Maaselän
kannas oli suomalaisten jatkosodassa valtaamista kannaksista pohjoisin.
Se oli myös kaikkein lujiten linnoitettu. Kannakselta piti kuitenkin
vetäytyä kesäkuussa 1944 venäläisten suurhyökkäyksen alta viivyttäen
ilman, että rakennettuja asemia olisi hyödynnetty tosissaan.
Nautelankosken museo sai muutamia kuvia Maaselän kannakselta, joita ei
ole otettu Karhumäellä. Karhumäen kuville on luotu oma sivunsa.
Muutamia kuvia on myös Saravaarasta, kriviltä ja Pintuisista.
Tilanne Krivillä syyskuun alussa 1942. Kartta: Nautelankosken
museo
Kuva
jostakin Maaselän kannaksen kylästä, mahdollisesti Pinduisista. Alue
tosin oli sotatoimialuetta, joten siviileillä ei ollut pääsyä kylään.
Kuva: Nautelankosken museo
Krivi
Krivi sijaitsi
keskivaiheilla Maaselän kannasta. Venäläiset onnistuivat
hyökkäyksellään alkuvuodesta 1942 lyömään suomalaiset asemista, mutta
3. Prikaatin vastahyökkäys valtasi Krivin aseman alueen suomalaisille.
Oikealla sivustallaan Prikaatilla oli naapurina Musta Nuoli eli "Pärmin
pirut".
Muurmannin rataa Krivillä. Kuva:
Nautelankosken museo
Krivin
asema ja muurmannin rataa. Kuvassa aseman edessä näkyvän kopin eteen
pinottiin kaatuneet, mistä ne vietiin kuorma-autoilla Karhumäkeen.
Monttu kuvassa on pommikuoppa. Kuva: Nautelankosken museo
Saravaara
Saravaara
sijaitsi rintamalinjojen takana. Alueella tehtiin runsaasti
linnoitustöitä puolustusaseman luomiseksi venäläisten hyökkäyksiä
vastaan. 1. Divisioonan esikunta ja VP 33 olivat alueella kesäkuusta
1943 vuoden loppuun asti, kun divisioona vaihdettiin taakse lepoon ja
linnoitustöihin.
3. Prikaatin viestimiesten korsuja Saravaaralla. Vasemmalla
kurkijokelainen MattiAhokas,
keskellä lääkintämies Sutela.
Kuva: Nautelankosken museo
Korsu Saravaarassa. Kuva: Nautelankosken museo
Sauna Saravaarassa saunan lammella. Paloi
yhden yön lämmittämisen jälkeen Kuva: Nautelankosken museo
Pintuinen/Pinduinen/Pindusi
Jalkaväkirykmentti
35:n esikuntakomppania siirtyi asemasotavaiheen alussa Pintuisiin
Karhumäestä itään. Kaupunki oli amerikansuomalaisten kommunistien
rakentama. Nämä olivat saapuneet laivoilla 1930-luvulla
Neuvostoliittoon, missä heidät oli satamassa vangittu ja siirretty
rakentamaan kylää Äänisjärven rannalle.
JR 35:n esikuntakomppanian
toimisto Pintuisissa. Oikealla komppanian vääpeli ylikersantti Unto Ryökäs ja
vasemmalla hänen veljensä Oiva
Ryökäs 1./VP 33:sta. Kuva: Nautelankosken museo
Pindusia. Kuva: Nautelankosken museo
Miehiä ryhmäkuvassa Pindusissa. Ilmeisesti JR 35:n esikuntakomppaniasta. Kuva: Nautelankosken museo
Esikuntakomppanian miehiä portailla. Lauri Tuominen viides ylärivistä nojaamassa kaiteeseen. Kuva: Nautelankosken museo
Ilmeisesti Pindusista. Kuva: Nautelankosken museo
"Herrojen" sauna Pindusissa. Kuva: Nautelankosken museo
Katiskoja selvitellään. Kuva: Nautelankosken museo
Miehiä Pinduisissa. Kuva: Nautelankosken museo
Karhumäki
Karhumäeltä
saatiin hankkeen yhteydessä runsaasti valokuvia ja erilaista aineistoa.
Karhumäeltä otettuihin valokuviin pääsee tutustumaan alta aukeavasta
linkistä.