>>Vieljärvelle
>>Sivun
ylälaitaan