Asemasota 1943 1.7.–14.7.1943

Puolen yön jälkeen 4.7. annettiin 1. Divisioonan esikunnalta hälytys. Rykmentin I pataljoona tuli saada puolessatoista tunnissa marssivalmiiksi, jolloin vuorossa olisi autokuljetus. Rykmentin komentaja sai suoran yhteyden Maaselän Ryhmään, ja keskustelun seurauksena myös III/JR 35 komentaja kapteeni Honkala sai käskyn marssivalmiudesta. Pataljoona tultaisiin alistamaan Rajajääkäripataljoona 5:lle. Pataljoona kuljetettaisiin kuorma-autoilla Paatenevaaraan, missä se ilmoitettaisiin majuri Kivikolle. Mukaan tuli ottaa vahvistettu tuliannos, kolmen päivän kuivamuona ja telttoja oman harkinnan mukaan.

I pataljoonan esikäsky peruttiin hieman ennen kello yhtä. Pataljoonassa suoritettiin kuitenkin koulutuksen vuoksi hälytys komppanioittain. III pataljoonan hälytys jatkoi, ja rykmentin komentaja lähetti kello 06.10 luutnantti Tammisen noutamaan tulevia kuorma-autoja vastaan Petkellahden tienhaaraan. Varttia myöhemmin saatiin selitys hälytykselle: vihollinen oli päässyt pataljoonan voimin läpimurtoon Seesjärven ja Jolmajärven välisellä kannaksella. Rykmentin komentaja itse lähti Paateneeseen kello 07.00.

Komentaja pääsi perille kello 08.45, jolloin majuri Kivikko selosti tilanteen: vihollinen oli päässyt etenemään jo Jolmajärven rantaan ja sai vallattua Pokonvaaran  Etulinjassa olivat linjat ennallaan. Honkalan pataljoona oli tuolloin kokonaisuudessaan liikkeellä. Kello yhdentoista jälkeen totesi suomalainen partio, että vihollinen oli vetäytynyt Pokonvaarasta ja oli tulotietään pitkin matkalla itään.

Puolta tuntia myöhemmin Honkala pataljoonineen oli perillä ja jäi toistaiseksi reservin majoituspaikalle Salkovaraan. 11. Komppania ja yksi kranaatinheitin siirrettiin Suonteleen kautta kannaksen eteläosaa miehittävän joukkueen vahvistukseksi. Iltaan tullessa kaikki osastot olivat perillä, ja kaikki oli rauhallista. III/ JR 35 pääsi palaamaan entiselle majoitusalueelleen vasta 12.7. Kapteeni Honkala jäi lomalle heti paluun jälkeen 13.7. Pataljoonan vastaavaksi komentajaksi määrättiin kapteeni Mäkelä.

Läpimurron tehnyt venäläinen osasto oli 33. Hiihtoprikaati, joka hyökkäsi suomalaista kenttävartiota vastaan. Yksikkö oli ollut kiusana myös maaliskuussa Seesjärven etelärannalla.

Mieliala Viestipataljoona 33 sotilaiden keskuudessa oli hetkellisesti madaltunut kesäkuisen muuton yhteydessä, mutta uudella alueella erämaassa oli tartuttu toimeen. Vaikeinta oli puutavaran saanti rakennustöihin. Hirsiä siirrettiinkin vanhoista paikoista uuteen käyttöön.

Pataljoonan komentaja kiitteli alaistensa ahkeruutta ja osaamista uusien majoituspaikkojen raivaamisessa ja puhdistamisessa sekä saunojen, asuinkorsujen ja erilaisten suojien rakentelussa. Saunaan päästiinkin heinäkuun alusta alkaen Saravaarassa tiistaisin ja perjantaisin. Kaivo saatiin kuntoon 10.7., ja 1. Komppanian I joukkueen keittiössä oli tuolloin jo seitsemän hirsikertaa. Omaa saunaa koetettiin ensimmäisen kerran 14.7., jolloin löylystä tuli vielä melkoisen höyryistä johtuen hirsien tuoreudesta. Lämpöä sauna kyllä piti: kaksi seinää oli rakennettu maata vasten.

Viestimies Kavander muurasi Sarka-keskuksen yhteyteen kamariin hellan 3.7. Asunto oli entinen paja, jonka lattia oli vuorattu aaltopahvilla. Kämppä oli siinä kunnossa, että miehet pystyivät vaihtamaan teltta-asunnon taas oikeaan taloon. Illalla lomalta palannut Teuvo Virtanen pääsikin suuresti kohentuneisiin majatiloihin. Osa joutui jatkamaan edelleen asumista pahviteltoissa. 1. Komppanian kuusi pahvitelttaa oli pystyssä harjulla 1/2 kilometrin päässä Saravaaran kylästä. Ne olivat huomattavasti kangastelttoja mukavampia asuinsijoja. Harju kasvoi keski-ikäistä koivua ja mäntyä, ja sen toinen syrjä laski pieneen järveen.

Ajanjakson viimeisenä päivänä, 14.7. Keskuskomppanian toimisto muutti pahviteltasta talonmuotoiseen pahviparakkiin. Edellisenä päivänä oli useiden lomalta palanneiden vuoksi tungos majoitustiloissa. Tyhjäksi jääneestä toimistoteltasta tehtiinkin HTK, Henkilötäydennyskeskus, johon muuttivat keskusjoukkueesta sotamiehet Niemi ja Kortelainen sekä radistit Helin, Knuutila, Kuusela, Taskinen ja vielä keskuskomppaniasta Oiva Ryökäs päälliköksi. Teltta sisustettiin aaltopahvilevyllä kauttaaltaan. Muuallakin päällystettiin telttojen kattoja pahveilla ja osittain tervapaperilla.





Viestipataljoonassa urheilua oli heinäkuun alussa järjestetty hyvin vähän. Lajeina harrastettiin ainoastaan uintia, murtomaajuoksua sekä käsi- ja jalkapalloa. Jokaisen yksikön tuli luetteloida kuun aikana urheiluvälineensä, ja heinäkuun 12. 1. Komppanialla oli pesäpalloja 1 kappale, jalkapalloja 1 kappale, pesäpallomailoja 2 kappaletta, työntökuulia 1 kappale sekä kiekkoja 1 kappale. 2. ja 3. Komppanialla oli lähes samanlainen tilanne, esikunnasta puuttuivat kiekot tyystin. Yhteensä pataljoonalla oli viisi jalkapalloa ja pesäpallomailaa, kolme pesäpalloa ja kiekkoa sekä neljä työntökuulaa.

Saunan ohella saatiin toki muutakin virkistystä, kun iltahartauksia alettiin jälleen pitämään Saravaaran kylässä. Turun Teatterin näyttelijöitä päästiin seuraamaan kylään 11.7. näiden rintamakiertueella.





Kotiolot sekä lomat kiinnostivat monia, ja monet naimattomat miehet arvostelivat lomakäytäntöjä: tultaisiinhan monia heistäkin tarvitsemaan kotirintamalla peltotöihin, vaikka omaa perhettä ei oltu perustettu.

Palvelustehtävien runsauden vuoksi ei koulutusta oltu ehditty järjestää, paitsi yhtenä päivänä upseerikoulutusta. Keskuksittain järjestettiin kivääri- ja pyörätarkastukset 5.7., jolloin todettiin kiväärien olevan erinomaisessa kunnossa. Pataljoona oli hälytysvalmiudessa 13.7., kun kapteeni Sipilä antoi kulopalovaroituksen.



Menetettyjen perunamaiden tilalle oli saatu uudet ja vanhat Karhumäellä vastaanottaneet osoittivat sovinnonhalua asian suhteen. VP 33:lle jäivät kaikki lasinalaiset viljelmät ja lataamon luona oleva perunamaa. Pataljoonan uudet perunamaat tosin olivat hoitamattomia ja niihin käytettyjen siemenperunoiden laatu oli hyvin heikko. Yksityisiä varoja perunanistutuksiin uhranneille luvattiin hyvitystä valistusrahoista.

Upseerit olivat usein komennuksilla, kouluttajina tai saivat siirron toisiin yksiköihin. Heinäkuussa 1943 Viestipataljoona 33 upseerit oli sijoitettu seuraavasti:

Pataljoonan komentajana oli majuri Yrjö Järvinen. Hänen adjutanttinaan toimi luutnantti Jorma Rannikko ja pataljoonan toimistoupseereina olivat kapteeni Yrjö Neuvo, luutnantit Mauno Isotalo ja Henrik Nyholm sekä vänrikki Koitto Palomäki. Talousupseerina oli luutnantti Vilho Kujanpää.Viestivarikkojoukkueen johtajana toimi luutnantti Helge Jääri ja mekaanikkojoukkueen Lauri Lönkä. Kapteeni Neuvo ja vänrikki Palomäki olivat heinäkuussa komennuksella divisioonan viestitoimistossa.

1. Komppanian eli keskuskomppanian päällikkönä oli kapteeni Ilmari Sipilä, joka oli saanut ylennyksen kuukautta aiemmin. Keskusjoukkueenjohtajina olivat luutnantit Pentti Heikkilä ja Jaakko Säteri. Jaakko Säteri oli myös pataljoonan urheilu-upseeri. Hänen  pataljoonan komentaja majuri Järviseltä kesäkuun lopussa tehtävään saamansa suositukset olivat erittäin hyvät.

2. Komppanian eli puhelinkomppanian päällikkönä oli kapteeni Eino Halmevirta, ja vastaavana päällikkönä toimi kapteeni Tauno Virta. Puhelinjoukkueiden johtajia olivat luutnantit Pentti Uusimäki ja Veikko Ranta sekä vänrikki Mauri Walka.

3. Komppanian päällikön virkaa hoiti luutnantti Jouko Mäntynen, puhelinjoukkueenjohtajina olivat luutnantti Leo Neuvo sekä vänrikit Helge Sihvonen ja Pentti Markkula. Sihvonen oli komennuksella JR 35:n esikunnassa.



Saravaarassa ja muualla takalinjassa 1. Divisioonan miehet oli helpompi koota sielunhoitotyötä varten. Divisioonan esikunta määräsi, että jumalanpalveluksia tuli pitää ohjesäännön mukaisesti sunnuntaisin ainakin kahdesti kuussa, ja jokaisen iltahuudon jälkeen tuli pitää iltahartaus. Virrenveisuuta johtamaan tuli määrätä pystyvä esilaulaja sekä rukouksen (Isä meidän ja Herran siunaus) lukijaksi kaksi tai kolme sopivaa miestä, jotka suorittivat tehtävänsä vuoroittain eri iltoina.

Viestipataljoona 33:lle jaettuun kappaleeseen käskyä on kirjoitettu tämän ohjelmakohdan viereen iltahartausten ajankohdaksi kello 21.00. Niitä alettiin järjestää 5.7. alkaen, mikäli sääolosuhteet vain sallivat hartaudet. Viestipataljoonaa kävi harjoittamassa virsilauluun kanttori, korpraali Hokkanen.

Koulutusviikkojen ohjelmaan tuli varata pastorille ainakin 1–2 oppituntia sielunhoidon alalta.  Samoin aloitettiin virsiharjoitukset niin, että rykmentin kanttori oli viikon kerrallaan kuukaudesta kunkin pataljoonan pastorin käytettävissä ja kuun neljännen viikon rykmentin pastorin opastuksella harjoittamassa yksiköitä. Divisioonan kanttori harjoitti vastaavasti divisioonan välittömässä alaisuudessa olevia yksiköitä. Kanttorin vieraillessa järjestettiin sillä viikolla 45 minuuttia kestävä virrenveisuutilaisuus ennen pastorin pitämää viikkohartautta.

Pastoreita kehotettiin kiinnittämään erityistä huomiota henkilökohtaisiin tapaamisiin. Kesäaika, uudet majoitusolot sekä palvelu taaempana etulinjasta mahdollisti sen paremmin kuin ennen. Pastoreita kehotettiin käyttämään tilaisuuksien järjestämisessä erilaisia seuroja, raamattupiirejä ja muita vastaavia, sekä keksimään uusia olosuhteisiin sopivia keinoja. Käsky päättyy "Sen ohella pyrittäköön myös hyvätasoisiin suorituksiin, joita olisi kuka ties tilapäisesti mukaan sattuneen vieraankin ilo nauttia".

Ilmavalvontalotaksi komennuksen saanut turkulainen Sylvi Reinikainen (o. s. Aho) saapui kesällä 1943 komennuspaikalleen Suomussalmeen Viitalaan. Paikka oli Raatteen maantiellä tien vieressä. Paikalla oli yhteensä neljä lottaa. Kaksi lotista oli turkulaisia ja kaksi suomussalmelaisia.

Reinikainen oli käynyt aiemmin ilmavalvontakurssin Hämeenlinnassa. Kurssi kesti noin kaksi viikkoa. Hämeenlinnassa lotat kävivät harjoittelemassa Aulangon näköalatornissa, missä he kiipesivät sinne rakennetulle lavalle. Kursseilla päiväohjelmaan kuului aamukahvin jälkeen upseerien pitämä opetus. Lotat oppivat käyttämään kenttäpuhelinta, liittämään keskusten lankoja yhteen ja ottamaan radioyhteys. Heille opetettiin myös perussähkötekniikkaa. Lotat asuivat Hämeenlinnassa Maatalousopistolla.

Suomussalmella valvottiin etenkin Oulua kohti lentäviä koneita, joista tehtiin ilmoitus ilmavalvontakeskuksiin. Ilmavalvonta-asema oli rakennuksen katolla. Vahdissa oltiin yötä päivää vuoroittain. Ilmoituksessa kerrottiin mihin aikaan ja mitä koneita nähtiin. Ilmoitukset tehtiin radiolla. Yleensä havaittiin vihollisen hävittäjiä, mutta näitäkin harvakseltaan.  Lotat olivat myös pari viikkoa Vuokissa. Muonituksen lotat saivat saksalaisilta, mutta alueella oli pääasiassa suomalaisia yksiköitä. Muonaa tosin oli sangen vähän, kerran annokseksi saatiin mätiä perunoita.

Suomussalmella piti ulkona liikkuessa varoa desantteja. Lähellä olevassa suomalaisten esikunnassa käydäkseen lottien piti soutaa veneellä Kientajärvestä lähtevän joen yli. Etenkin lähellä olevasta Vuokista kerrottiin kauhutarinoita partisaanien veriteoista. Ylipäätään Suomussalmella oli rauhallista. "Tappioitakin" tosin tuli, nimittäin eräs lehmä oli ihastunut lottien pukuihin ja otus söi kerran pesun jälkeen kuivumaan jätettyjä vaatteita.

Reinikaisen komennus päättyi 1944, kun hän palasi koulutielle. Reinikainen oli ollut aiemmin vapaaehtoisena Rannikkotykistörykmentti 5:ssä kansliassa.

Rykmentissä aloitettiin uudella alueella monenlainen sotilaskoulutus 8.7. alkaen. Tuona päivänä upseereita siirrettiin Maasotakouluun. Samalla rykmentin adjutantiksi määrättiin luutnantti Yli-Lonttinen, tiedustelu-upseeriksi luutnantti Myllylä ja lähettiupseeriksi luutnantti Boxberg. Aliupseerikoulu (A.U.K.)  aloitti toimintansa 10.7. II Pataljoonan majoitusalueella. Koulun johtajana toimi kapteeni Sammalkorpi.