Asemasota 1942 - 24.9.–7.10.1942

Huoneiden kunnostamista sekä lähetyksiä kotoa

VP 33:n keskuskomppanian viestimiehet aloittivat tilojensa kunnostamisen Karhumäessä talven varalle. Vanhat tapetit revittiin alas, seinät tilkittiin huolellisesti ja päälle laitettiin puoli senttiä paksu pahvi. Seinäpahvi kierrätettiin vanhasta teltasta. Päälle suunniteltiin laitettavaksi uusi tapetti, jota oli myynnissä muun muassa Vakon kaupassa. Uusi tapetti saatiin seinään 4.10. Salama-keskukseen puolestaan alettiin laittamaan uutta lattiaa 8.10.

Keskuskomppania sai rakenteilla olevan asevelitalon valmiiksi 26.9. Se purettiin ja lastattiin vaunuun 28.9. Lasti oli lähtövalmiina seuraavana päivänä. Kaikki pataljoonan rakentamat asevelitalot luovutettiin samana päivänä Pioneeritoimistolle.

Kotiseudulta oli alkanut tulla rintamalle perunaa poikien ruokapöytien täydennykseksi. Keskuskomppania nosti omien Karhumäen lähellä olevien palstojensa perunat 28.9. Peruna olikin rintamalla harvinaista ja haluttua syötävää. Lietolaisten keskuudessa heräsi ajatus pyytää kotiseudulta suuri satsi, sillä nostoaikana ne olivat hyvin halpoja ja lähettää ne junalla Karhumäkeen.

Ajatus sai kannatusta ja keskuskomppaniasta lähti 23.9. nelihenkinen komennuskunta kymmenen päivän komennukselle hankkimaan perunoita. Matkaan lähtivät Paavo Lehto, Lauri Järventaus, Kaarlo Tuominen ja Ilmari Laine. Tavoitteena oli hankkia jokaista komppanian miestä kohti 25 hehtolitraa perunoita. Kuljetusta varten saatiin junaan hankituksi littera, jolla perunat saatiin tuotua Liedosta Karhumäelle ilmaiseksi.



Perunakomennuskunta palasi 5.10. yöllä. Miehet saivat perunoita hyvin koottua, suunnilleen noin 10 000 kilon edestä. Armeijan autot oli saatu Turusta avuksi ajamaan perunat asemalle, mutta vaunua odotellessa perunasatsi sai odottaa Turun Osuuskaupan makasiinissa.

Oiva Ryökäs oli käynyt aina tilaisuuden tullen asemalla kysymässä lomalta paluun yhteydessä kadonnutta pakettiaan. Hän alkoi pitää sitä lopullisesti menetettynä, mutta kiitti onneaan ettei sisältö ollut erityisen arvokas, ainoastaa elintarvikkeita. Syyskuun lopulla saapui Liedosta kaksi pakettia, joista toinen oli ollut matkalla 18 päivää. Vasikanpaisti oli hieman homeessa, mutta se ei rintamaolosuhteissa suuremmin haitannut. Paketissa tulleista jauhoista paistettiin lettuja marmeladin kera.

Keskuskomppania kunnosti 25.9. lentopallokenttää. 1. Divisioonan esikunnassa oli lajia harrastettu pitkin kesää, ja viestipataljoonalaisten keskuuteen laji levisi syyskuun lopulla. Pataljoonassa alettiin pelaamaan lentopallon mestaruussarjoja kahden viikon ajan seitsemän joukkueen kesken. Jokaisesta komppaniasta tuli kaksi joukkuetta ja esikunnasta yksi. Pelit pelattiin hyppytornin vieressä olevalla kentällä.

Lietolainen keskuskomppania pelasi ensimmäiset kaksi lentopallo-otteluaan 26.9. Kolme päivää myöhemmin pelatun ottelun komppanian joukkue hävisi. Pataljoonan virallinen sarja alkoi 27.9.. Neljäs kierros alkoi 3.10., johon komppanian joukkueet osallistuivat lähes päivittäin. Yksi uusintaottelu jouduttiin pelaamaan 7.10.

Yhteensä kahdessa viikossa pelattiin 21 peliä, ja sarjan voitti 2. Komppanian I joukkue häviten ainoastaan kerran. Toisesta ja kolmannesta sijasta kamppailivat keskuskomppanian I joukkue, 3. Komppanian I joukkue ja 2. Komppanian II joukkue. Turkulaiskomppania (2./VP 33) oli sarjoissa hyvin vahvoilla, vaikka ottelut olivat tasaväkisiä.

1. Divisioonasta koottu musiikkiryhmä eli viihdytyskiertue (eli hiihdytysviertue, sanaväännöksen alkuperä tuntematon) harjoitteli Kumsajoen rannalla. VP 33:lla oli suora yhteys muusikoihin, joiden peitenimi oli Rumpu. Soittajat saivat ohjelmansa valmiiksi lokakuun alussa ja esiintyivät muun muassa Karhumäen teatterissa 5. ja 6.10.  "Karhumäen pojat" lähtivät kotiseutukiertueelle keräämään varoja taloihin, jotka luovutettiin sodassa vammautuneille. Teatterin ohjelma oli pääasiassa musiikkia, välillä kuuluttajana toimiva kersantti Lehmus huvitti yleisöä esityksillään.



Viestipataljoonan aseistuksessa ja varustuksessa tehtiin joitakin muutoksia. Konepistoolien rumpulippaat vaihdettiin tankolippaisiin. Samalla 1./VP 33 lainasi Molotoff-autonsa (yleisnimitys sotasaaliskuorma-autoille) Salaman eli Divisioonan esikunnan puhelinkeskuksen käyttöön. Keskuskomppania luovutti sotapäiväkirjan merkinnän mukaan 28.9. pataljoonan esikunnalle 20 tsekkiläistä pistoolia.

Komppanian hakkaamia halkoja luovutettiin eteenpäin 120 kuutiota. Komppaniassa oli tuolloin 96 miestä, eli "motti mieheen" periaate toteutui. Tehtävään oli ryhdytty 1./VP 33:ssa 15.9., eli urakkaan ei kulunut muiden palvelustehtävien ohella kahtakaan viikkoa.

Lentopallon ohella harrastettiin muitakin lajeja: 2.10. alkoi suuri kolmiottelu, johon kuului käsikranaatin heittoa, 3000 metrin juoksu ja kivääriammunta. Kaikkien piti suorittaa kisa, ja 6.10. mennessä sen oli suorittanut jo 92 miestä. Kolmiottelussa aloitettiin viimeinen osuus 7.10. Tällöin piti ampua Karhumäen varuskunnan ampumaradalla 150 metrin kenttäammunta. Kisaan osallistui tuolloin 90 miestä.

1. Divisioonan historiikkia varten kehotettiin valistusupseereja hankkimaan kirjoituksia Viestipataljoonaa koskevaan osaan.

Tähän väliin on mielenkiintoista tarkastella Jalkaväkirykmentti 35:n vaiheita pataljoonittain jokaisen pataljoonan sotapäiväkirjan perusteella. Rykmentin historiikki esittelee samoin vaiheitaan pataljoonittain asemasodan ajalta. Syyskuu ja lokakuu olivat suhteellisen hiljaisia eikä historiikista juurikaan mainita ajalta kuin yksittäisia kaatumisia ja haavoittumisia.

Vaikka lietolaiset kuuluivat perustamisvaiheessa 1941 pääasiassa rykmentin esikuntakomppaniaan ja kolonnaan, on muistettava että heitä palveli myös jalkaväkipataljoonien keskuudessa viestimiehinä, komennuksilla sekä rivimiehinä. Myöhemmin lietolaisia tuli rykmenttiin täydennyksenä alokasvaiheen jälkeen täydennyskeskuksista. Jalkaväkirykmentti 35:n tapahtumat koskettivat tai ainakin antoivat puheenaihetta Maaselän alueella sotiville lietolaisille.

Pataljoonien vertailu antaa myös hyvän kuvan tapahtumista eri yksiköissä: I pataljoona otti rintamavastuun II pataljoonalta, joka siirtyi lepoon. III pataljoona pysyi omalla lohkollaan. Eri pataljoonat alkoivat suorittaa vaadittuja kolmiotteluita heti, kun saivat siihen  mahdollisuuden. Lajeina tässä oli kuten aiemmin Viestipataljoona 33:lla käsikranaatinheitto, 3 000 metrin juoksu sekä kivääriammunta. I Pataljoona oli suorittanut kolmiottelunsa jo elokuun lopulla.

I pataljoona vaihtoi asemia II pataljoonan kanssa, joka siirtyi lepoon. Vastuu etulinjassa alkoi heti verottamaan pataljoonaa haavoittuneilla ja kaatuneilla. Lohkolla häirittiin vihollisen varustustöitä ja karkoitettiin lähestyviä partioita tykistötulella tai jalkaväen aseilla. Esimerkiksi aamuyöllä 1.10. nähtiin Suo-lohkolla Kanavan pikkusaareen liikkuvan kolme vihollista. Konekiväärituli osui näistä yhteen, ja kaksi muuta vetivät paetessaan kaatuneen tai vaikeasti haavoittuneen toverinsa perässään.

Kymmenmiehinen vihollispartio onnistui 3.10. yllättämään Pirunsaaressa kolme kuulovartioon menevää suomalaista. Kaksi miehistä haavoittui konepistoolin tulesta ja käsikranaatinsirpaleista. Suomalaiset pääsivät pakenemaan omalle puolelleen esteiden ja miinakentän läpi, mutta joutuivat jättämään summeripuhelimen ja konepistoolin yllätyspaikalle. Konepistooli saatiin noudettua takaisin seuraavana yönä.

Turkulainen sotamies Matti Seppä II/JR 35:n 8. Komppaniasta (konekiväärikomppania) kaatui 27.9. harhaluodista. Hän oli kahden kilometrin päässä linjoista. Kaatuminen synnytti lähellä olevien keskuudessa pelkoja suuresta vihollispartiosta, jota alettiin etsiä lähimaastosta vimmatusti.

Kuten mainittua, II pataljoona vaihdettiin reserviin etulinjan taakse ajanjakson alussa. Pataljoona ryhtyi kunnostamaan majoitustilojaan. Pataljoonan esikunta ja 8. Komppania majoittuivat Pintuisiin ja loput pataljoonasta pääosin Jokikylään. 5. Komppania oli Poventsan tien varrella. Majoitustilojen rakentamisen ohella oli erilaisia harjoituksia, asehuoltoa ja tarkastuksia. Viihdytyskiertue esiintyi pataljoonalle 1.10. Seuraavana päivänä päästiin keräämään puolukoita. Pataljoonan komentaja majuri Rysä sai pitkällä siimalla 3.10. kahden kilon lohen. Yöllä lähetettiin viinakomennuskunta Sortavalaan.

Rykmentin komentaja eversti Laaksonen saapui 4.10. tarkastamaan pataljoonan. Majuri Rysä ilmoitti yksikön, mitä seurasi katselmus. Pataljoonan komentaja piti ensimmäisen lyhyen puheen, jonka jälkeen luettiin kaatuneiden nimet. Näitä kunnioitettiin hiljaisella hetkellä. Sitten luettiin ylennykset ja jaettiin kunniamerkit. Tämän jälkeen rykmentinkomentaja Laaksonen piti vuorostaan pataljoonalle puheen korostaen rykmentin lohkon tärkeyttä. Hän oli pitänyt saman puheen aiemmin I pataljoonalle. Tilaisuuden päätti hartaus ja ohimarssi Poventsan tiellä. Sotapäiväkirjan merkinnän mukaan "Todettiin, että pataljoonassa on miehiä."

Pataljoonan esikunta valmisti levossa luutia. Uusi viinakomennuskunta lähetettiin Sortavalaan 6.10.,ja se palasi 8.10. jonka jälkeen "Hartaasti odotetut viinat jaettiin yksiköille. Ilta meni siististi ja rauhallisesti."



Yksi pataljoonan 11. Komppanian miehistä haavoittui tapaturmaisesti 24.9. pistoolin pudottua lattialle ja lauettua. Pohjoislohkolla nähtiin varsinainen panssarintorjuntatykkien kaksintaistelu, jossa venäläisten tykki vaikeni ensin. Divisioonan komentaja kenraalimajuri Paalu kävi 26.9. tutustumassa pataljoonan lohkoon yhdessä rykmentin komentaja Laaksosen kanssa. Vieraita käytettiin pohjoislohkolla tutustumassa Laation komentopaikkaan, "Kalan" rakennusraunioon ja sen lähipesäkkeisiin ja itse Poventsan kaupungissa sairaalaan.

Määräysten mukaisesti pataljoonan yksikön ilmoittivat 26. päivä tuloksensa osallistumisestaan mottitalkoisiin. 9. Komppania oli hakannut 95, esikunta 61, 10. Komppania 23 ja 12. Komppania 16 mottia halkoja. Juuri lohkoa vaihtanut 11. Komppania ei ollut ennättänyt hakkaamaan ainuttakaan mottia. Ilmoitus oli syksyn ensimmäinen.

Pohjoislohkon oikealla reunalla (ns. Kankaanpään lohko peitenimien mukaan) ryhdyttiin kaivamaan viemärikanavaa asemista, jotka suoperäisessä maastossa olivat veden vallassa. Kanavan pituudeksi suunniteltiin 130–150 metriä ja syvyydeksi lähes kaksi metriä, joten kaivettavaa riitti. Työn keskeytti vihollispartio, joka saatiin karkoitettua. Rykmentin valistusupseeri luutnantti Sepponen saapui tutkimaan pataljoonan mielialoja sen eri lohkoilla. Hän totesi mielialan hyväksi.

Pataljoonan lohkolle ajoi syyskuun viimeisenä kaiutinauto, josta soitettiin illalla venäläisille musiikkia ja pidettiin kolme esitelmää. Esitelmissä selitettiin venäläisille, mitä heidän pitäisi tehdä ja kuinka olla. Lähetykseen kuului myös yliloikkarin puhe, joka kertoi olojen paremmuudesta suomalaisten puolella ja kehotti muitakin loikkaamaan. Yliloikkari oli saatu vangittua muutamaa päivää aiemmin, ja häneltä saatiin muutamia uusia tietoja venäläisten pesäkkeistä.

Pataljoonan komentajalla kapteeni Honkalalla oli 3.10. syntymäpäivä, ja hän oli samalla toiminut tasan vuoden pataljoonan komentajana. Samana päivänä valmistui komea viiden huoneen ja keittiön laajuinen komentokorsu, jolle annettiin nimeksi Poventsan lukko. Rykmentin Aseveljien historiatoimikunta kokoontui pataljoonan alueella 5.10. Pataljoonalaiset alkoivat suorittaa kolmiotteluitaan 6.10. alkaen.

Laillisesti Sortavalasta haettujen viinojen ohella harrastettiin yksiköissä omaa tuotantoa. Kenraalimajuri Paavo Paalu oli kuullut huhuja, joiden mukaan hänen rintamaosallaan valmistettiin kiljua ja pontikkaa. Kirjelmässään 24.9. komentaja kielsi jyrkästi kaikenlaisten alkoholipitoisten juomien valmistamisen. Sen hetkinen muona-annos todettiin niin pieneksi, ettei siitä likenisi yhtään muihin tarkoituksiin kuin ruokailemiseen. Kenraalimajuri huomautti myös että "Sitäpaitsi kiljun ja pontikan nauttiminen on epäterveellistä ja niiden valmistaminen on kaiken lisäksi laitonta."

Rykmenttien ja 1. Divisioonan historiikin perusteella pontikan ja kiljun valmistaminen oli hyvin yleistä joukkojen keskuudessa, jopa aivan etulinjassa. Eräässä valokuvassa JR 35:n kranaatinheitinkomppanian miehet valmistavat pontikkaa aivan lohkon vaarallisimman tukikohdan Pirunsaaren läheisyydessä. Mäski tehtiin puuronkeittoon tarkoitetuista jauhoista ja säästetyistä sokeripaloista. Hiivan toivat lomalaiset palatessaan siviilistä. Korsuperinteen keräys vuonna 1973 tuotti aiheesta runsaasti muistelmia.

Muuta ajanjaksolla tapahtunutta

Äänislinnan valtauksesta, johon 1. Divisioona otti merkittävästi osaa, tuli kuluneeksi vuosi 1.10. Divisioonan miehille jaettiin merkkipäivän kunniaksi ylimääräinen korvike ja sokeria sekä keksejä.