Asemasota 1942 - 23.4.–6.5.1942

.
Lumen alta alkoi paljastua kaikenlaista venäläisten hylkäämää rojua ja roskaa, jonka nämä olivat hylänneet talven aikana. Hankea ei enää ollutkaan Maaselässä kuin paikka paikoin, sillä huhtikuun puolenvälin jälkeen lämmennyt sää sulatti nietokset tehokkaasti. Äänisjärvi oli vielä jäässä vappuna. Nurmikot kaupungissa alkoivat kuivaa, joten ulos saattoi mennä istuksimaan kastumatta. Karhumäen Lottahotelli toi kanttiininsa tarjoilupöydät ulos huvipuistoon.





Vappua juhli muun muassa torvisoittokunta soitollaan venäläisten rakentamalta lavalta. Sitä kuuntelemaan kokoontui runsaasti sotilaita ja lottia. Vapputunnelmaa toi Nappi-keskuksen alakerran ruokalan kahden lotan laittama sima, jota nämä tarjosivat keksien kera kakkoskerroksen viestimiehille.





Paljastuneiden roskien siivoamisessa riitti puuhaa, ja kaupunkia puhdistettiin muutenkin sodan tuhoista. Pientä takatalvea saatiin 4.5., kun paikka paikoin syntyi 20–50 sentin lumikinoksia. Tätä seurasi kolean sään aika, joten lumi jäikin vielä joksikin aikaa. Yöllä 5.–6.5. oli pakkasta yli kymmenen astetta ja lunta satoi lisää.

Jalkaväkirykmentti 35:n levossa olevat yksiköt viettivät vappua ottaen aurinkoa korsujensa edessä. Tivolin sijasta vappuviihteestä huolehti rykmentin lohkolla vihollinen: tämä pystytti korkeille kumpareille öisin Hitlerin, Mannerheimin ja muiden vastaavien henkilöiden kuvia iskulauseilla varustettuna. Musiikkilähetysten ohella suomalaiset saivat kuullakseen propagandapuhetta, jossa luvattiin hyvät olot puna-armeijalaisten puolelle karkaaville.



Maaselän Ryhmä antoi operatiiviselta osastoltaan kipakan kirjeen melkoisesta huolimattomuudesta. Ummikkovenäläinen partiostaan eksynyt Puna-armeijan sotilas oli harhaillut suomalaisten selustassa viisi kokonaista päivää täysin esteettä. Mies oli pidätetty vasta 2.5., vaikka tämän partio oli ylittänyt rintaman jo 27.4. Pidätettäessä miehellä oli yllään venäläinen upseerimallin sadetakki ja lakki.

Partion tehtävä oli räjäyttää kohde Karhumäessä, kulkea Muurmannin rataa pitkin pohjoiseen ja tuhota matkan varrella rautatietä. Partiolla oli mukanaan runsaasti räjähdysaineita, polkumiinoja, käsikranaatteja, konepistooli sekä muonana säilykepurkkeja.

Eksyttyään partiostaan toukokuussa pidätetty seikkailija heitti räjähdysainetta sisältävän reppunsa metsään ja harhaili Lumbusin ja Malun välisellä alueella. Mies liikkui jalan rautatietä pitkin tai aivan sen läheisyydessä. Hän ehti talsia useita kymmeniä kilometrejä, ja tänä aikana juna ja moottorivaunut kulkivat hänen ohitseen muutamaan kertaan. Harhailija nukkui yönsä useissa taloissa. Mies oli myös tavannut suomalaisia sotilaita, joiden kanssa oli keskustellut ja saanut näiltä tupakkaakin.

Operatiivinen osasto alleviivasi kirjeessä asian käsittämättömyyttä. Venäläiseen sotilaspukuun pukeutunut, suomea taitamaton vihollinen oli kulkenut täysin esteettömästi suomalaisten selustassa viisi päivää etulinjan lähellä. Välistä vastaantulijat olivat kohdelleet häntä niin ystävällisesti, että vangitun oli vaikea uskoa olevansa Suomen puolella rintamaa.

Asia esiteltiin "tyypillisenä esimerkkinä". Vastaisuudessa ilman vartijaa esiintyvät sotavangit tuli pidättää, kuten myös epäilyttävät suomalaisessa sotilaspuvussakin esiintyvät henkilöt. Suomalaisten välinpitämättömyys vaikoiluvaaraan nähden sekä helläkätisyys sotavankeja kohtaan oli Operatiivisen Osaston päällikön everstiluutnantti Nevasaaren mukaan herättänyt huomiota niin vastapuolen kuin muiden ulkovaltojen keskuudessa.


Joukko-osastoja pyrittiin ilmoittamaan 5.5. menessä palveluksessaan olevat lotat, joille vastaisuudessa maksettaisiin kuukausittaista palkkaa. Tätä varten lotat jaettiin kahdeksaan ryhmään, joiden mukaisesti yksiköiden tuli ilmoittaa kuinka monelle lotalle ehdotetaan palkan maksamista.

Viestijoukkoja lähinnä olivat ensimmäisen ryhmän viestilotat, jotka jaettiin edelleen sähköttäjälottiin sekä puhelinlottiin. Sähköttäjälotat hoitivat radioliikennettä, eli lähettivät ja vastaanottivat sähköttämällä radioviestejä. Puhelinlotat taas toimivat puhelinkeskuksissa puhelunvälittäjinä. VP 33:ssa palveli huhtikuun lopulla kolme sähköttäjälottaa ja neljä puhelinlottaa. Hyökkäysvaiheessa nämä naiset olivat vapauttaneet merkittävän osan keskuskomppaniaa muihin töihin.

Toisena lottaryhmänä olivat lääkintälotat ja kolmantena eläinlääkintälotat. Neljäntenä ryhmänä olivat kanslialotat, jotka huolehtivat toimistotyöstä. Heidän apunsa esikunnissa oli havaittu jo talvisodassa korvaamattomaksi, ja jatkosodan alussa kanslialottia oli pyydetty henkilökohtaisin pyynnöin tehtäviin ohi keskusjärjestön..

Kaksi seuraavaa ryhmää olivat vaativammissa johtamistehtävissä oleville lotille. Viidentenä ryhmänä oli emännöitsijä- ja vastuunalaiset keittäjälotat sekä kuudentena korjaamoiden johtajalotat. Seitsemännen lottaryhmän muodostivat vaatevarastojen hoitajalotat. Viimeiseen, kahdeksanteen ryhmään kuuluivat yhdyslotat jotka huolehtivat lottatyövoiman välittämisestä joukko-osastoihin.

Palkkaa maksettiin vain niille, jotka olivat palveluksessa Lotta Svärd -järjestön liikekannallepano- tai työmääräyksellä. Palkan ehtona oli myös, että lotta oli ollut palveluksessa vähintään kaksi kuukautta. Palkka suoritettiin korkeintaan määrävahvuuksien edellyttämälle määrävahvuudelle, josta vähennettiin aikaisemmin palkattu naistyövoima.

Lomalaisia ja lepääviä

Päämajan määräyksestä traktorinkuljettajalomalle laskettiin VP 33:n keskuskomppaniasta kuusi miestä, muun muassa Toivo Veijola, Vieno Lehtonen sekä Viljo Keskitalo. Toukokuun alussa Olavi Mannonen oli jo lomalla Nappi-keskuksesta. Prosenttilomalla JR 35:n esikunnasta ollut Unto Ryökäs taas ylennettiin loman aikana ylikersantiksi.

JR 56:n 7. Komppaniassa palveleva Lauri Lepistö kävi tervehtimässä VP 33:n tovereitaan 5.5. Hänen pataljoonansa oli juuri vaihdettu rintamavastuusta etulinjasta, ja tiedossa oli kolmen viikon lepovaihe. Nyt onneksi linjoilla oli ollut suhteellisen rauhallista, mutta asemien luovuttamispäivän aamuna tarkka-ampuja surmasi yhden lepoon siirtyvistä.

Muuta ajanjaksolla tapahtunutta

Sota-aikana siviilihallinto pyöri ja avoimia virkoja piti täyttää. Ylipäällikkö, marsalkka Mannerheim kiinnitti huhtikuussa asiaan huomiota ja kirjoitti puolustusministerille, ettei rintamalla olevilla ollut tilaisuutta hakea kotipaikkakunnallaan avoinna oleviin virkoihin. Mannerheim toivoi puolustusministerin esittävän hallitukselle, ettei valtion virkoja ja toimia täytettäisi vakinaisesti sota-aikana. Saman kehoituksen toivottiin ulottuvan myös siviilitoimen paikkoihin.