Asemasota 1943 7.10.–20.10.1943

Valistustoimintaa JR 35:ssä

Asemasodan edetessä jotkut ajanvietemuotot unohtuivat ja toiset syntyivät. Lokakuussa Jalkaväkirykmentti 35:n keskuudessa oli tiheään lautapeliotteluita. Karhumäen teatteri antoi kaksi näytöstä. Enempää ei voitu järjestää, sillä sopivia kokoontumispaikkoja ei ollut tarjolla.

Huolto toimi säännöllisesti, mutta leipää toivottiin lisää. Linnoitustöissä olevien keskuudessa kului ruokaa enemmän kuin etulinjassa joten rykmentille toivottiin ruokaa muualta, missä annoksia olisi säästynyt. Linnoittajien keskuudessa aiheutti suurta ärtymystä olennaisten tarvikkeiden puuttuminen. Etenkin räjähdysaineista oli pulaa. Erityistä katkeruutta tunnettiin varsinaisia linnoitusjoukkoja kohtaan, näillä kun tarvikkeita riitti. Samalla työmaalla vieressä olevat linnoitusjoukot poistivat kivet ja kannot räjähtein, kun JR 35:n oli käytettävä käsiä ja jalkoja tismalleen samaan hommaan.

Puhdetöiden valmistamisessa oli tultu uuteen vaiheeseen. Nyt töitä valmistettiin vaihdettavaksi puhdetyökaluihin ja radioihin kotiseudulla. 133 radiosta 36 olikin rikki, ja viestimiehiä toivottiin aktiivisemmin korjaamaan niitä. Nyt radiohuolto oli valistusupseerien käsissä, mutta heiltä usein puuttui siihen pätevyys.

Valistustoiminassa todettiin Itä-Karjalan kysymyksen ja heimoveljeyden korostamisen menettäneen miesten keskuudessa tehonsa lähes kokonaan. Yhdeksi syyksi tähän katsottiin kesällä ja syksyllä esiintyneitä itäkarjalaisten karkaamisia sekä venäläisten auttamistapauksia. Puolustusnäkökohdista Suomen ja Itä-Karjalan yhteyttä sen sijaan ymmärrettiin valistusupseerin mukaan hyvin.



Taka-asemassakin saatiin olla varuillaan. Illalla 9.10. oli saatu havainto desantteja pudottaneesta lentokoneesta, mutta alueella käynyt JR 35:n partio ei havainnut mitään erikoista. Seuraavana päivänä annettiin rykmentin torjunta-alueelle käsky vartioinnin tehostamisesta. Syynä oli ilmahälytys.



Ilmahälytykset antoivat syytä huoleen, sillä 11.10. kolme vihollishävittäjää lensi rykmentin majoitusalueen ylitse. Tulen alle joutui samana päivänä lomalaisjuna Perälahdessa, missä sen kimppuun kävivät pommikoneet. Tuolloin kaatui rykmentistä Viipurissa syntynyt sotamies Leo Brüdermann, joka palveli kranaatinheitinkomppaniassa (13./JR 35).



Lomakäytäntöjä suunniteltiin muutettavaksi poikamiesten osalta niin, että he pääsisivät kotiin yhtä usein kuin naimisissa olevatkin, mutta lyhyemmäksi aikaa. Lomilla olisi väliä 2½ kuukautta. Leikillistä keskustelua oli käyty ainakin JR 35:ssä siitä, että poikamiesten lomaväli oli 4 kuukautta ja naimisissa olevien kolme. Varsinaisia mielialahäiriöitä ei asia rykmentissä kuitenkaan aiheuttanut.

Kotirintamaakin kohti kulkevat olivat vaarassa: lietolainen Pentti Heikkilä haavoittui Käppäselässä junassa lomamatkalla ilmapommin sirpaleista 14.10. Kun Heikkilää oli hoidettu paikallisessa sairaalassa, hänet päästettiin jatkamaan matkaansa.



Yhden telttakunnan keskuudessa Viestipataljoona 33:ssa suunniteltiin talon rakentamista pahvitelttojen tilalle. Suunnitelmissa oli hirsinen talo, jonka voisi kuljettaa Suomeen kun sitä ei enää tarvittaisi rintamalla. Talo arveltiin sinänsä mukavaa pahvitelttaa paremmaksi talviasumukseksi.



Koulutustilaisuudessa 10.10 näytettiin elokuvaa saksalaisesta puhelinkalustosta ja viestijoukkojen toiminnasta. Seuraavat päivät kuluivat tavanomaisessa keskus- ja radiopalvelussa. Ylikersantti Ilmari Knaapin johtama partio kävi 13.10. tutkimassa komppanian tarkastusalueen, mutta ei havainnut yhdeksän tunnin mittaisella partioretkellä merkkejä vihollispartioista. Kersantti Paavo Lehdon partio tarkisti puolestaan Sirppi–Pirkka -puhelinlinjan havaitsematta merkkejä salakuuntelusta. Alikersantti Lempisen partio tutki vastaavasti Pursi–Sarka -linjan.

1. Divisioonan yhteyslotta Kivijärvi tiedusteli 19.10. VP 33:lta, haluaisiko yksikkö oman ruoantarkkailijan. Pataljoonan komentaja majuri Järvinen katsoi tarkkailijan tarpeettomaksi, joten tarjouksesta kieltäydyttiin. Saman päivän iltapäivänä saatiin soitto, jonka mukaan metsästä oli tavattu pataljoonaan kuuluva sotamies Pasanen. Hänen todettiin olleen laillisilla asioilla eli metsästämässä. Vänrikki Pentti Markkula ja alikersantti Kaarlo Lehtinen Viestipataljoonasta lähtivät lokakuun alusta joulukuun loppuun kestävälle opintolomalle.



Liedon kotiseutuvieraat kävivät tutustumassa kotipaikkakuntalaisiin kapteeni Sipilän johdolla 20.10. Vierailijoiden tuomat tavarat noudettiin Karhumäestä kuorma-autoilla jo 17.10. Vierailijoina kävivät maanviljelijät Kivilä, Lampola ja Setälä sekä poliisikonstaapeli Harju.

Pentti Heikkilän haavoittumispäivänä venäläiset lentokoneet olivat tehneet ahkerasti lentoja, joten VP 33:n alueella alettiin kaivaa suojautumiskuoppia Pursi-keskuksen miehistölle. Samalla paranneltiin leirialueen naamiointia. Naamioinnista oli saatu ja tultiin saamaan vielä pitkään muistutuksia. Ainakin se oli tällä kertaa havaittu tarpeelliseksi.

Viestipataljoona 33; määrävahvuus  20.10.1943 oli 436 miestä. Palveluksessa oli kuitenkin vain 370 miestä, eli vajaus oli 66 miestä. Upseereita oli 20, aliupseereita 79 (määrävahvuus 83) sekä miehiä 271 (määrävahvuus 334).

Suurin vajaus oli puhelinmiehistä, yhteensä 46 miestä (määrävahvuus 202 miestä, kirjavahvuus eli yksikössä paikalla olijat 156). Radiomiesten suhteen oli yhdeksän miestä yli määrävahvuuden, kun taas toimitusmiehiä (joiksi laskettiin myös ajomiehet, keittäjät ja moottoriajoneuvojen kuljettajat) oli 30 vajaus. Pataljoonassa oli ajankohtana yksi upseeri yli määrävahvuuden (19).


Metsäteollisuuden hyväksi järjestetty pihkakeräys alkoi päättyä lokakuussa 1943, vaikka keräyksen toivottiinkin jatkuvan lumentuloon asti. Paperiteollisuus tarvitsi laskelmien mukaan vuodessa noin 1 000 tonnia hartsia, mikä edellytti 2 miljoonaa kiloa pihkaa.

Viestipataljoona 33 ei ollut tehtäviltään ennättänyt osallistua keräykseen, mutta muut yksiköt tekivät parhaansa – isänmaallisuudesta tai palkkioiden perässä. Yhteensä keräykseen osallistui 80 yksikköä eri puolilta maata. Etenkin JR 35:ssä oli innostuneita kerääjiä.

Keräyksellä oli saatu 20.9. mennessä 800 000 kiloa pihkaa. Puolustusvoimien yksiköiden osuus tästä oli 220 000 kiloa, ja kotirintaman vastaavasti 260 000 kiloa. Varsinaissuomalaisista kokoonpantu 1. Divisioona keräsi yhteensä 19 800 kiloa, mikä teki divisioonasta viidenneksi eniten pihkaa keränneen joukko-osaston. Eniten, 39 000 kiloa keräsi 2. Divisioona.

Pihkatuotanto Oy oli saanut syksyllä lähetyksiä, joissa pihkan seasta tavattiin roskia, hiekkaa, kaarnaa, soraa ja kiviäkin. Pihkaa lähetettäessä toivottiin talousaliupseerien valvovan, että lähetettävät erät olisivat mahdollisimman puhtaita. Pihkassa sai olla korkeintaan 10% vieraita aineita. Mikäli pihkan laatu olisi heikkoa, pitäisi vastaavasti keräyspalkkioita alentaa sillä roskien poistaminen tehtaalla nostaisi tuotantokustannuksia.

Divisioonan valistusupseerilta sai ETP:ltä pihkaa vastaan saadulla kuitilla rahallisen korvauksen luovutetusta pihkasta. Pihkasta maksettiin 10 markkaa kilolta.



Desanttien ja partisaanien tihutyöt selustassa kohdistuivat erityisesti siltoihin. Tästä syystä 1. Divisioonan alueen sillat jaettiin lokakuussa kolmeen luokkaan tärkeyden ja suuruuden mukaisesti. Luokan A sillat olivat vakinaisesti vartioituja, ja B-luokan siltoja vastaavasti vahdittiin ainoastaan mikäli oli saatu hälytys vihollisen liikkeistä alueella. C-luokan silloille asetettiin vartiot ainoastaan poikkeustapauksissa. Hälytystilan aikana siltavartioiden tuli olla siltojen läheisyydessä maastoituneita, ei itse sillalla.

Siltoja oli vartioitavana kaikkiaan kahdeksan, joista kolme sai luokan A tärkeysluokituksen. Nämä olivat Uunitsajoen maantiesilta ja rautatiesilta sekä Ahvenjoen silta Saravaara-Pienikylä tienosalla. Kahden ensimmäisen vartion asetti Käppäselän Varuskunnan päällikkö, Ahvenjoelle taas JR 56:n komentaja. JR 56 asetti vartiot myös hälytyksen sattuessa B-luokan silloille Kumsajoen sillalle Tsopina–Karhumäen väliselle tielle sekä Nuolentielle Ahvenjoen sillalle.

Vartioimatta jätettiin kolme siltaa: Vuoripuron silta Tsoipina–Karhumäen tiellä sekä Kumsajoen kaksi siltaa Tsopina–Karjalan Maaselän tiellä sekä Kumsjärvi–Ahvenjärvi -tiellä.

Siltavartioiden asettaminen toistuu useaan otteeseen VP 33:nkin sotapäiväkirjoissa.