Asemasota 1942 - 22.10–4.11.1942


Etusivulle

Liikekannallepano
Hyökkäysvaihe
1941

Asemasota
Vetäytymisvaihe
1944

Tali-Ihantala
Rauha
1944
Jatkosodan
Pro Patria


JR35

Lokakuun puoliväli ylitetty –sää kylmenee ja satoa pitäisi saada


Viikkoja kestäneet sadekuurot päättyivät Karhumäessä ja maa oli pakkasten jäljiltä kovaa. Rintamalla olijoita huoletti sadon kohtalo koti-Suomessa, olihan edellinen talvi ollut ankara ja puute elintarvikkeista paha. Tuolloin Kontupohjan ja Äänislinnan välillä pakkasta oli jo 20 astetta.

Kaupunkilaisten talkooavustuksella sato saatiin kuitenkin korjattua. Syyslomalaiset alkoivat palata maatalouslomiltaan näihin aikoihin takaisin rintamalle, vain traktorinajajat saivat jäädä kotiseudulle töihin. Vastineeksi rintamalta lähetettiin mottitalkoiden tuloksia. 120 kuutiota asevelihalkoja luovutettiin Maaselän piirimetsätoimistolle 28.10. Työpalkka, 3000 markkaa niistä saatiin kaksi päivää myöhemmin.

halonhakkuuta

Salaman (ent. Seiväs) pojat eli 1. Divisioonan puhelinkeskuksen miehiä hakkaamassa talkoohalkoja. Kuva: Nautelankosken museo

karhumaki

Karhumäki on saanut lumipeitteen. Kuva: Nautelankosken museo

Marraskuun 3. päivänä maa oli jo valkoinen. Ensilumi oli satanut Karhumäkeen  10.10., tosin se oli sulanut seuraavana päivänä.

Remonttipuuhissa

Turun Ylioppilaskylää loka-marraskuussa 2012 vaivanneiden luteiden esi-isät kiusasivat 70 vuotta sitten lietolaisia Karhumäessä. Viestipataljoonalaiset olivat heränneet 28.10 taskulampun valossa tappotouhuihin ryhtyneen sotilaan päivittelyihin. ”Kaatuneita” oli kertynyt tunnissa ainakin 50. Tämä johti majapaikassa tapettien uusimiseen ja puusänkyjen hävittämiseen.

Tapetit saatiin Vienan-Aunuksenkarjalan Osuuskaupasta (Vako) hintaan 15 markkaa rulla. Uusien tapettien alta pilkisti vielä joitakin syöpäläisiä, mutta arveltiin uusien tapettien pidättelevän niitä. Muutamaa päivää aikaisemmin tehdyssä täitarkastuksessa ei sen sijaan löydetty yhtään ”pupeja”.

Lietolaiset puuhailivat muutenkin rakennustöissä: komendantinvirastolta saatiin lupa korjata komppanian käyttöön annettu rakennus autotalliksi. Päivät kuluivat sotapäiväkirjan perusteella tässä puhteessa: ”Autotalli työ jatkui.” maininta toistuu pitkälle marraskuuhun. Samalla komppanian toimistorakennusta korjattiin.


Kirkollisia tilaisuuksia

VP 33:n lietolaiskomppanian päällikkö, luutnantti Ilmari Sipilä lähti 28.10 vihkilomalle Helsinkiin. Komppanian miehet lahjoittivat jokainen yhden päivärahan häälahjanostoon.

Karhumäen lokakuussa valmistunut varuskuntakirkko vihittiin käyttöön 25.10.1942. Kenttäpiispa Björklund suoritti vihkimisen sekä piti paikalla puheen. Läsnä oli päällystöstä 1. divisioonan komentaja, kenraalimajuri Paavo Paalu sekä Maaselän ryhmän komentaja kenraaliluutnantti Taavetti Laatikainen ja muita upseereja.

Laatikaisen puheessa esiintyi seuraava lyhyt rukous, jota hän ehdotti luettavaksi mikäli muut kaavat unohtuvat: ”Isä, tartu käteeni ja vie minut kotiin.” Rukous lienee tullut kenraaliluutnantin mieleen uudestaan kahden kuukauden kuluttua kun hänen poikansa, vänrikki Esko Armas Laatikainen kaatui vuoden lopulla Lempaalassa.


Muuta ajanjaksolla tapahtunutta

Kaikkien kaatuneiden omaisille oli esitetty annettavaksi sururistiä. mutta "kaatuneiden lukumäärän todettiin suuresti ylittävän tehtyjen sururistiesitysten määrän". Osastoja kehotettiinkin tekemään esitykset, jotta omaiset eivät joutuisi turhan takia tiedustelemaan ristejään.

Kino Otsossa esitettiin elokuvaa Lännen valloittajat.

 elokuvapiletti

Viikon elokuva (Kino Otso, Karhumäki):

Lännen valloittajat (1939). Ohjaus: Michael Curtiz. Pääosissa: Errol Flynn, Olivia de Havilland, Bruce Cabot, Alan Hale.


Hyökkäysvaihe


Asemasota 1942

1.1.–15.1.1942
16.1.–29.1.1942
30.1.–12.2.1942
13.2.–26.2.1942
27.2.–11.3.1942
12.3.–25.3.1942
26.3.–8.4.1942
9.4.–22.4.1942
23.4.–6.5.1942
7.5.–20.5.1942
21.5.–3.6.1942
4.6.–17.6.1942
18.6.–1.7.1942
2.7.–15.7.1942
16.7.–29.7.1942
30.7.–12.8.1942
13.8.–26.8.1942
27.8.–9.9.1942
10.9.–23.9.1942
24.9.–7.10.1942
8.10.–21.10.1942
22.10.–4.11.1942
5.11.–18.11.1942
19.11.–2.12.1942
3.12.–16.12.1942
17.12.–31.12.1942

Asemasota 1943

1.1.1943–13.1.1943



Nautelankosken museon sivuille

VP33

Museon blogiin

esik_JR35

Liedon sotaveteraanit ry

tal_k_22

Muuta verkossa

1_VP33

Ohjeita sivujen käyttöön














Nautelankosken museo
Nautelankoskentie 40, Lieto As.


puhelin 050 535 6212
museo(at)nautelankoski.net

  5.2.2014
Riku Kauhanen