Maaselän
Ryhmän esikunta määräsi asetettavaksi kuormastokomppanioita tulevia
metsänhakkuutöitä varten. Hakkuiden lisäksi komppanioiden tehtävänä oli
vetää puutavarat uittoväylän varteen. Komppanioita kutsuttiin toisinaan
myös tukkikomppanioiksi.
1. Divisioona asetti kaksi
kuormastokomppaniaa, joista kolmijoukkueinen kuormastokomppania A oli
Ahvenjärvi–Pakrovskojen tienrarrella sekä komppania B Ahvenkoskella.
Jälkimmäiseen komppaniaan 1. Divisioona asetti päällikön,
toimitusryhmän sekä kaksi joukkuetta. Kaksi joukkuetta tulisi 6.
Divisioonasta.
A-komppanian vahvuus oli 108 henkilöä ja
70 hevosta, B:n 138 henkilöä ja 92 hevosta. A-komppanian komppanian
päällikkö tuli VP 33:n asetettavaksi, ja tehtävään tuli sittemmin
lietolainen Ilmari Sipilä
(1./VP 33:n komppanianpäällikkö), joka oli siviiliammatiltaan
metsänhoitaja. Toimitusryhmän muodostivat vääpeli 22.
Elintarvikevarikkokomppaniasta, rehumestari (kersantti Saurio Poventsan maanviljelykomennuskunnasta) sekä eläinlääkintäaliupseeri 22. Eläinlääkintäkomppaniasta.
JR
35:stä tuli komppaniaan keittäjiä, muonittajia, lääkintäaliupseeri,
kengitysseppä, seppä sekä valjassuutarit. VP 33 antoi komppaniaan neljä
hevosta ajomiehineen. Nämä olivat sotamiehet Jalmar Toivanen, lietolainen Vieno Lehtonen, Kalle Selin sekä Ville Niemi.
Kuormastokomppania B:n päälliköksi määrättiin kapteeni Arvi Rämä
JR 56:sta. Komppanian talousaliupseeri määrättiin VP 33:sta, mutta
muuten "lietolaisilla" yksiköillä oli hyvin vähän tekemistä komppanian
kanssa.
Kuormastokomppaniat
tuli perustaa 20.10. mennessä. Marraskuun ensimmäisellä puolikkaalla
suoritettiin hevosten tarkastus, ja komppanioiden tuli olla valmiita
siirtymään määrätyille leirialueille. Alueiden kunnostamiseen varattiin
kaksi viikkoa, ja marraskuun puolivälissä komppaniat aloittivat
halkojen ajamisen purilailla rekikeleihin asti huoltoteiden varsille.
Kumsajoki,
jonka varrelle tukkikomppaniat ajoivat kaadetut puut uittoa varten.
Taustalla desanttitorni. Kesällä 1944 suurhyökkäyksen alettua venäläiset saivat tukit
sotasaaliikseen, kun suomalaiset joutuivat jättämään ne joelle
Karhumäeltä vetäytymisen jälkeen. Kuva: Nautelankosken museo
Purilaat
määrättiin valmistettavaksi rykmenteittäin. JR 35 valmisti 40
vaaditusta purilaasta 15. Nämä olivat ns. "juuripurilaita". Purilaitten
piti olla valmiita 10.11. mennessä. Rekikelien alkaessa alettiin
käyttää parirekiä.
Varsinaisia
työvälineitä hevoskalujen ja lääkintätarvikkeiden lisäksi komppanioilla
oli 70 kpl tukkisaksia, 120 kirvestä, 30 lapiota, 5 rautakankea, 5
hirsisahaa, 17 kaarisahaa sekä 17 jäätuuraa. Rautakanget ja hirsisahat
jaettiin joukkueittain majoitustöitä varten. Jäätuurat taas annettiin
juottoavantojen hakkaamiseen. Työkalujen hankkiminen jäi divisioonan
pioneerikomentajan vastuulle. Lisäksi komppanioille kuului 19
telttaa sekä köysiä.
Komppaniat
olivat tilapäisiä, ja ne hajoitettiin ajokauden päätyttyä. Ilmari
Sipilä pääsi palaamaan VP 33:een 19.5.1944. Komppaniat ehtivät hankkia
tukkeja 58 000 kappaletta sekä ajaa suuren määrän halkoja
hakkuualueilta teiden varsille. Tukkien kaatamiseen käytettiin
sotavankeja.
Valistustoiminta viestipataljoonassa vähän niin ja näin?
Lokakuun
lopulla laadittu valistusraportti kertoi rivien välistä luettuna
monista vaikeuksista valistustoiminnassa. Onnistuneena piirteenä
saatiin aikaisemmin parjattu "rihkaman" valmistuminen vähenemään, ja
valmistettiin pääasiassa tarve-esineitä, kuten valistustoiminnassa
painotettiin. Esineinä tehtiin pärekoreja, puuastioita, länkiä,
erilaisia koriste-esineitä, leikkikaluja ja luutia.
Ilmojen
kylmeneminen ei rohkaissut kilpailutoimintaan, ja yksiköissä
järjestettiin lähinnä tietokilpailuja. Elokuvissakaan ei käyty, sillä
"sään kylmennyttä avonaisessa kuorma-autossa kuljettaminen ei ole
osoittautunut mieluisaksi".
Viestipataljoonalaisten lauluharrastus oli lähinnä 3./VP 33:n korpraali Hokkasen
käsissä, joka kanttorina harjoitti musiikkia "korkeakirkolliseen
tyyliin". Lauluinnostuksen todettiin olevan suoraan verrannollinen
käytettyyn alkoholimäärään, "mutta toisinaan saattaa kuulla aivan
selvänkin miehen intoutuvan laulamaan".
Mitäs me desantit...
Tsopenessa
sattunut tapaus antoi 1. Divisioonan esikunnalle aiheen antaa
muistutuksen tarkkaavaisuudesta selustassa. Kaksi desanttia, mies ja
nainen, olivat kulkeneet suomalaisten selustassa Tsopenen itäpuolella
ilman, että kukaan vastaantulija olisi kysynyt heiltä papereita tai
muutenkaan olisi kiinnittänyt heihin huomiota. Molemmilla oli ollut
aseistuksenaan venäläinen konepistooli, miehellä vieläpä yllään
puna-armeijan kesäpuku.
"
Tapaus
osoittaa selvästi, että monista käskyistä huolimatta ei joukkojen
mieliin ole teroitettu kyllin pontevasti valppauden tärkeyttä" totesi operatiivisen osaston päällikkö majuri
Rönnquist.
Vaikka divisioonan omalla alueella ei sanottavaa vihollistoimintaa
ilmennytkään, muistutettiin Aunuksen kannaksella toimivien
vihollispartioiden tarvittaessa yrittävän paluuta Seesjärven kautta.
Äänisniemellä oli hyökätty paikallisesikunnan kimppuun, mikä korosti
selustaelämänkin sisältävän vaaroja.
Jalkaväkirykmentti 35:n vaiheita
Rykmentin
adjutantin auto joutui yksinäisen venäläispommikoneen kohteeksi illalla
25.10. Sama kone pudotti myös yhden pommin II Pataljoonan majoitusalueleelle
rikkoen ikkunoita.
Huoltotilanne
oli nahkakintaiden puuttumisen ja asuntojen keskeneräisyyden vuoksi
herättänyt miesten keskuudessa keskustelua. Kun vielä maakin alkoi olla
roudassa haitaten linnoitustöitä, alkoivat monet kaivata takaisin
etulinjaan. Huoneistopula ja päivittäinen palvelus vaikeuttivat
valistustoimintaakin. Maatalouslomista saatiin sentään pidettyä
oppitunti. Lomatilanne katsottiin kaiken virkistyksen pohjaksi, ja
lokakuun lopulla asioihin oltiin erittäin tyytyväisiä. 4. Divisioonan
luona päästiin käymään elokuvissakin.
Varsinais-Suomen Suojeluskuntapiirin
alueella 1924 syntyneitä tuli täydennyksenä rykmenttiin 63 miestä. I
Pataljoonaan tuli näistä 14 miestä, II Pataljoonaan 17 ja III
Pataljoonaan 26 miestä. Tykkikomppaniaan määrättiin 6 miestä.
Yksi
Jalkaväkirykmentti 35:n esikuntakomppanian asumuksista. Kamiinan
ympärille oli rakennettu vuoraus tiilistä ja savupiipun päässä on
alkeellinen savunhajoittaja. Kuistin seinässä on pintalaudat, ja
jokaisen telttaan saatiin sähkövalo. Kuva: Nautelankosken museo
Joululehtiä tarjolla
Joulun
lähestymistä tiesi ensimmäiseksi joululehtitilausten tarjoukset.
Tilaukset oli tehtävä 10.11. mennessä, sillä edellisenä jouluna suuri
määrä tilauksia jäi toimittamatta tilausten myöhästymisten ja painosten
loppumisten vuoksi.
Viestipataljoona 33:een tilattiin useista tarjolla olevista lehdistä Aseveljen joulua, Hakkapeliitan joulua, Kust. Oy Kiven Joulukärpästä, Kustantaja A A. Kariston Joulutunnelmaa sekä Työväen urheilulehden TUL:n joulua sekä Urheilijan joulua. Eniten tilattiin Hakkapeliitan joulua, jota haluttiin yhdeksän numeroa.
Valtion varoilla jäivät tilaamatta ruotsalaiset joululehdet, kuten Holgor Schildtin kustantama Frontjul tai Suomen Punaisen ristin julkaisut FRK:n jul tai Soldatgossens jul. Suomalaisia lehtiä olisi ollut tarjolla vielä tusina erilaisia, muun muassa Otavan Erämiehen joulu, Lehtiyhtymän Hopeatorven joulu tai Hurtti Ukon joulu sekä Invaliidien Veljesliiton Poppoon joulu.
Valtion
varojen eli valistusrahojen ulkopuolella tilattiin yksityishenkilöille
useita lehtiä, tosin 1. tai 3. Komppaniaan näitä ei tilattu tätä kautta
yhtäkään. 2. Komppanian eli "turkulaiskomppanian" keskuuteen tilattiin
peräti viisi numeroa Poppoon joulua. Kun vielä esikuntakin tilasi kaksi numeroa, oli Invaliidien Veljesliiton lehti pataljoonassa toiseksi luetuin joululehti Hakkapeliitan joulun jälkeen.
Suomen Sotilaan Sanomalehtigallup ja
VP 33:n upseerien parannusehdotuksia
Suomen
sotilas -lehti lähetti eri yksiköille tiedustelun lehden arvioista
lukijoiden, siis rintamasotilaiden keskuudessa. Kysely
valistusupseereille osoittaa, miten laskelmoitu lehden sisältö oli
mutta toisaalta kuinka kiinnostuneita Suomen Sotilaan toimittajat
olivat siitä, ettei sisältö olisi pakkopullaa. Lehtien
sitoutuneisuudesta viralliseen mielialanmuokkaukseen, propagandaan,
kertoo seuraava katkelma kirjelmästä:
"--
sen sisältö on sidottu puolustuslaitoksen valistustyön omaksumaan
henkeen ja on näin ollen valistusupseeriston äänitorvi, vaikkakaan tätä
ei virallisesti ja julkisesti voida erinäisistä tiedoitusteknillisistä
syistä ilmoittaa julkisesti."
Lehti oli lokakuussa
ilmestynyt kolmen kuukauden ajan uusitussa muodossa, ja toivottiin
tietoja sen arvostuksesta eri paikoissa. Ensimmäiseksi haluttiin
tietoja lehden tarpeellisuudesta, eli täyttikö se tiedoitustarpeen: "--
riittääkö 'Kämppälehti', pääkirjoitus ja eräät erikoiskirjoitukset
kohtuullisen informoinnin antamiseen puolustuslaitoksen ajankohtaisista
kysymyksistä?". Suoraan valistusupseereilta toivottiin tietoja
siitä, antoiko lehti heille aineistoja luentoihin ja puhutteluihin
geopoliittisilla artikkeleillaan, piirretyllä keskiaukeamallaan sekä
silloin tällöin ilmestyvillä erikoisartikkeleilla.
Samoin
kyseltiin puhdetyö-, musiikki-, sekä shakkiosastojen
tarkoituksenmukaisuutta, Simeonin Urheilijapakinoiden suosiota,
jännityskertomusten sekä Arijoutsin ja Topi Törmän pakinoiden
kiinnostavuutta sekä siviilielämää käsittelevien artikkelien
suosiota. Lopuksi pyydettiin yleisarviota lehden kuvituksen
riittävyydestä ja tasosta. Lehden sisällön lisäksi pyydettiin tietoja
painoasun ja koon arvostelusta, postitukseen liittyvistä havainnoista
ja tietoja muista lehteen liittyvistä seikoista.
Viestipataljoona 33:n komentajan majuri Järvisen sekä tämän adjutantin ja valistusupseerin, vänrikki Immalan
pitkästä vastauksesta käy ilmi paljon seikkoja. Lehden arvioitiin
kaiken kaikkiaan täyttävän hyvin tehtävänsä, mutta lehteen kaivattiin
enemmän sotilasalaa käsitteleviä kirjoituksia. Upseerit painottivat
etenkin "kehittyneiden lukijoiden" tarpeita ja arvioita teksteistä.
Näiden vastapainoksi pyydettiin huomioimaan nuoet ja "vielä kaikissa
suhteissa kehitysiässä" olevat lukijat, joita tietopohjaiset
artikkelit eivät ehkä niinkään paljon kiinnostaisi.
Immala piti
lehtien geopoliittisten kirjoitusten käyttämistä luentojen ja
puhuttelujen pohjana huonona ideana, sillä monet olisivat
todennäköisesti jo lukeneet artikkelin lehdestä ja tekisivät luennon
kuullessaan omat johtopäätöksensä luennoitsijasta... Alemman portaan
valistusupseerit arvioitiin riittävän oma-aloitteisiksi, ettei
lainattua materiaalia tarvittaisi.
Lehden puhdetyöosio
arvosteltiin perusteellisesti. Se kaipasi etenkin aloittelijoiden
vuoksi selvyyttä ja perusteellisuutta ohjeisiin.
Puhdetyöohjeisiin kaivattiin tietoja piirrosten lisäksi
työvaiheiden järjestyksestä, tarvittavista työkaluista ja niiden
oikeasta käytöstä ja kunnossapidosta sekä käytettävän materiaalin
(puulajin, pahkan tms.) ominaisuuksista. Teoreettiseen valmennukseen
ehdotettiin käytettäväksi ammattimiehiä.
Lehden
shakkiosiota sekä Simeonin urheilijapakinaa kehuttiin. Vaikka Simeonin
kirjoitukset kiinnostivat pääasiassa urheilusta muuten innostuneita, lukivat varsinkin nuoret pakinaa suurella mielenkiinnolla.
Painoasussa
kiinnitettiin huomiota siihen seikkaan, että kirjasinkoko oli liian
pieni. Syksyisin ja talvisin lehteä luettiin hämärissä olosuhteissa,
korsuissa ja teltoissa, mikä rasitti silmiä.
Kuvituksen suhteen annettiin kahdella huutomerkillä kehotus:
Kauniiden naisten kuvia älköön puuttuko yhdestäkään rintamalehdestä!!
<< Edelliset kaksi viikkoa
Seuraavat kaksi viikkoa >>