Asemasota 1942 - 9.4.–22.4.1942

VP 33:n palvelusohjelma piti sisällä tavanomaista vikapartiointia ja puhelinlinjojen purkamista ja rakentamista. Keskuskomppanian II joukkue oli 9.4. ampumaharjoituksissa 150 metrin radalla.




Vanhempien ikäluokkien kotiuttaminen jatkui, ja huhtikuussa oli huollon vuoro. Tuolloin kotiin pääsivät muiden muassa Mikko Alho ja Jalmari Järvinen.

Maire Mattilan ja Paavo Heinisen pitkään suunnitellut häät lykkääntyivät Paavon haavoituttua 16.4.1942. Paavo toipui onneksi haavoistaan, ja nuoripari sai toisensa helluntaina 24.5.









Maaselän kannaksen jäädessä rauhaan koettiin Aunuksen kannaksella Syvärillä ankarimmat taistelut sitten vuoden alun. Venäläiset aloittivat huhtikuun 11. päivä suurhyökkäyksen suomalaisten yllätykseksi. Viitteitä vihollisen hyökkäysaikeista oli jo saatu tiedustelun ansiosta, mutta huhtikuuta pidettiin epätodennäköisenä ajankohtana, sillä Aunuksessa ei ollut tuohon aikaan ainuttakaan kulkukelpoista tietä. Seurauksena oli lähes kymmenen päivän taistelut kelirikko-olosuhteissa.





Aluksi vaikutti siltä, ettei vihollisella ole selkeää painopistettä, mutta lentotiedustelu havaitsi vihollisen pyrkivän etenemään suomalaisten divisioonien välisessä saumakohdassa Semenskin ja Pertjärven välisellä alueella. vaikeakulkuisessa erämaassa. Suomalaiset lisäsivät joukkoja alueelle, ja venäläiset saivat tuotua alueelle 114. Divisioonan ja kaksi hiihtopataljoonaa. Lumeton suomaasto alkoi kuitenkin hidastamaan hyökkääjää nopeasti, ja hyökkäys pysäytettiin 14.4. Suomalaiset saivat vuorostaan aloitteen, ja ryhtyivät valtaamaan takaisin liejun ja veden täyttämiä asemia.



Vihollisen hyökkäyskärki saatiin motitettua Pertjärven alueelle. Venäläiset antautuivat täällä 18.4. ja lisävoimin saatiin tuhottua Aukijärven alueelle motitetut venäläiset. Hyökkääjä menetti taisteluissa yli 10 000 miestä suomalaisten tappioiden ollessa 440 miestä.




1. Divisioonan sotapäiväkirja kertoo huhtikuun puolivälin lähestyessä teiden olleen edelleen Maaselän kannaksella sangen huonossa kunnossa. Vettä alkoi nousta useita kymmeniä senttejä eri lohkoilla jäiden yli kulkevien vesireittien päälle. Tämä helpotti monin paikoin omien joukkojen toimintaa, kun vihollisen partiot eivät voineet enää liikkua jäitse. Samalla kuitenkin omaa tärkeää jääpartiointia piti supistaa.



Hiisjärven–Vansjärven teillä  joka neljäs tie upotti pahasti, ja niitä pitkin pystyi kulkemaan vain pienin kuormin. Tästäkin huolimatta hevoset uupuivat taipaleelle. Soiden jäätynyt pinta kesti yhä hevosen painon.

Eteentyönnettyjä tukikohtia oli vaikea miehittää veden vuoksi. Ylipäätään korsujen ja muiden asumusten rakentaminen ja kaivaminen syvälle oli hankalaa niihin tulvivan veden vuoksi. Asemille tosin oli tarvetta, sillä monin paikoin pesäkkeet ja poterot oli kaivettu pelkästään lumeen, joka suli alta pois.


Ensimmäinen asemasotavaiheen todellinen taistelu Poventsan kaupungin hallinnasta käytiin 10.4., kun venäläiset yrittivät vallata suomalaisten asemat. Tykistön ja kranaatinheitinten tulivalmistelua seurasi jalkaväen hyökkäys JR 35:n 2. ja 3. Komppanian asemiin.

Vihollinen pääsi tunkeutumaan etummaisiin asemiin, mistä se saatiin lähtemään tai tuhottua vastaiskuilla. Tykistö karkotti taaemmas ryhmittyneet venäläiset. Suomalaisilta kaatui kaksi ja haavoittui kaksi vastaiskuissa. Saadussa sotasaaliissa voitiin havaita amerikkalaisten Lend Lease -avun vaikutus: aseiden joukossa oli Yhdysvalloissa tehtyjä konetuliaseita.







Juuri Pirunsaaren tukikohtaan Vienan kanavalle asettunut 5./JR 35 sai kohdata noin sadan vihollisen tunnusteluhyökkäyksen 11.4. Vihollinen onnistuttiin kuitenkin lyömään jo hyökkäyksen alkuvaiheessa. Komppania oli saanut 9.4. kaksi vankia, jotka olivat paenneet vartiopaikaltaan Puna-armeijan huonoa ruokaa, majoitusta ja muuta kurjuutta. Kysyttäessä näiden viimeisimmästä lomasta vangit hölmistyivät: neuvostosotilaiden etuihin ei nimittäin kuulunut lomaoikeus.

Aallon tukikohta Kanavan lohkon eteläosassa sai osakseen huomattavasti ankarampaa painostusta 10.4. samaan aikaan kuin Poventsan kaupunki: venäläisten hyökkäys suuntautui kahdelle suunnalle itse kaupunkiin ja sen pohjoispuolelle. Venäläiset yrittivät toden teolla tukikohdan valtaamista kello 04.00 alkaneen tykistökeskityksen jälkeen. Vihollinen torjuttiin Aallossakin aiheuttaen sille pahoja tappioita, ja III/KTR 5 (Kenttätykistörykmentti 5:n III patteristo eli "Auran patteristo") vaiensi hyökkääjää tukevan tykistön.

Neuvostoliittolaiset yrittivät saartaa puolenyön jälkeen tukikohdan noin 170 miehen voimin kahdelta suunnalta. Valopistoolin valossa puolustajat näkivät idästä sadan miehen osaston ja etelässä 70 miehen osaston pyrkivän asemien edessä olevaan kuolleeseen kulmaan. Suomalaisten tykistö ei onnistunut täysin estämään vihollisen etenemistä suluillaan. Joitakin pääsi asemien lähelle suojaisaan kohtaan räjäytettyjen sulkuporttien betonivallien suojaan, mistä nämä oli karkotettava käsikranaatein. Melkein heti saapumisensa jälkeen ja vaihdettuaan 6. Komppanian lepoon menetti 7. Komppania (pääasiassa vampulalaisia) yhden miehistään vanginsieppauspartiolle Aalto-tukikohdassa.*

Vastaavanlainen hyökkäys seurasi ajanjaksolla vielä 16.4., jolloin Aallossa oli miehitysvuorossa taas 6. Komppania. Nyt tunkeutuva osasto yritti hyökkäystä huomattavasti sitkeämmin ja pääsi saaressa tulenjohtueen käyttämälle talolle ja sen ympäristöön. Puolustajien oli vetäydyttävän ja odotettava 7. Komppaniaa apuun. Seuraavana aamuna aloitettiin vastaisku. Oma tykistö ja kranaatinheittimet ampuivat venäläisten miehittämään taloon ankaran keskityksen. Tunkeutujat pysyivät kuitenkin sitkeästi asemissaan, mistä nämä ajettiin pois vasta käsikranaatein. Vastaiskuun osallistunut alikersantti Mauno Markula muisteli JR 35:n historiikissa tulen määrää "Tuskin koskaan ammutaan niin pienelle alalle sellaista ammusmäärää kuin tämä alue oli. Perääntyviä vihollislaumoja tuhottiin kaikilla aseilla."

Taistelun jäljet olivat hirvittävät. Vastahyökkäyksen jäljiltä laskettiin Aallossa 64 vihollisen ruumiit, minkä lisäksi välimaastossa oli suuri määrä ruumiita, joita ei voitu laskea. Suomalaisia kaatui neljä ja haavoittui useita. Tukikohdassa riitti kuoleman viikatteen jäljiltä siivoamista. Kersantti Esa Rautala muisteli tätä toimitusta: "Työ tehtiin niin, että ruumiin jalkaan pantiin köysisilmukka, jonka jälkeen se vedettiin tarpeettomaksi käyneeseen ampumahautaan, joka sitten peitettiin hiekalla. Peittäminen tehtiin huolella, jotta olo tukikohdassa ei tulisi hajun takia sietämättömäksi."

Aalto oli niin vaikea tukikohta, että majuri Jahnukainen päätti miehittää sitä vastaisuudessa viikon kerrallaan eri komppanioilla. Huhtikuun puolivälissä käydyn taistelun jälkeen majuri kävi tukikohdassa ja määräsi, että ruumiit oli riisuttava ennen hautaamista. Käsky ei miellyttänyt miehiä, sillä ruumiit olivat pahoin luotien ja sirpaleiden repimiä ja riisumatta ne sitten jätettiin. Jahnukainen uhkasi laiminlyönnistä joukon vanhinta sotaoikeudella, mutta asia jäi sikeen. Myöhemmin kirjelmällä kiellettiin koskeminen ruumiisiin pilkkukuumevaaran takia.

*Jalkaväkirykmentti 35:n historiikin ja sotapäiväkirjojen tiedot ovat ristiriitaisia sen suhteen, mikä komppania miehitti tukikohtaa.



On muistettava, että asemasotavaihe toi tullessaan ja etenkin pitkittyessään monia ikäviä ilmiöitä kaatumisten, haavoittumisten ja muun yleisen hädän ohelle. Miesten mieliajaa ja kuria piti pitää yllä, ja toisinaan se vaati sotilaiden rankaisemista. Sotilaat syyllistyivät tavallisesti alkoholista johtuviin rikkomuksiin, joista pataljoonan komentaja määräsi  rangaistukseksi arestia. Vakavimmat rikokset puitiin kenttäoikeudessa, joka tavallisesti tuomitsi syyllisen vankeuteen.

Jalkaväkirykmentti 35:n päiväkäsky piti muiden yksiköiden päiväkäskyjen lailla sisällään ilmoitukset myönnetyistä kunniamerkeistä, ylennyksistä ja tehdyistä siirroista toisiin yksiköihin tai muualta tulleesta uudesta henkilökunnasta, kaatumisista sekä koulutuksista. Näiden lisäksi päiväkäskyssä lueteltiin yksiköissä annetut tuomiot. Päiväkäskyssä huhtikuun 11. päivänä lueteltiin jaettuja tuomioita pääasiassa juopuneena esiintymisestä lomamatkalla julkisella paikalla. Näitä yksinkertaisella arestilla suoritettavia tuomioita tuli kuusi kappaletta.

1. Divisioonan kenttäoikeus jakoi useita tuomiota. Syitä olivat muun muassa laiminlyönti lomalta palaamisessa ilman laillista estettä, kieltäytyminen tottelemasta esimiehen antamaa käskyä sekä pari asiakirjaväärennöstä. Näpistelystä annettiin yksi tuomio. Tuomioiden täytäntöönpanoa lykättiin toistaiseksi.

Vastaavanlaisia rangaistuksia annettiin kautta jatkosodan. Yleensä miehet eivät syystä tai toisesta ilman laillista syytä palanneet välittömästi yksikköihinsä loman päättyessä tai sotasairaalasta päästyään. Usein jouduttiin myös puimaan alkoholiin liittyviä rikkomuksia.

Suoranaisten rikkomusten lisäksi laadittiin kuulustelupöytäkirjoja myös tapahtuneista vahingoista, onnettomuuksista ja muista sattumuksista. Lietolaisten yhteydessä tehdyistä kuulustelupöytäkirjoista ei ole tullut ilmi laiminlyöntejä tai muuta vastaavaa. Nämä kuulustelupöytäkirjat ovat yleensä hyviä lähteitä asemasodan arkea tutkittaessa, sillä niihin on kirjattu muistiin todistajanlausuntoja useilta eri henkilöiltä, jotka ovat kuvanneet ympäristöään ja tapahtumakulkua.

Asiaa koskevista asiakirjoista ja muista lähteistä saa kuvan lietolaisista yksiköistä hyvin kurinalaisena ja toimivana sota-ajan yksikkönä. Vakavista rikkeistä tai laiminlyönneistä ei ole viitteitä, ja yksiköiden keskuudessa kiertäneet ilmoitukset ja varoitukset tuomittavasta käytöksestä tai kuririkkomuksista oli laadittu Maaselän Ryhmälle tai koko kenttäarmeijalle yleensä.

Sodan vakavuudesta ja asemasodan näennäisen "rentouden" rikkoontumisesta muistuttavat aina säännöllisin väliajoin laaditut ilmoitukset yksiköiden kokemista tappioista. Moni suruviesti lähti varsinaissuomalaisiin koteihin tänäkin aikana.

Vaikka näillä sivustoilla on tarkoitus antaa mahdollisimman laaja kuva sodasta ja lietolaisten vaiheista siinä, ei ole tarkoituksenmukaista luetella erilaisia rikkomuksia ja rikoksia, vaikka osa niistä on luettavissa suoraan Kansallisarkiston internetsivuilta yksiköiden digitoiduista sotapäiväkirjoistakin. Yksityisyyden ja muiden seikkojen vuoksi kenttätuomioistuinten tai yksiköiden komentajien antamia rangaistuksia rikkomuksista ei laiteta näille sivuille.

Helge Tillqvist kuolee Sotasairaalassa

Lietolainen Helge Tillqvist kuoli Sotasairaalassa 11.4. haavoihinsa. Hän oli palvellut 17. Tienhoitokomppaniassa. Tillqvist on haudattu Hämeenlinnaan.