Asemasota 1943 21.10.–3.11.1943

Maaselän Ryhmän esikunta määräsi asetettavaksi kuormastokomppanioita tulevia metsänhakkuutöitä varten. Hakkuiden lisäksi komppanioiden tehtävänä oli vetää puutavarat uittoväylän varteen. Komppanioita kutsuttiin toisinaan myös tukkikomppanioiksi.

1. Divisioona asetti kaksi kuormastokomppaniaa, joista kolmijoukkueinen kuormastokomppania A oli Ahvenjärvi–Pakrovskojen tienrarrella sekä komppania B Ahvenkoskella. Jälkimmäiseen komppaniaan 1. Divisioona asetti päällikön, toimitusryhmän sekä kaksi joukkuetta. Kaksi joukkuetta tulisi 6.  Divisioonasta.

A-komppanian vahvuus oli 108 henkilöä ja 70 hevosta, B:n 138 henkilöä ja 92 hevosta. A-komppanian komppanian päällikkö tuli VP 33:n asetettavaksi, ja tehtävään tuli sittemmin lietolainen Ilmari Sipilä (1./VP 33:n komppanianpäällikkö), joka oli siviiliammatiltaan metsänhoitaja. Toimitusryhmän muodostivat vääpeli 22. Elintarvikevarikkokomppaniasta, rehumestari (kersantti Saurio Poventsan maanviljelykomennuskunnasta) sekä eläinlääkintäaliupseeri 22. Eläinlääkintäkomppaniasta.

JR 35:stä tuli komppaniaan keittäjiä, muonittajia, lääkintäaliupseeri, kengitysseppä, seppä sekä valjassuutarit. VP 33 antoi komppaniaan neljä hevosta ajomiehineen. Nämä olivat sotamiehet Jalmar Toivanen, lietolainen Vieno Lehtonen, Kalle Selin sekä Ville Niemi.

Kuormastokomppania B:n päälliköksi määrättiin kapteeni Arvi Rämä JR 56:sta. Komppanian talousaliupseeri määrättiin VP 33:sta, mutta muuten "lietolaisilla" yksiköillä oli hyvin vähän tekemistä komppanian kanssa.

Kuormastokomppaniat tuli perustaa 20.10. mennessä. Marraskuun ensimmäisellä puolikkaalla suoritettiin hevosten tarkastus, ja komppanioiden tuli olla valmiita siirtymään määrätyille leirialueille. Alueiden kunnostamiseen varattiin kaksi viikkoa, ja marraskuun puolivälissä komppaniat aloittivat halkojen ajamisen purilailla rekikeleihin asti huoltoteiden varsille.



Purilaat määrättiin valmistettavaksi rykmenteittäin. JR 35 valmisti 40 vaaditusta purilaasta 15. Nämä olivat ns. "juuripurilaita". Purilaitten piti olla valmiita 10.11. mennessä. Rekikelien alkaessa alettiin käyttää parirekiä.

Varsinaisia työvälineitä hevoskalujen ja lääkintätarvikkeiden lisäksi komppanioilla oli 70 kpl tukkisaksia, 120 kirvestä, 30 lapiota, 5 rautakankea, 5 hirsisahaa, 17 kaarisahaa sekä 17 jäätuuraa. Rautakanget ja hirsisahat jaettiin joukkueittain majoitustöitä varten. Jäätuurat taas annettiin juottoavantojen hakkaamiseen. Työkalujen hankkiminen jäi divisioonan pioneerikomentajan vastuulle.  Lisäksi komppanioille kuului 19 telttaa sekä köysiä.

Komppaniat olivat tilapäisiä, ja ne hajoitettiin ajokauden päätyttyä. Ilmari Sipilä pääsi palaamaan VP 33:een 19.5.1944. Komppaniat ehtivät hankkia tukkeja 58 000 kappaletta sekä ajaa suuren määrän halkoja hakkuualueilta teiden varsille. Tukkien kaatamiseen käytettiin sotavankeja.

Lokakuun lopulla laadittu valistusraportti kertoi rivien välistä luettuna monista vaikeuksista valistustoiminnassa. Onnistuneena piirteenä saatiin aikaisemmin parjattu "rihkaman" valmistuminen vähenemään, ja valmistettiin pääasiassa tarve-esineitä, kuten valistustoiminnassa painotettiin. Esineinä tehtiin pärekoreja, puuastioita, länkiä, erilaisia koriste-esineitä, leikkikaluja ja luutia.

Ilmojen kylmeneminen ei rohkaissut kilpailutoimintaan, ja yksiköissä järjestettiin lähinnä tietokilpailuja. Elokuvissakaan ei käyty, sillä "sään kylmennyttä avonaisessa kuorma-autossa kuljettaminen ei ole osoittautunut mieluisaksi".

Viestipataljoonalaisten lauluharrastus oli lähinnä 3./VP 33:n korpraali Hokkasen käsissä, joka kanttorina harjoitti musiikkia "korkeakirkolliseen tyyliin". Lauluinnostuksen todettiin olevan suoraan verrannollinen käytettyyn alkoholimäärään, "mutta toisinaan saattaa kuulla aivan selvänkin miehen intoutuvan laulamaan".

Tsopenessa sattunut tapaus antoi 1. Divisioonan esikunnalle aiheen antaa muistutuksen tarkkaavaisuudesta selustassa. Kaksi desanttia, mies ja nainen, olivat kulkeneet suomalaisten selustassa Tsopenen itäpuolella ilman, että kukaan vastaantulija olisi kysynyt heiltä papereita tai muutenkaan olisi kiinnittänyt heihin huomiota. Molemmilla oli ollut aseistuksenaan venäläinen konepistooli, miehellä vieläpä yllään puna-armeijan kesäpuku.

"Tapaus osoittaa selvästi, että monista käskyistä huolimatta ei joukkojen mieliin ole teroitettu kyllin pontevasti valppauden tärkeyttä" totesi operatiivisen osaston päällikkö majuri Rönnquist. Vaikka divisioonan omalla alueella ei sanottavaa vihollistoimintaa ilmennytkään, muistutettiin Aunuksen kannaksella toimivien vihollispartioiden tarvittaessa yrittävän paluuta Seesjärven kautta. Äänisniemellä oli hyökätty paikallisesikunnan kimppuun, mikä korosti selustaelämänkin sisältävän vaaroja.


Rykmentin adjutantin auto joutui yksinäisen venäläispommikoneen kohteeksi illalla 25.10. Sama kone pudotti myös yhden pommin II Pataljoonan majoitusalueleelle rikkoen ikkunoita.

Huoltotilanne oli nahkakintaiden puuttumisen ja asuntojen keskeneräisyyden vuoksi herättänyt miesten keskuudessa keskustelua. Kun vielä maakin alkoi olla roudassa haitaten linnoitustöitä, alkoivat monet kaivata takaisin etulinjaan. Huoneistopula ja päivittäinen palvelus vaikeuttivat valistustoimintaakin. Maatalouslomista saatiin sentään pidettyä oppitunti. Lomatilanne katsottiin kaiken virkistyksen pohjaksi, ja lokakuun lopulla asioihin oltiin erittäin tyytyväisiä. 4. Divisioonan luona päästiin käymään elokuvissakin.

Varsinais-Suomen Suojeluskuntapiirin alueella 1924 syntyneitä tuli täydennyksenä rykmenttiin 63 miestä. I Pataljoonaan tuli näistä 14 miestä, II Pataljoonaan 17 ja III Pataljoonaan 26 miestä. Tykkikomppaniaan määrättiin 6 miestä.

Joulun lähestymistä tiesi ensimmäiseksi joululehtitilausten tarjoukset. Tilaukset oli tehtävä 10.11. mennessä, sillä edellisenä jouluna suuri määrä tilauksia jäi toimittamatta tilausten myöhästymisten ja painosten loppumisten vuoksi.

Viestipataljoona 33:een tilattiin useista tarjolla olevista lehdistä Aseveljen joulua, Hakkapeliitan joulua, Kust. Oy Kiven Joulukärpästä, Kustantaja A A. Kariston Joulutunnelmaa sekä Työväen urheilulehden TUL:n joulua sekä Urheilijan joulua. Eniten tilattiin Hakkapeliitan joulua, jota haluttiin yhdeksän numeroa.

Valtion varoilla jäivät tilaamatta ruotsalaiset joululehdet, kuten Holgor Schildtin kustantama Frontjul tai Suomen Punaisen ristin julkaisut FRK:n jul tai Soldatgossens jul. Suomalaisia lehtiä olisi ollut tarjolla vielä tusina erilaisia, muun muassa Otavan Erämiehen joulu, Lehtiyhtymän Hopeatorven joulu tai Hurtti Ukon joulu sekä Invaliidien Veljesliiton Poppoon joulu.

Valtion varojen eli valistusrahojen ulkopuolella tilattiin yksityishenkilöille useita lehtiä, tosin 1. tai 3. Komppaniaan näitä ei tilattu tätä kautta yhtäkään. 2. Komppanian eli "turkulaiskomppanian" keskuuteen tilattiin peräti viisi numeroa Poppoon joulua. Kun vielä esikuntakin tilasi kaksi numeroa, oli Invaliidien Veljesliiton lehti pataljoonassa toiseksi luetuin joululehti Hakkapeliitan joulun jälkeen.

Suomen sotilas -lehti lähetti eri yksiköille tiedustelun lehden arvioista lukijoiden, siis rintamasotilaiden keskuudessa. Kysely valistusupseereille osoittaa, miten laskelmoitu lehden sisältö oli mutta toisaalta kuinka kiinnostuneita Suomen Sotilaan toimittajat olivat siitä, ettei sisältö olisi pakkopullaa. Lehtien sitoutuneisuudesta viralliseen mielialanmuokkaukseen, propagandaan, kertoo seuraava katkelma kirjelmästä:

"-- sen sisältö on sidottu puolustuslaitoksen valistustyön omaksumaan henkeen ja on näin ollen valistusupseeriston äänitorvi, vaikkakaan tätä ei virallisesti ja julkisesti voida erinäisistä tiedoitusteknillisistä syistä ilmoittaa julkisesti."

Lehti oli lokakuussa ilmestynyt kolmen kuukauden ajan uusitussa muodossa, ja toivottiin tietoja sen arvostuksesta eri paikoissa. Ensimmäiseksi haluttiin tietoja lehden tarpeellisuudesta, eli täyttikö se tiedoitustarpeen: "-- riittääkö 'Kämppälehti', pääkirjoitus ja eräät erikoiskirjoitukset kohtuullisen informoinnin antamiseen puolustuslaitoksen ajankohtaisista kysymyksistä?". Suoraan valistusupseereilta toivottiin tietoja siitä, antoiko lehti heille aineistoja luentoihin ja puhutteluihin geopoliittisilla artikkeleillaan, piirretyllä keskiaukeamallaan sekä silloin tällöin ilmestyvillä erikoisartikkeleilla.

Samoin kyseltiin puhdetyö-, musiikki-, sekä shakkiosastojen tarkoituksenmukaisuutta, Simeonin Urheilijapakinoiden suosiota, jännityskertomusten sekä Arijoutsin ja Topi Törmän pakinoiden kiinnostavuutta  sekä siviilielämää käsittelevien artikkelien suosiota. Lopuksi pyydettiin yleisarviota lehden kuvituksen riittävyydestä ja tasosta. Lehden sisällön lisäksi pyydettiin tietoja painoasun ja koon arvostelusta, postitukseen liittyvistä havainnoista ja tietoja muista lehteen liittyvistä seikoista.

Viestipataljoona 33:n komentajan majuri Järvisen sekä tämän adjutantin ja valistusupseerin, vänrikki Immalan pitkästä vastauksesta käy ilmi paljon seikkoja. Lehden arvioitiin kaiken kaikkiaan täyttävän hyvin tehtävänsä, mutta lehteen kaivattiin enemmän sotilasalaa käsitteleviä kirjoituksia. Upseerit painottivat etenkin "kehittyneiden lukijoiden" tarpeita ja arvioita teksteistä. Näiden vastapainoksi pyydettiin huomioimaan nuoet ja "vielä kaikissa suhteissa kehitysiässä" olevat lukijat, joita tietopohjaiset artikkelit eivät ehkä niinkään paljon kiinnostaisi.

Immala piti lehtien geopoliittisten kirjoitusten käyttämistä luentojen ja puhuttelujen pohjana huonona ideana, sillä monet olisivat todennäköisesti jo lukeneet artikkelin lehdestä ja tekisivät luennon kuullessaan omat johtopäätöksensä luennoitsijasta... Alemman portaan valistusupseerit arvioitiin riittävän oma-aloitteisiksi, ettei lainattua materiaalia tarvittaisi.

Lehden puhdetyöosio arvosteltiin perusteellisesti. Se kaipasi etenkin aloittelijoiden vuoksi selvyyttä ja perusteellisuutta ohjeisiin. Puhdetyöohjeisiin kaivattiin tietoja piirrosten lisäksi työvaiheiden järjestyksestä, tarvittavista työkaluista ja niiden oikeasta käytöstä ja kunnossapidosta sekä käytettävän materiaalin (puulajin, pahkan tms.) ominaisuuksista. Teoreettiseen valmennukseen ehdotettiin käytettäväksi  ammattimiehiä.

Lehden shakkiosiota sekä Simeonin urheilijapakinaa kehuttiin. Vaikka Simeonin kirjoitukset kiinnostivat pääasiassa urheilusta muuten innostuneita, lukivat varsinkin nuoret pakinaa suurella mielenkiinnolla.

Painoasussa kiinnitettiin huomiota siihen seikkaan, että kirjasinkoko oli liian pieni. Syksyisin ja talvisin lehteä luettiin hämärissä olosuhteissa, korsuissa ja teltoissa, mikä rasitti silmiä.

Kuvituksen suhteen annettiin kahdella huutomerkillä kehotus:

Kauniiden naisten kuvia älköön puuttuko yhdestäkään rintamalehdestä!!