Asemasota 1942 - 26.3.–8.4.1942

1. Divisioonan ja Jalkaväkirykmentti 35:n sotapäiväkirjat kertovat suhteellisesta hiljaiselosta Maaselän kannaksella. Tyypillisesti molemmat sodan osapuolet tekivät varustelutöitä ja silloin tällöin kranaatteja lensi puolelle ja toiselle. Ammutut ja vihollisen ampumat kranaatit laskettiin tarkkaan.

Tarkka-ammuntatoimintaa harjoitettiin hiljakseltaan. Suomalaisten pst-tykki I/JR 35:n lohkolla onnistui ampumaan 4.4. hajalle halkopinon, jonka takana piileksi venäläisten tarkka-ampujia. Seuraavana päivänä lohkolla sattui räjähdysonnettomuus, jossa kuoli yksi mies ja kaksi haavoittui. Vihollisen joukkueen tai muutaman miehen vahvuisia ryhmiä karkotettiin tukikohtien edustalta harva se päivä tykistöllä tai kranaatinheittimillä.

VP 33 keskittyi lähinnä rakentamaan puhelinyhteyksiä Salamasta eli 1. Divisioonan esikunnasta eteenpäin.

JR 35:n pioneerijoukkue ja jääkärijoukkue joutuivat 4.4. lumitöihin. Ahvenjärvelle ja rykmentin esikuntaan valtatietältä johtavalle oli muodostunut lumiesteitä. 1. Divisioonan pioneerit komennettiin kaikilta käytettävissä olevilta voimiltaan tietöihin. Työvoimalle oli tarvetta, sillä 28.3. Pioneeritoimiston päiväkirjaan on tehty merkintä "Kaikki tietyömaat ja tiet tukossa".

Pioneerien aurausauto meni 30.3. rikki Malun tiellä. Hinausauto ei saanut autoa liikkeelle, joten Raskas Patteristo 21:ltä pyydettiin traktoria avuksi. Patteriston komentaja kieltäytyi antamasta traktoria, ennen kuin Lumbusijärven jään vahvuus olisi tutkittu: siihen oli alkanut jo ilmestyä aukkokohtia, joten jäätien käyttö epäilytti päällikköä. Niinpä lietolaisen luutnantti Paavo Isotalon (Pioneeripataljoona 29 eli PionP 29) johdolla lähetettiin osasto tutkimaan jään paksuutta 31.3. Jäällä oli vettä niin paljon, ettei jäätietä voitu enää ajaa traktorilla.



Huhtikuuksi suunniteltu kahden prikaatin siirto Maaselän kannaksella jumiutui kuten kuljetuksiin tarkoitetut ajoneuvot. 1. Prikaati piti siirtää maanteitse Paateneesta Karhumäen kautta Aunukseen ja 12. Prikaati Rukajärveltä Paateneeseen. Siirtymiseen sijaan prikaatit päätyivät tietöihin, jotka päättyivät vasta toukokuun lopulla.

Alueen tiet oli tarkoitettu lähinnä metsätalouden ja Stalinin kanavan tarpeiden mukaan. Kunnon teistä oli pula, ja harvat olemassaolevat olivat kurjassa kunnossa ja routivat pahoin. Tiet etulunjaan puuttuivat lähestulkoon tyystin. Käytössä tosin oli "puurautateitä" eli metsätyömaille rakennettuja puuteitä, joita pitkin venäläiset olivat kuljettaneet hevosvetoisin rullavaunuin puita. Näitä kunnostamalla ja laajentamalla saatiin aikaiseksi hyvät huoltotiet etulinjaan asti. Kannakselle määrättiin huomattavat määrät lisävoimia tietöihin. Syksyyn 1942 tultaessa tiet alkoivat olla kelvollisessa kunnossa.

Pirunsaari - nimensä veroinen paikka

Nimi kertoo kaiken oleellisen Vienan kanavan pahimmasta tukikohdasta, Pirunsaaresta, joka tuli tutuksi monelle Jalkaväkirykmentti 35:n sotilaalle. Sotapäiväkirjoissa tähän puolentoista kilometrin mittaiseen saareen viitataan yleensä yksinkertaisesti Saarena. Pirunsaari eli Hussinsaari (myös Husinsaari joissakin yhteyksissä) oli Vienan kanavassa Kanavan lohkon pohjoisosassa. Saareen johti kaksi Laguksen pioneerien rakentamaa siltaa. Saaren eteläosassa kulki polkusilta, pohjoisosassa ruuhien varaan rakennettu ponttonisilta raskaalle liikenteelle. Pohjoisen sillan vieressä oli venäläisten räjäyttämä pato. Tukikohdan pesäkkeet oli nimetty naisten nimien mukaan (mm. Manta, Mimmi, Eila, Liisa, Leena ja Kerttu). Venäläisistä saaren erotti kuivunut joen uoma. Lähimmät vihollisasemat olivat kirjaimellisesti kivenheiton päässä.



Tavallisesti tukikohtaa miehitti kolme kiväärijoukkuetta, yksi konekiväärijoukkue, yksi tykistön tulenjohtue  sekä kaksi kranaatinheittimien tulenjohtajaa. Lisäksi tukikohtaan kuului panssarintorjuntatykkejä, joita käytettiin jalkaväen tukena.

Pirunsaaren ohella Aallon tukikohta Pirunsaaresta etelään oli alttein vihollisen hyökkäyksille, sillä niillä ei ollut vihollisen linjojen ja itsensä välissä vesiesteitä. Niinpä tukikohtaa kulloinkin miehittävät yksiköt joutuivat rakentamaan taisteluasemia parhaansa mukaan. Aalto-tukikohta sai nimensä toukokuussa kaatuneen vänrikki Hugo Aallon mukaan.

Pirunsaari oli altis vihollisen tähystykselle, mikä tiesi aktiivista tarkka-ampujien ja tykistön toimintaa. Huoleton liikkuminen kostautui usein pahimmalla mahdollisella tavalla.

JR 35:n 5. Komppania (pääasiassa Oripäästä kotoisin olevia) otti vastuun Pirunsaaresta 7. Komppanialta. Vihollisen pesäkkeitä pyrittiin tuhoamaan aktiivisesti panssarintorjuntakivääreillä (20 mm "norsupyssyt"). 5. Komppania joutui pian ottamaan vastaan vihollisen hyökkäykset saareen.


1. Divisioonan Esikunta sai 30.3. tiivistetyksi yhteen hyvin pitkään virkkeeseen kesäaikaa koskevat ohjeet:

"Tiedoksi ja noudatettavaksi ilmoitetaan, että kesäajasta vuonna 1942 maaliskuun 20. päivänä 19142 annetun asetuksen mukaan on vuonna 1942 huhtikuun 2. päivän ja lokakuun 4. päivän välisenä aikana laillisena keskiaurinkoaikana noudatettava kesäaikaa, johon siirrtyään siten, että kello huhtikuun 2. päivänä kello 24 siirretään tunti eteenpäin, ja josta luovutaan siirtämällä kello lokakuun 4. päivänä kello 01, tunti taaksepäin."

Suursaaren valtaus

Suomalaiset aloittivat 27.3.1942 vuoden alussa menetetyn Suursaaren takaisinvaltauksen. Aiheesta pidettiin Nautelankosken museolla luento maaliskuussa 2012, ja sen pohjalta on näille sivuille laadittu oma sivu. Suursaaren valtaukseen osallistui lietolaisia, ja myöhemmin jatkosodan aikana saarella palveli useita lietolaisia.

Valtausoperaatiosta pääsee lukemaan tarkemmin tästä linkistä>>.