Talvi Karhumäellä alkoi viimeinkin väistyä, ja ensimmäinen suojasää
saatiin kaupunkiin 6.3. Talvi oli ollut ankara, ja elintarvikepula
koetteli niin ihmisiä kuin eläimiä. Huoli kotirintamasta heijastuu
rintamalta kirjoitettuihin kirjeisiin. Vesiputket jäätyivät Liedon puolessa monin paikoin. Armeijan ruokkiminen oli
Suomelle ensisijaista, joten rintamalla ei sentään kärsitty nälkää.
Monien mielessä häämöttivät tulevat kevätkylvöt ja niihin liittyvät
lomat.
Palvelustehtävien
vakiintuminen tiesi tarkastuksia. Viestipataljoona
33:n hevoset ja tallit tarkistettiin 26.2. hevosupseerin toimesta ja
5.3. saman tarkastuksen teki pataljoonan komentaja. Koko lauantaipäivä
28.2. tuli käyttää varastojen sekä majoituspaikkojen ja -alueiden
siistimiseen. Käymälät piti myös kunnosta ja likavesille kaivaa
kuopat. Miesten
majoitustilat tarkastettiin samana päivänä.
Keskuskomppanian aseet ja varusteet
olivat vuorossa 28.2. sekä kahdessa keskuksista 4.3. Komppanian
henkilökuntaa kävi lavantautirokotuksissa 3. Komppanian tiloissa 5.3. sekä 6.3.
Nappikeskuksessa
asui keskuskomppanian viestimiesten lisäksi lääkintähenkilökuntaa:
alakerrassa oli lääkintätoimisto ja siellä asuivat lääkintämajuri
Varonen sekä eläinlääkintämajuri
Korpela, molemmat turkulaisia.
Jalkaväkirykmentti 35 siirtyy Poventsaan
III
Pataljoonaa ja rykmentin esikuntaa lukuun ottamatta Jalkaväkirykmentti
35 valmistautui maaliskuun alussa siirtymään uudelle puolustuslinjalle.
Rykmentti otti asemat Poventsan kaupungin lohkolta eversti
Laguksen
1. Jääkäriprikaatilta, joka siirtyi Päämajan reserviksi Äänislinnaan.
JR 35 siirtyi paikalle Malusta hiihtäen Poventsaan. Poventsan lohko
jakautui kahteen alueeseen: Kaupunkilohkoon ja Kanavan lohkoon.
Joukkojen uudelleenryhmitys menossa Karhumäki–Maaselkä välisellä tiellä 8.3.1942.
Kuva: SA-kuva
Tykistöä siirtymässä Maaselän kannaksella. Kuva: SA-kuva
Hiihtäen
Malusta 7.3.siirtynyt I pataljoona
kohtasi matkallaan Poventsaan lukuisia taistelujen jälkiä: palaneita
autoja, hyökkäysvaunujen romuja, venäläisten hylkäämiä varusteita,
kaatuneita hevosia ja kaikkea muuta sodan jätettä. Pataljoona otti
vastuun Kaupunkilohkolla eli Uuden Poventsan lohkolla. II Pataljoona
siirtyi puolestaan Kanavan lohkolle. Pataljoona vasemmalla puolella oli
ErP 21 eli Pärmin pataljoona.
III/JR
35 siirtyi muita myöhemmin rykmentin reserviksi Pintuisiin pataljoonan vapauduttua
Malun lohkolta. Pintuinen sijaitsee noin seitsemän kilometriä
Karhumäestä itään.
Hevoskolonna Osterjärven jäällä. Kuva: SA-kuva
Poventsan
kaupunki oli venäläisten aiheuttamat tulvan ja sodan hävitysten
jäljiltä ankea paikka, mutta mielenkiintoisia kohteita riitti
tutkittavaksi. Nähtävyyksiä kaupungissa oli miinoitettu kirkko ja
osittain tuhoutunut sairaala. Yleiskuva kaupungista kuitenkin oli hyvin
harmaa, ja komeimmat rakennukset oli tulipalo hävittänyt.
Poventsaa, taustalla kaupungin kirkko. Kuva: SA-kuva
Vihollisen
tykistö- ja kranaatinheitintuli moukaroi kaupunkia jatkossakin lisäten
hävityksen määrää. I/JR 35:n alalohkon alue piti
sisällään elokuva- ja kirjastotalon. Kirjasto oli säästynyt lähes
koskemattomana, mutta kokonaisuudessaan kirjallisuus käsitti lähinnä
Stalinia, Leniniä, kommunismia ja Puna-armeijan voittamattomuutta
palvovia teoksia.
Korsu erämaassa Maaselän kannaksella. Pitkäaikainen asumus monille miehille.
Kuva: SA-kuva
"Poventsan maalaiskunnan Kylpylä Lily Marleen" Kuva: SA-kuva
I/
JR 35 ryhtyi miehittämään Matti- ja Hauli-tukikohtia, jotka ehjinä
olivat olleet kaksikerroksisia tiilirakennuksia. Näiden takana
Rasinmäellä sijaitsi autokorjaamo. Lohkon pohjoisimmlla osalla oli
uudisrakennuksia. Maasto täällä oli venäläisille edullista, sillä nämä
pystyivät tähystämään hyvin alavaan, harvapuiseen maastoon suomalaisten
asemiin. Joulukuun aikainen tulva näkyi täällä kaikkein parhaiten,
sillä se oli pirstonut suurimmatkin puut ja heitellyt jäälohkareita
pitkin metsää. Suomalaisten puolustusasemat koostuivat lumi- ja
jäävalleista, jotka sulivat keväät tullen antaen aihetta ahkeriin
linnoitustöihin.
Ei-kenenkään-maa Poventsassa, Stalinin kanavan suulla. Kuva: SA-kuva
Poventsan
lohko oli suosittu lehdistövierailukohde, ja varsinaissuomalaiset
saivat vastaanottaa niin ruotsalaisia, saksalaisia kuin
amerikkalaisiakin lehtimiehiä. Yleensä vierailijat vietiin tutustumaan
"Tapponiemeen" joka oli etulinjaa turvallisempaa aluetta.
Everstiluutnantti Laaksonen esittelee panssarintorjuntakivääriä ulkomaalaisille lehtimiehille JR 35:n lohkolla Poventsassa.
Kuva: SA-kuva
Rykmentin
esikuntakomppania pääsi maaliskuun alussa muuttamaan korsuistaan
sisämajoitukseen Pintuisiin. Pintuinen (eli Pinduinen tai Pindusi) oli
pääosin amerikkalaisten Venäjälle muuttaneiden kommunistien rakentama
tehdaskaupunki. Rykmentin pataljoonat vuorottelivat
etulinjassa ja reservissä, samoin tehtiin komppanioiden suhteen.
Pintuisten tehdasaluetta. Taustalla laivaveistämö, tiilitehdas ja konepaja. Kuva: SA-kuva
Pituisten tehdasyhdyskunnan leipomo. Kuva: SA-kuva
Osasto Englundin epäonninen retki
Suomalaisten
tiedustelulentokone havaitsi Äänisjärvellä 45 km:n päässä Vodlajoen
suulla 50 venäläisten
proomua. Epäiltiin, että näitä aluksia saatettaisiin käyttää
maihinnousuun järven vapauduttua jäistä. Proomut päätettiin tuhota
jäitse lähetettävällä partiolla.
Äänisen Rannikkoprikaati kokosi 94 miehen iskuosaston, jonka johtoon määrättiin
luutnantti
Erkki Englund.
Miehiä harjoitettiin tehtäväänsä sissikoulutuksella, jossa opetettiin
lähinnä suunnistusta ja miinojen käsittelyä. Osasto lähti 8.3. matkaan
Klimetsin saaresta ja saapui perille
itärannalle 9.3., mutta se saapui kuusi kilometriä liian etelään
suunnitellusta. kohdasta. Kolme miestä hiihti
rannassa venäläisten asettamiin miinoihin.
Vuorokauden
harhailun jälkeen osasto löysi kohteensa ja pääsi yrittämään iskua
Vodlajoen suulla.
Osasto jakautui kolmeen ryhmään, mutta yllätys epäonnistui. Proomuista
tuhottiin vain muutama, mutta rannan majoituksessa saatiin
aikaan pahaa tuhoa, jolloin noin 60 vihollissotilasta kaatui.
Paluumatkan
määränpäänä oli Vasilinsaaressa, missä osastoa piti odottaa kuljetusta
varten hevosia rekineen. Näiden sijaan osasto törmäsi
venäläismiehitykseen, jonka tulituksessa 20 miestä kaatui Äänisen
jäälle. Osastosta menetti melkein puolet vahvuudestaan eli 40
miestä kaatuneina. Palanneet olivat hyvin väsyneitä ja sekavia pervitiinin
eli amfetamiinin ottamisesta.
Tarvasjoella
syntynyt, Liedossa asuva sotamies
Eino Nieminen oli retkellä mukana Äänisen
Rannikkoprikaatin 1. Tukikomppaniasta. Hänet on merkitty kadonneeksi
Vasilinsaareen, eli Nieminen kaatui todennäköisesti Äänisjärven jäälle saaren edustalle.
Muuta ajanjaksolla tapahtunutta
Puolustusvoimien
uudelleenjärjestelyissä perustettiin Maaselän ja Aunuksen Ryhmät.
Ryhmät olivat suoraan Päämajan alaisuudessa. Samalla Karjalan armeija
esikuntineen lakkautettiin. Samoin Karjalan kannakselle muodostettiin
Kannaksen Ryhmä, jonka johtoon tuli kenraaliluutnantti
Harald Öhquist. Maaselän Ryhmän komentajaksi tuli kenraaliluutnantti
Taavetti Laatikainen. Uudistusten ja uudelleenryhmitysten yhteydessä kotiutettiin vanhimpia ikäluokkia.
Karjalaisten
kevätsiirrot takaisin Karjalan kannakselle alkoivat 1. maaliskuuta.
Tavoitteena oli saada riittävästi väkeä viljelemään koko
takaisinvallatun alueen peltoalaa. Innokkaimpia palaajia olivat
maaseudun viljelijät, kun taas asuntopulan vuoksi kaupunkeihin oli
vähemmän palaajia: Viipurin ainoastaan 6 300.