Asemasota 1943 25.3.–7.4.1943

Jalkaväkirykmentti 35 talven loppuessa

Jalkaväkirykmentti 35 oli selviytynyt talvesta hyvin. Miehistä oli pidetty hyvää huolta niin varusteiden kuin muonan suhteen.
I pataljoona oli saanut käyttöönsä uuneja, joissa pystyi paistamaan leivän lisäksi laatikkoruokia tai esimerkiksi uunipuuroa. Lisäksi talven päättyminen ja valoisan ajan piteneminen helpottivat vartiointitehtäviä.

Kotiseutuvierailuja rintamalle suunniteltiin rajoitettavaksi kolmeen vuodessa joukko-osastoa kohden. Tämä herätti miehistössä närää, koska joistakin pitäjistä ei tulisi vierailijoita laisinkaan.  JR 35:kin oli koottu usean pitäjän miehistä. Valistusupseeri katsoi nimenomaan aktiivisten kotiseutuvierailujen kohottaneen mielialaa.

Vuoden 1943 aikana oli maaliskuun loppuun mennessä JR 35:n riveistä menehtynyt 32 miestä. Suurimmalle osalle koitui kohtalokkaaksi Poventsa ja Vienan kanava. Joukossa ei ollut tällä kertaa lietolaisia, mutta monet suruviestit lähtivät eri puolille Varsinais-Suomea.

Pihkan perässä

Suomen metsäteollisuus kärsi hartsin puutteesta. Pulaa päätettiin helpottaa keräämällä pihkaa ja jalostamalla siitä hartsia. Tätä varten perustettiin Pihkatuote O/Y, joka pyrki jalostamaan 550 grammaa hartsia jokaisesta kerätystä pihkakilosta. Pihkan keräämiseen valjastettiin myös rintamamiehet. Pihkasta maksettiin näille kymmenen markkaa kilolta (1,64 €). Toukokuun loppuun mennessä viisi kiloa tai enemmän keränneille luvattiin mahdollisuus osallistua raha-arpajaisiin, joissa oli viisi 300 markan (noin 50 €) palkintoa. Jokainen kerätty ja hyväksi todettu viiden kilon satsi antoi oikeuden yhteen arpaan.

Viestipataljoona 33 ei ennättänyt mukaan pihkankeräykseen, mutta JR 35:n riveistä siihen osallistui monia. II pataljoonassa palveleva korpraali Väinö Mäkelä osallistui arpajaisiin toukokuun lopulla 107,3 kilolla pihkaa. Tykkikomppania eli 14. komppania oli saanut kerätyksi 1153 kiloa pihkaa, josta määrästä lähes kolmanneksesta (330 kg) vastasi kersantti Veikko Aalto. Tykkikomppania oli yksi aktiivisimpia kerääjiä saaden jo ensimmäisellä viikolla saaliiksi 266 kiloa.

Musiikkia Maaselän kannaksella

VP 33:n valistusupseeri vääpeli Immala oli laatinut mielenkiintoisen raportin valistustoiminnasta VP 33:ssa. Musiikillisen harrastuksen perään oli kyselty monella taholla, ja 3. komppania ilmoitti omistavansa urkuharmonin, joka oli peräisin Karhumäen kadettikoulusta. Muuten soittimia oli saatavilla liian vähän. Sotamies Timonen 3./VP 33:sta oli täydentänyt soittopelivarastoa tekemällä puhdetyönä viulun. Korpraali Hokkasen kuorotoiminta puolestaan ei sekään ollut onnistunut, sillä saatavilla ei ollut pianoa.



Radioiden määrään ja laatuun kiinnitettiin suurta huomiota valistustoiminnassa. Maaselän ryhmän radio oli aloittanut 15.3. lähetyksensä, mikä helpotti ohjelmien kuuntelemista. JR 35:ssä valiteltiin laitteiden pitkiä korjausaikoja. Radioiden korjaamisessa saattoi kulua puolikin vuotta, eikä palaneiden putkien tilalle saatu uusia. Viestipataljoonalla oli onnekseen omat ammattilaiset huolehtimassa vastaanottimista. Kalustoa täydennettiin puhdetöillä tälläkin saralla: korpraali Taskinen 1./VP 33:sta oli tehnyt toimivan radion.

Vääpeli Immala arvioi radiolähetysten kritisointia seuraavasti: ”Mitä radio-ohjelmiin tulee, siihen ei ole syytä kiinnittää vakavaa huomiota, koska se on arvostelua arvostelun itsensä vuoksi tarkoituksella tuoda oma musikaalinen oppineisuus ja arvostelukyky esille. Toisin sanoen: paljastaa tietämättömyytensä”. Immalasta kehityksen oli mentävä alhaalta ylöspäin, ja hän tuumi taiteen ymmärtämisen vaativan ”määrättyä kouliintuneisuutta luontaisen tajun vahvistukseksi”.



JR 35:ssä puolestaan jo kahdella pataljoonalla, I:llä ja III:lla oli omat orkesterinsa. Etenkin I:n orkesteri oli hyvin aktiivinen, esiintyen kahdesti päivässä 75–130 kuulijalle. Valistusupseerin mukaan tasokin oli ”erittäin tyydyttävä”. Orkesteri oli ottanut osaa pataljoonassa vietetyn marianpäivän juhlallisuuksiin.