Asemasota 1942 - 12.3.–25.3.1942

Karhumäen ensimmäiset talvikisat järjestettiin 20.–21.3. Päävastuu kisojen järjestämisestä oli 1. Divisioonalla ja turkulaisella urheilijalla kersantti Paavo Karikolla. Talvisen hiihdon lisäksi kisoissa miteltiin voimia painissa ja nyrkkeilyssä. Jälkimmäiset kilpailut järjestettiin Teatteritalossa. Nämä lajit toivat mielenkiintoista vaihtelua kisoihin.

Viestipataljoona 33:sta osallistui 10 kilometrin hiihtokisoihin luutnantti Helle, alikersantti Hernelahti ja alikersantti Posio. Koitokseen otti osaa yli 200 kilpailijaa, ja 30 kilometrin hiihdossakin urheilijoita oli noin sata.



Kisat avasi kenraaliluutnantti Laatikainen, joka tarkasti avajaistilaisuudessa hiihtojoukot. Paikalla oli lukuisia korkeita upseereita ja muita merkkivieraita, kuten opetusministeri Antti Kukkonen (Maalaisliitto).









1. Divisioonan menestys kisoissa jäi hyvin vaatimattomaksi. VP 33:n Alpo Hernelahti sijoittui 10 kilometrin hiihdossa sijalle 35.


.
Keskuskomppania rakensi maaliskuun puolivälissä monia puhelinlinjoista avojohtolinjoiksi. Rakentajille teki työn haasteelliseksi 20–30 asteen pakkaset. Alikersantti  Oiva Ryökkään peukalo paleltui pylvään päässä työskennellessä kokonaan valkoiseksi mutta "suussa se pian taas suli entiselleen.". Pindusiin alettiin kunnostamaan taloa Siika-keskukselle.

Lähestyvät kevätkylvöt painoivat miesten mieliä yhä enemmän, ja traktorinajajien anominen lomille kodin puolelta alkoi käydä yhä ajankohtaisemmaksi. Edellisenä vuonna Lietoon ei päässyt juuri kukaan peltotöihin.



Joukkojen viihtyvyyttä Karhumäellä koetettiin parantaa monin keinoin. Karhumäen huvipuisto eli Suomen tivoli avattiin maaliskuussa. Karhumäen Teatteritalossa esitettiin elokuvia, jotka tosin vaihtuivat harvoin.



Viestipataljoona 33:lle pyydettiin 14.3. kahdeksan lottaa, joista viisi olisi keskuslottia ja kolme Hellschreiber-lottia eli kaukokirjoitinlottia (Hellschreiber oli kenttäkaukokirjoitin, tunnettiin myös nimillä Feldhellschreiber tai Feld-Hell).


Poventsan lohkolla oli melkein päivittäin vihollisen tykistötulta. Yöt sen sijaan olivat yleensä rauhallisia. Vihollisen partio kävi 14.3. asemien edessä, mutta vetäytyi saatuaan tulta vastaansa. 1. Komppanian päällikkö luutnantti Rämä haavoittui Niemen lohkolla omasta putkimiinasta 15.1. Useita vihollispesäkkeitä vaiennettiin ampumalla niitä panssarintorjuntakiväärillä. Samoin viholliselle tuotettiin tuhoja suorasuuntaustykeillä ja tarkka-ammunnalla. Sota Poventsassa, Maaselän rauhattomimmalla lohkolla olikin pitkälti vihollisen pesäkkeiden tuhoamisyrityksiä ja vihollisen haittaamista muilla keinoilla.

Venäläisten puolelta kuultiin 21.3. propagandalähetys, jonka perusteella nämä tiesivät vastapäätään olevan JR 35:n. Opetusministeri Kukkonen vieraili lohkolla 22. maaliskuuta Karhumäen kisojen jälkeen. Ministeri söi ensin esikunnassa aamiaisen ja tutustui sitten Poventsaan. Karhumäkeen Kukkonen palasi illalla kello 16.05.

Rykmentin jääkärijoukkue teki 16.3. partiomatkan Poventsassa Tapponiemen kaakkoiskärkeen, tarkoituksena väijyttää vihollinen. Vastaavanlaisia väijytysyrityksiä tehtiin myöhemminkin, mutta yleensä noina päivinä ja öinä vihollinen ei liikkunut partioillaan alueella.

Poventsassa oli tarkka-ampujien ja tykistön lisäksi uhkana miinat. Vierailulla ollut luutnantti käveli 19.3. Poventsan kirkon lähellä miinaan, ja paikalla suoritettiin kuulustelut vuorossa olleille vartiomiehille ja muille mahdollisille todistajille. Kirkon ympäristö tiedettiin miinoitetuksi, ja upseeri tiedusteli vaaratonta polkua kirkkoon. Hän ei kuitenkaan käynyt komentopaikalla kysymässä asiasta.

I/JR 35:n puomivartiossa ollut sotamies muisti päästäneensä luutnantin ja tämän seurassa olleen vänrikin auton läpi. Puomivartion tehtävänä oli pysäyttää kaikki Poventsaan menevät autot ja tarkastaa ajolupa. Vänrikki ja luutnantti kiertelivät lohkolla ja edellinen palasi parkkialueelle. Luutnantti halusi tutustua kirkkoon, sillä hän oli kuullut erään sotilasmestarin päässeen sinne. Kaikissa vartiopaikoissa ja majoituspaikoissa kuitenkin kerrottiin, että alue oli miinoitettu eikä turvallista reittiä osattu neuvoa.



Leipätehtaalla vartiossa ollut sotamies kuuli ensimmäisenä avunhuudot. Hän arveli ensin äänen kuuluvan toisen joukkueen (II/2. K) lohkolta eikä kiinnittänyt siihen huomiota. Kun äänet jatkuivat, hän ajatteli mennä katsomaan mutta muisti maaston miinoitetuksi. Hän oli ollut yksikössä vasta kolme päivää, joten paikat eivät olleet hänelle tuttuja. Sotamies teki asiasta ilmoituksen joukkueelleen, josta lähetettiin miehiä hakemaan miinaan astunutta luutnanttia.

Liedossa syntynyt, Turussa asunut Kevyt Patteristo 14:ssä palvellut sotamies Eerik Ojala kuoli Sotasairaalassa 15.3. Hänet on haudattu Lietoon.