Pirunsaarella onnistunut, mutta tiukalle mennyt torjuntataistelu
Valpas
kuunteluasema "Apteekki" onnistui poimimaan yöllä 26.5 kello 02.35
viestin "20 minuutin kuluttua pitää kaiken olla valmista".
Pirunsaaressa Stalinin kanavalla tukikohtaa miehittävällä JR 35:n 10. ja
11. komppanian miehillä oli edessä verinen aamuyö.
Tukikohdan
päällikkö sai kaapatun sanoman tietoonsa kolmen minuutin kuluttua. Hän
määräsi vartioita vahvistettavaksi kahdeksalla konepistooli- ja
kahdella konekiväärimiehellä. Kymmenen minuutin kuluttua
puhelinkeskustelusta Leena-pesäkkeestä ilmoitettiin, että etumaastosta
kuului supinaa. Tukikohdan päällikkö pyysi pesäkkeen maastoon
ammuttavaksi kranaatinheitinsulun.
Apteekki sieppasi lisää
viestejä: "15 miestä on jo mennyt yli ja lisää menee".
Kranaatinheitinsulun ampumisen jälkeen ääni kommentoi "Kylläpä ne heti
tietävät meidän toimemme".
Kranaatit eivät onnistuneet
karkoittamaan vihollista, vaan lohkolla alkoi kiivas venäläisten
konetuliaseiden tulitus. Suomalaiset saivat käskyn hälytysvalmiudesta.
Kun kiivas tuli kaikista putkista alkoi moukaroida tukikohtaa,
päällikkö käski miehet asemiin.
10. Komppanian päällikkö luutnantti Forsman välitti tiedot saarelta ja pyysi pataljoonan komentaja majuri Niilo Honkalaa hälyttämään reservit valmiuteen. Tämän luona olevat kaksi ryhmää lähetettiinkin saareen.
Tilanne kiristyi, ja Leena-pesäkkeen edessä olevilla suluilla oli vilkasta
liikettä. Tykistön ja kranaarinheittimistön tulenjohtajia pyydettiin
ammuttamaan kaikki sulut. Tykistön tulenjohtaja kuitenkin ilmoitti,
että yhteydet olivat katkenneet: tulipyyntöä ei saataisi lävitse.
Kranaatinheittimistön yhteys kuitenkin toimi vielä, ja sitä kautta
saatiin tulipyyntö perille. Pian tämäkin yhteys katkesi.
Yhteys
komppanian komentopaikan ja saaren välillä oli enää radiopuhelimien
varassa. Avuksi hälytettiin reservikomppania, joka valmistautui vastaiskuun.
Vihollisen tykkituli alkoi siirtyä taaemmas kello 03.20 iskien saareen
johtaville teille. Viittä minuuttia myöhemmin puna-armeijalaiset olivat
päässeet saaren keskiselle korsualueelle ja asemien väliseen
metsikköön. Saarella käytiin kiivasta tulitaistelua.
Kello 3.30
alkoivat puolustajien ampumatarvikkeet loppua. Viholliset olivat
edenneet jo korsujen korkeudelle. Majuri Honkala
lähetti reservikomppanian vastaiskuun. Ilmoitettuaan asiasta
rykmentin komentajalle everstiluutnantti Laaksoselle
Honkala adjutantteineen lähti taistelupaikalle.Saaressa vihollinen
pyrki erottamaan sen etelä- ja pohjoispään toisistaan. Pohjoispäässä
taistelua käytiin asemissa vielä kello 03.40. Vartin kuluttua se
ulottui jo tukikohdan päällikön korsulle asti. Tässä vaiheessa II
joukkueen käsikranaatit loppuivat.
Pohjoispään miehitys joutui vetäytymään asemistaan tasan kello neljän maissa. Elämänlanka
saaresta mantereelle, silta, oli uhattuna. Keskiosassa taistelu oli
edennyt kranaatinheitinmiesten korsulle. Saaren heitin ampui viimeiset
jäljellä olevat kranaattinsa. Täältä jouduttiin vetäytymään
jalkaväkitulen ja krh-keskityksen alla
sadan metrin päähän pensaikkoon.
Puoli viiden aikaan Honkala ja
reservikomppania olivat polkusillan toisessa päässä. Vastaiskun
suunnittelu saatettiin aloittaa. Sillan yli lähetettiin upseeripartio
tiedustelemaan tilannetta. Sillan mantereen puoleiseen päähän saapunut
luutnantti Turunen ilmoitti
Honkalalle, että hänen oli jätettävä saari ampumatarvikkeiden
loputtua puolentoista tunnin taistelun jälkeen. Seuraan liittyi kello
5:25 vänrikki Piispanen, joka oli tuntia aiemmin uinut saarrostusta
pakoon saaresta.
Upseeripartio kohtasi vihollisen korsumäellä,
mistä se tappioiden välttämiseksi vedettiin takaisin. Vastaiskun
onnistuminen edellytti tykistövalmistelua. Majuri Sorsa suunnitteli sen
kartan perusteella, sillä tulenjohtajiin ei saatu yhteyttä. Kello 07:00
saatiin ilmoitus, että tulivalmistelu suoritettaisiin kolmella
patteristolla ja kolmella raskaalla kranaatinheittimellä. Tuli alkaisi
saaren länsiosasta siirtyen kohti itää.
Luutnantti Koskinen sai
käskyn vastaiskun suorittamisesta: H-hetkellä yksi joukkue etenisi
sillan yli korsumäelle, varmistaisi oikealle ja jatkaisi suoraan yli.
Seuraavana sillan ylittävä joukkue etenisi oikealle saaren eteläpäähän
ja kolmas joukkue vyöryttäisi asemat saaren pohjoispäähän. H-hetki oli
kello 07.45. Pohjoispäätä lukuun ottamatta tulivalmistelu osui hyvin
kohdalleen. Vastaisku onnistui vastuksetta: saaren pohjoispäässä
nähtiin noin 60 venäläisen vetäytyvän omalle puolelleen. Pian menetetyt
asemat oli jälleen miehitetty ja kello 08.40 puhelinyhteys saareen
oli korjattu ilmoitusta varten: "Saari on jälleen miehitetty".
Pirunsaaren
taistelu oli harvinaisen ankara, sillä puolustajat kärsivät 36%
tappiot. Näihin kuului kaatuneina tukikohdan päällikkö, luutnantti
Forsman ja kahdeksan miestä. Haavoittuneita oli peräti 44, yksi näistä lietolainen kersantti Erkki Tuominen. Kaksi
katosi. Korsujen tulipaloissa tuhoutui paljon kalustoa, muun muassa
kolme konekivääriä, paljon muita aseita sekä kalustoa kuten
kahdeksan summeripuhelinta.
Pirunsaari Stalinin kanavalla vuotta ennen taistelua, toukokuussa 1942. Kuva: SA-kuva
VP 33 lämpimissä kevätpäivissä
Lietolaiset
viestimiehet avasivat 26.5. Karhumäellä oven ulkopaviljongille ja
siirtyivät ulos ottamaan aurinkoa. Kesä oli tulossa, sillä koivuihin
alkoi ilmestyä lehtiä ja maa vihertää. Aurinkoa ottaville miehille
tulikin
vallan hiki. Helteinen sää kostautui 2.6. aamulla sateella ja
ukkosella.
Kesäkuussa 1943 Karhumäellä siveltimellä ikuistettu näky "Aurinkoa ja Hiekkaa".
Kuva: SA-kuva
Miehet
olivat istuttaneet perunoita 25.5. Syksylso arvioitiin saatavan uusia perunoita samaan aikaan kuin kotona
Liedossakin. Mielialaraportin mukaan kehäkukan ja lantun siemenistä oli pulaa, vaikka niitä oltaisiinkin haluttu kylvää.
Kuun viimeisenä päivänä pestiin majoitustilojen ikkuna. Samana päivänä pyöri Kino Otsossa elokuva
Keinumorsian. 2. puhelinkomppanian (2./VP 33) miehet olivat majoittuneina Lumpuisissa,
mistä nämä piti kuljettaa teatteriin kuorma-autolla. Elokuvissa
käyntien suosio oli ylipäätään kasvanut.
Oiva
Ryökäs kirjoitti 22.5. kotiinsa äidilleen kiittääkseen paketista.
Lähetys oli tullut perille viidessä päivässä. Mukana oli neljä
valokuvaa, joista yhdessä Oiva poseerasi kirjettä kirjoittaen. Muista
kuvista tilattiin rintamalle lisää kopioita: kyntökuvia viisi ja
"kaljupäisten kerhoa" neljä.
Muukin posti kulki ajallaan, ja
sanomalehtien määrä oli saatu riittäväksi. Saapuminen ja jako toimivat
häiriöttä ja säännöllisesti. Karjalan Viesti -lehteen oltiin
tyytyväisiä.
"Kovin olin synkän näköinen siinä lähikuvassa kun kirjettä olin kirjoittavinani"
Kuva: Nautelankosken museo
Kesän tullen lisääntyvät urheilumahdollisuudet kiehtoivat monia. Iäkkäämpiä miehiä kiinnostivat etenkin ryhmäottelut.
Viestipataljoona 33:n miesten mieliala oli toukokuun lopun raportin
mukaan hyvä. Kukin "perhepiiri" oli laittanut huoneensa viihtyisään ja
siistiin kuntoon. Korjauksina miehet toivoivat suurempaa kokoa olevia
kesäpuseroita.
Majuri
Järvisen ja vääpeli
Immalan
raportin mukaan kesän suhteen ei odotettu ratkaisevia tapahtumia, mutta
Saksaan luotettiin vielä. Tosin "käsitys, että aika monin tavoin työskentelee
Liittoutuneiden hyväksi, ei ole aivan vieras." Maailmanpoliittisen
katsauksen lopuksi todettiin, ettei käsitys Italian kestävyydestä ole
erikoisen kohottava.
Lisää kurssitettavaa - luennoitsijana lietolainen
Karhumäellä
laajennettiin "yliopiston" toimintaa tarjoamalla uudeksi oppiaineeksi
metsänhoitoa. Kolmen kuukauden kurssilla oli mahdollista suorittaa
metsätalouden tutkinto. Kurssilla metsätalous oli "apuaine" agronomitutkinnon kasvinviljelys- ja talouslinjalle.
Luennoitsijana kursilla oli luutnantti, metsänhoitaja T. Sipilä eli VP 33:n 1. Komppanian päällikkö (Toivo)
Ilmari Sipilä. Mikäli kiinnostuneita riittäisi, luennot alkaisivat 19.6. Ilmoittautumisia otettiin vastaan 14.6. asti.
Mottimerkki lunastettavissa
Suurtalkoot
r.y. myönsi 27.5. alkaen oikeuden lunastaa mottimerkin
talkooluontoisesti suoritetuista halonhakkuista. Edellytyksenä oli
selkeästi omalla vapaa-ajalla suoritettu talkootyö puolustusvoimien
hyväksi. Vuoden 1942 mottimerkkejäkin oli vielä saatavissa.
Vuoden
1942 rautaisen merkin sai yhdestä kuutiosta, ja hopeisen neljästä.
Nettohintaa per merkki oli viisi markkaa. Vuoden 1943 merkkien hinnat
olivat vastaavanlaisia. Rautaisen ja hoipeisen lisäksi tarjolla oli
kultainen, kymmenen markkaa maksava merkki, joka edellytti 16 halkokuution
hakkaamista. Vähintään 48 kuutiota hakanneille tarjottiin
mahdollisuutta lunastaa suurkirves. Suurkirves maksoi 25 markkaa.
Mottimäärä ja hakkaajan nimi sekä ikä piti ilmoittaa postitse
Suurtalkoot ry:n Keskustoimistoon Helsinkiin Kaisaniemenkatu A VI
kerrokseen.
Muuta tapahtunutta
Viestipataljoona 33:ssa palvelevat piikkiöläiset luetteloitiin 20.5. Kotiseudulta oli tulossa lähetys rouva
Mairem Saloselta, ja haluttiin selvittää miten sen saisi parhaiten kuljetettua eri yksikössä palveleville piikkiöläisille.
<< Edelliset kaksi viikkoa
Seuraavat kaksi viikkoa >>